torstai 14. maaliskuuta 2013

Tulossa: Kirjavinkkausta esikoululaisille



Tässä eräänä päivänä kirjastossa kävi esikoulunopettaja kysymässä, onko mahdollista järjestää kirjavinkkausta eskareille. Sanoin että tottakai on! Koskaan ennen en ole vinkannut niin pienille, mutta innolla suuntaan ensimmäiseen kertaan :) Kolmisen viikkoa on aikaa koota vinkkauspino.

Oletettavasti vaikeinta tulee olemaan ajan käyttö vinkkaustilanteessa. Opettaja varasi ryhmälle tunnin, mutta en usko että eskarit jaksavat istua ja kuunnella koko aikaa. Loppuun täytyy jättää 15-20 minuuttia vapaata aikaa, jolloin lapset saavat itse hakea ja selailla/lukea kiinnostavia kirjoja. Alkuun saa varata ehkä kymmenisen minuuttia siihen, että kaikki saavat päällysvaatteet pois ja pääsevät istumaan KaruSelliin. (KaruSelli on kirjastomme uusin oleskelutila, nimensä saanut siitä että kirjastoa ennen tiloissa on ollut poliisilaitos, ja lastenosaston pikkuhuoneet ovat olleet ihan oikeasti putkakäytössä. KaruSelli on kuitenkin kooltaan isoin, noin kolme kertaa suurempi kuin Huviputka [lasten elokuvat, pelit, äänikirjat ja musiikki] ja Loruzoo [eläinkirjat, lastenrunot ja -näytelmät sekä vieraskielinen lastenkirjallisuus].)

Huviputka

Alustavasti olen miettinyt vinkkaavani kuvakirjoja, lastenrunoja, satukirjoja sekä helppolukuisia kirjoja. Lastenromaaneista täytyy olla edustettuina myös tavutetut ja tikkukirjaimilla kirjoitetut. Noin pienten lasten ollessa kyseessä täytyy valita sellaisia kirjoja, joissa teksti on isoa ja sitä on vähän. Niin ihania kuin Risto Räppääjät ovat, ne eivät sovi lukemaan opetteleville. Tekstiä on liikaa ja se on liian isoja, lisäksi kuvia on liian vähän. Se onkin monien helppolukuisiksi asiasanoitettujen kirjojen ongelma; on tosi paljon sellaisia missä on kymmeniä sivuja pienikokoista tiheästi rivitettyä tekstiä. Ensimmäisinä lukukokemuksina ne voivat aiheuttaa kammoa ja myöhempää lukemisen vastustamista. Mietin kyllä, että jonkun yksittäisen vaativamman kirjan voin ottaa mukaan, koska osa lapsista saattaa olla sujuvasti lukevia. Voin myös ottaa rinnakkain kirjan ja siitä tehdyn äänikirjan, ja muistuttaa että äänikirjaa kuunnellen voi samalla seurata tekstiä kirjasta.

Aiemmin olen vinkannut ekaluokkalaisille, joten uskon selviäväni eskareista. 15 lasta tulee, osa ehkä sujuvasti lukevia, osa vasta aloittelevia. Onneksi kirjavalikoima on laaja, niin on helppo etsiä erilaisia lukuehdotuksia. Kerron sitten vinkkauksen jälkeen, miten meni ja millaista oli.

6 kommenttia:

  1. Todella kiva että eskariryhmälle on järjestetty tuollainen kirjastovierailu ja hienoa että innostuit ideasta. Meillä asustaa eskarilainen ja tekevät paljon retkiä joka puolelle. Kirjasto olisi aivan mainio kohde. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän kunnia-asiana sitä että "huolin" kaikki ketkä haluavat tulla. Ilmeisesti joku aiempi lastenosaston täti on valikoinut, mistä päiväkodeista, eskareista ja kouluista ottaa vastaan väkeä. Mielestäni se on täysin väärä tapa tehdä yhteistyötä, paljon hedelmällisempää on olla vastaanottavainen ja pyrkiä saamaan paljon uusia kirjastonkäyttäjiä :)

      Poista
  2. Tosi mielenkiintoinen aihe, odotan mielenkiinnolla juttua itse toteutuksesta. :)

    Toi on kyllä tosi totta mitä sanoit noista helppolukuisista. Olin taannoin Lukuintoilua! -koulutuspäivässä, jossa Päivi Heikkilä-Halttunen puhui juuri tuostakin, että meillä on helppolukuisten kanssa paljon parantamisen varaa. Mua vähän häiritsee se, että kotimaisissa helppolukuisissa on usein mustavalkoinen kuvitus, kun värikäs olisi usein houkuttelevampi. Ja vaikka ulkomaisissa onkin tajuttu värien käyttö, niin niissä on kokemukseni mukaan fontit valittu tosi huonosti: vaikka tekstiä olisikin vähän, se kärsii siitä, että fontti on liian kiemurainen ja tekstiä on sijoiteltu puhekupliin ja vähän mihin sattuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin samassa koulutuksessa, sieltä varmaan jäänyt mieleen huomio helppolukuisten vaikeudesta. Juuri katselin uusinta Karoliina-kirjaa, jossa päähenkilö on eskari-ikäinen mutta tekstiä on taas paljon ja pientä. Kysymys on myös siitä, kiinnostaako sujuvammin lukevaa 8-9 -vuotiasta eskarissa oleva päähenkilö.

      Poista
  3. Olisi kiva kuulla mitä vinkkaat ja miten sujui :) Meillä kun on kotona yksi eskarilainen ja yksi 5 vuotta täyttävä lukutoukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerron sitten miten meni ja laitan kirjalistan mukaan. Toivottavasti lapset innostuvat kertomaan suosikkikirjoistaan ettei mene ihan yksinpuheluksi.

      Poista