maanantai 1. heinäkuuta 2013

Syksyä odotellessa...

Kesä on vehreimmillään mutta katseeni on jo suunnattu kirjasyksyyn. Tein excel-taulukon syksyllä ilmestyvistä kirjoista, jotka haluan lukea. Listassa ovat ne suuret ja keskisuuret kustantamot, joiden katalogi postitettiin työpaikalleni. Lisäksi mukana on pienempiä kustantamoita, joilla oli katalogi nettisivuillaan.

Taulukkoon tuli hurjat 72 kirjaa, joista suurin osa ilmestyy elo-syyskuussa. Onneksi olen elokuussa kolme viikkoa lomalla, silloin ehdin (toivottavasti) lukea paljon. Listalla on sekä tuttuja hyväksi muistettuja tekijöitä että uudempia tai kokonaan uusia tuttavuuksia. Kokoan tähän joitakin odotuksiani perusteluineen, aakkosjärjestyksessä jotta ei tule epäilyksiä paremmuus- tai muusta arvotusjärjestyksestä.



Tietokirjoja:

Jones, Gareth (toim.): Keskivartalo kuntoon. Docendo, lokakuu. Juoksin kesäkuussa maratonin ja huomasin vatsalihasten kipeytyvän n. 30 km:n kohdalla, lisäksi etenkin alavatsan timmiydessä on paljonkin toivomisen varaa. Tästä kirjasta odotan saavani hyödyllistä tietoa sekä lihaskuntoharjoittelusta että syömisestä.

Konttinen, Riitta: Onnellista asua maalla. Tuusulanjärven taiteilijayhteisö. Siltala, syyskuu. Olen käynyt Ainolassa ja Halosenniemellä ja muutenkin kiinnostunut 1900-luvun vaihteessa vaikuttaneista kulttuuripersoonista. Taiteilijayhteisön jäsenistä yksin ja yhdessä on kirjoitettu paljon mutta eiköhän siitä vielä uutta löydy.

Smith, Daniel: Pääsy kielletty. 100 maailman salaisinta kohdetta. Tammi, syyskuu. Mielenkiintoista nähdä, miten kirja esittelee CIA:n päämajan, Englannin kuningattaren makuuhuoneen, Koreoiden välisen rajavyöhykkeen ynnä muut paikat.

Vestola, Ulla & Leppä, Martti: Tikkuja ristiin. Kaunista kotiin luonnonmateriaaleista. Minerva, elokuu. En tiedä saanko ikinä tehtyä mitään mutta aina haaveilen sisustavani täydellisen, itseni näköisen kodin. Nykyinen asunto on siihen liian pieni ja ahdas mutta kenties seuraava, jota ei vielä ole enkä tiedä milloin sen mahdan löytää... Vinkkejä kerään jo nyt.


Lasten- ja nuortenkirjoista odotan muun muassa seuraavia:

Gibbs, Abigail: Illallinen vampyyrin kanssa. Otava, heinäkuu. Nuorille aikuisille suunnattua yliluonnollista romantiikkaa on jo vaikka kuinka paljon mutta uusia tekijöitä mahtuu mukaan. Vielä en ole kyllästynyt lajityyppiin, vaikka välillä täytyykin pitää siitä pieni tauko :)

Gier, Kristin: Safiirinsini. Gummerus, elokuu. Pidin paljon Gierin esikoisesta Rubiininpuna, joten on kiva päästä lukemaan jatkoa.

Hai, Magdalena: Kellopelikuningas. Karisto, kesäkuu. Sama juttu, tykkäsin Kerjäläisprinsessasta niin pakko lukea jatko-osa :) 

Hulkko, Johanna: Geoetsivät ja vaeltava aave. Karisto, syyskuu. Tässäkin on jatko-osa, ykkösosan lopussa oleva toisen osan avausluku antaa luvan odottaa hyvää lukukokemusta.

Lawrwnce, theo: Salatun voiman kaupunki. Karisto, elokuu. Aikuisten hömppä ei uppoa mutta nuorten aikuisten vastaava sitäkin paremmin, etenkin jos mukana on ripaus mystiikkaa tai yliluonnollisia elementtejä.

