perjantai 4. lokakuuta 2013

Britta Teckentrup: Muistojen puu


Tuotekuva

Britta Teckentrup (teksti ja kuvat): Muistojen puu
Englanninkielinen alkuperäisteos The Memory Tree
Suomentanut Tuula Korolainen
Lasten Keskus 2013
25 s.








Kuolema on vaikea aihe, etenkin lapsille kerrottavaksi. Kuolema-aiheisia kuvakirjoja ei ole paljoa, ja niistä vähistä suurin osa kertoo isovanhemman tai lemmikkieläimen kuolemasta. Britta Teckentrupin kuvakirja on erinomainen ja erittäin tärkeä teos etenkin siksi, että siinä ei puututa ikään vaan kuolemaa käsitellään siltä kannalta, että ystävä on poissa. Alussa mainitaan, että Kettu on elänyt pitkän elämän mutta nyt se on väsynyt ja vaipuu ikiuneen, muuten kirja keskittyy ystävän poissaoloon ja hänen muistelemiseensa. Kirja on onnistunut myös siksi, että se sopii ihan kaikille. Siinä ei ole uskonnollista eikä kulttuurista symboliikkaa, ei myöskään rituaaleja.

Eläinten puhellessa pieni punaruskea taimi nousi lumesta, juuri siitä kohdasta, jossa Kettu lepäsi. 

Aluksi taimi oli niin pieni ja hento, että sitä tuskin huomasi, mutta tarina tarinalta se kasvoi suuremmaksi, vahvemmaksi ja kauniimmaksi.

Eläimet muistelivat Kettua koko yön, ja aamulla pikku taimi oli kasvanut nuoreksi puuksi.

Eläimet näkivät puun ja ymmärsivät, että kettu oli edelleen osa niiden elämää.

Kului päiviä, viikkoja ja kuukausia, ja eläimet muistivat yhä uusia tarinoita Ketusta.

Surusta raskaat sydämet kevenivät.

Mitä enemmän ne muistivat, sitä suuremmaksi, korkeammaksi ja kauniimmaksi puu kasvoi. Pian se oli metsän korkein puu. Rakkauden ja muistojen puu.

Raskaasta aiheesta huolimatta koin valtaisaa iloa kirjaa lukiessani. Olen joutunut työssäni tarjoamaan ei-oota tai tämä-ei-ole-ihan-sitä-mitä-tarkoitat -lauseita, kun on etsitty kirjaa, jonka avulla voidaan käsitellä vanhemman kuolemaa alle kouluikäisen lapsen kanssa. Muistojen puu on helppolukuinen ja helppotajuinen kirja, jossa kohtaavat menetys, suru ja kaipaus mutta myös turvallisuus, toivo ja ilo. Totisesti toivon, että kaikki perheet sekä lasten kanssa toimivat löytävät tämän kirjan.

2 kommenttia:

  1. Ihana kansi. Tuosta kuvasta saisi vaikka hyvän paidan.

    Tästä kirjasta tulee mieleen lastenkirja Ofelian varjoteatteri (Michael Ende), joka käsittelee myöskin kuolemaa. Ostin sen aikoinaan kirjaston poistohyllystä ja lukemisesta on aikaa, mutta muistan että kuvitus oli kaunista ja tarina sai pienen sukulaistytön avautumaan mummin kuolemasta. Koska muistikuvani ovat hatarat, en tietenkään osaa sanoa toimisiko Ofelian varjoteatteri kaikkien kohdalla, mutta varauksella suosittelisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, täytyykin tarkistaa heti huomenna löytyykö sitä meidän kirjastosta :) Ja jos ei löydy niin saako hankittua vielä jostain.

      Poista