perjantai 7. syyskuuta 2012

José Saramago: Kaikkien nimet
Espanjankielinen alkuperäisteos Todos os Nomes
Suomentanut Erkki Kirjalainen
2. painos, Tammi 2001
316 s.




Kaikkien nimet on kaksijakoinen romaani. Toisaalta pitkät virkkeet ja kappaleet tekevät siitä raskaan lukea, toisaalta tarina on yksinkertaisuudessaan mielettömän koukuttava. Päähenkilö on José-herra, Väestörekisterikeskuksessa ahertava toimistoapulainen, joka vähäisenä vapaa-aikanaan kerää arkistoa julkisuuden henkilöistä. Kerran yhteen julkkiksen arkistokorttiin on tarttunut toinen kortti. José-herra kiinnostuu kortista. Hän päättää selvittää, kuka on tuo nainen, joka on syntynyt, mennyt naimisiin ja eronnut.

Naisen jälkien seuraaminen osoittautuu vaaralliseksi seikkailuksi, vaikka suurin osa vaaroista onkin Josén mielikuvituksen kehittämiä. Hän on hentorakenteinen arkailija, joka nyt joutuu väärentämään asiakirjoja, tapaamaan uusia ihmisiä, murtautumaan kouluun ja lintsaamaan töistä. Kaikki tämä on hänelle uutta ja outoa mutta samalla jännittävää. Elämään tulee uutta virtaa. José ei tule ajatelleeksi, että naisen saattaisi löytää puhelinluettelosta. Kun sitä hänelle ehdotetaan, hän keksii ohittaneensa ajatuksen tarkoituksella. Se olisi liian yksinkertaista, liian helppoa. Kun hänelle kerrankin tapahtuu jotain tavallisesta poikkeavaa, hän haluaa pitkittää sitä.

Jos joskus liikutte täälläpäin, näin sanat kuuluivat, sinänsä niin selvät ettei lausetta tarvinnutkaan sanoa loppuun, ja José-herra lupasi mielessään mennä jonakin päivänä kolkuttamaan rouvan ovea kertoakseen tutkimustensa edistymisestä ja lisäksi yllättääkseen tämän paljastamalla todellisen syyn, jonka vuoksi hän ei ollut katsonut puhelinluetteloa. Se merkitsisi tietenkin myös että hänen täytyisi tunnustaa, että valtakirja oli väärennetty ja ettei tutkimus ollut Väestörekisterikeskuksen määräämä tehtävä vaan hänen oma keksintönsä, ja silloin olisi väistämättä kerrottava kaikki muukin. Siihen kaikkeen muuhun sisältyi kuuluisuuksien kokoelma, korkean paikan kammo, tummuneet paperit, hämähäkin seitit, elävien yksitoikkoiset hyllyköt, kuolleiden sekamelska, home, tomu, masennus ja lopuksi vielä rekisterikortti, joka oli jostain syystä takertunut muihin. Jottei sitä unohdettaisi, sitä ja nimeä. Tämän taskussani olevan tytön nimeä, hän muisti, ja jollei taivaalta olisi lakkaamatta tihuttanut vettä, hän olisi vetänyt kuvan esiin ja katsonut sitä. Jos hän joskus jollekulle selostaisi, millaiselta Väestörekisterikeskus näyttää sisältäpäin, se joku olisi pohjakerroksen oikeanpuoleisen huoneiston rouva.

José-herra on ainoa nimeltä mainittu henkilö, muut saavat identiteettinsä asuinpaikkansa, työtehtävänsä tai muun piirteen mukaan. Etsinnän kohdekin jää nimeksi korttiin ja José-herran mieleen, nimeksi jota lukijalle ei paljasteta. Lukija saa luoda itse mielikuvan kaikista henkilöistä ja heidän elämänkaaristaan. Kaikkien nimet on juuri nimettömien ihmisten ansiosta koskettava kirja. José-herran yksinäisyys korostuu siinä, että kaikki muut ovat tyyppejä, kuten yliregistraattori, lammaspaimen, rouva tai  mustasukkainen mies. Hänellä on kontakti muihin ihmisiin, mutta oikeasti kukaan ei piittaa hänestä. Useimpia lähinnä ärsyttää, että he joutuvat asioimaan hänen kanssaan joko tutkimuksen takia tai työyhteisössä. Hän ei siitä välitä, koska hänellä on tehtävä.

Tutkimus saa loppuratkaisunsa, ja jokin José-herrassa on muuttunut pysyvästi. Sen huomaa myös Väestörekisterikeskuksen yliregistraattori, joka ensimmäistä kertaa kiinnittää huomiota yksittäiseen työntekijään, etenkin alempiarvoiseen toimistoapulaiseen. Lukijan pääteltäväksi jää, mitä näiden kahden henkilön välillä tapahtuu José-herran saatettua tutkimuksensa loppuun, ja myös se miten muuttuneet olosuhteet vaikuttavat tulevaisuudessa.

2 kommenttia:

  1. Loistoromaani! Pidin todella paljon, tosin Kertomus sokeudesta teki vieläkin suuremman vaikutuksen aikanaan. Saramago on mestari.

    VastaaPoista
  2. Häpeällistä myöntää, mutta tämä oli ensimmäinen lukemani Saramago. Sen verran hyvä oli että täytynee lukea muitakin :)

    VastaaPoista