Saarikoski, Saska: Meidän isä on hammaspeikko. Otava, elokuu. Siis jos kirjalla on tällainen nimi niin pakkohan se on lukea! :D

Simukka, Salla: Valkea kuin lumi. Tammi, elokuu. En liene ainoa, joka odottaa Lumikki-trilogian kakkososaa.


Aikuistenosastolta aion lukea muun muassa nämä:

Ala-Harja, Riikka: Reikä. Like, elokuu. Olen lukenut Ala-Harjalta vain Maihinnousun, se oli hyvä. Toisaalta olen tykännyt myös viime vuosina ilmestyneistä kotimaisista novellikokoelmista., joten tämä on toivottavasti hyvää jatkoa molempia linjoja ajatellen.

Backman, Fredrik: Mies, joka rakasti järjestystä. Atena, elokuu. Äkäiset vanhat miehet (toki vain fiktiiviset...) kiinnostavat ainakin tätä kolmekymppistä naislukijaa.

Fay, Kim: Kadonneiden muistojen kartta. Bazar, syyskuu. Olen kiinnostunut kirjoista, jotka sijoittuvat vuosikymmenten tai jopa vuosisatojen päähän ja joissa yhdistyvät faktatieto, fiktio ja mysteerit. Osa niistä on tuottanut pettymyksen ollen jopa tylsiä. Fayn kirjan esittelyteksti on kiinnostava ja kansi on kaunis, joten se ansaitsee ehdottomasti paikkansa lukulistalla.

Gröschner, Annett: Vappuaatto. WSOY, syyskuu. Tässä on itselleni tuntematon kirjailija, mutta esittelyteksti ja kansikuva houkuttelevat tutustumaan kirjaan jossa seurataan useita henkilöitä yhden päivän aikana.

Haahtela, Joel: Tähtikirkas, lumivalkea. Otava, elokuu. Kaksi sanaa kertoo hengenheimolaisilleni kaiken tarvittavan siitä, miksi tämä on listalla: Joel Haahtela.

Halldén, Kåre: Samppanjaruhtinas. Tammi, lokakuu. Suurena Ranska-fanina haluan lukea paitsi tietokirjoja myös ranskalaisten kirjoittamia tai Ranskaan sijoittuvia romaaneja. Samppanjaruhtinas on yhdistelmä dekkaria ja viinimatkailua - kuulostaa lupaavalta!

Hiltunen, Pekka: Iso. WSOY, syyskuu. Olin vähän pettynyt, ettei Hiltuselta tullutkaan Liasta ja Studiosta kertovaa kirjaa vaan jotain ihan muuta. Mutta koska pidin Studio-kirjoista, aion lukea tämänkin ja testata, toimiiko se minulle.

Lehtinen, Lasse: Hiihtävä hautaustoimisto. Paasilinna, syyskuu. Tässä on kanssa sellainen nimi kirjalla että huhheijaa. Kaksi kaverusta keksii liikeidean: elämyshautajaiset. Kuulostaa hauskalta. Mielenkiintoista nähdä, kuinka paljon tämä muistuttaa Magne Hovdenin Saamelandiaa ja Viisuviikinkejä.

Rosman, Ann: Porto Francon vartija. Bazar, elokuu. Kolmas kirja Karin Adlerista ja epätavallisista murhamysteereistä Ruotsin rannikolla.

Suhonen, Pete: Valkea joulu. WSOY, lokakuu. Hitlerin kylkiluu osui ja upposi, tämä saattaa ja toivottavasti vaikuttaa samalla tavoin.

Wahlström, Erik: Kaunein on se jota rakastan. Schildts & Söderströms, elokuu. Ihastuin heti kirjan nimeen, ja kansikin on tyylikäs ja persoonallinen. Luvassa on tiedettä, tekniikkaa, kulttuurihistoriaa sekä kirous. 

Loppukevennys työpaikaltani, jossa avasimme yleisötiloiksi vielä yhden putkan; tänne sijoitettiin lasten sarjakuvat. Putkassa on edelleen toimimaton wc-pönttö, toimimaton vesipiste sekä seinään pultattu pöytä. Etenkin alakoululaisten suosikki on "vessanpyttyputka", joka viralliselta nimeltään on "sarjishäkki". :D



 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti