.jpg)
Kansi: Jussi Kaakinen & Sami Piskonen
Otava 2013
317 s.
Hämeen-Anttilan edellinen teos Tapetinvärinen sai ainakin kriitikoilta tavallista nuivemman vastaanoton. Itse en lukijana päässyt siihen sisälle ollenkaan ja jätin kesken. Ajattelin yrittää myöhemmin uudelleen, koska olen tykännyt kaikista aikaisemmista. Kun näin, että Hämeen-Anttilalta on tullut taas uusi kirja, ajattelin kokeilla.
Marionetit kertoo neljästä ystävyksestä, jotka tapaavat vuosien jälkeen uudelleen. Emma ja Julia ovat sisarukset, kuin yö ja päivä. Emma on jäänyt kotitaloon ja rakentanut sinne studion, jossa rakentaa marionetteja ja tekee lyhytelokuvia. Julia on uutiskuvaaja, joka on reissannut ympäri maailmaa. Sisarusten välillä on lukuisia kipupisteitä, etenkin kun molemmat kokevat vanhempien suosineen toista. Julia on myös jättänyt tyttärensä Josefinen Emman ja tämän miehen Jannen hoteisiin. Janne on ollut nuorena rakastunut Juliaan, samoin kuin ystävyksistä neljäs, Miki. Emma puolestaan on ollut ihastunut Mikiin ja kun ei ole saanut tätä, päätynyt yksiin Jannen kanssa. Melkoinen suhdesoppa siis.
Nelikon tiet risteävät eri tavoin, osin yllättävästikin. Vanhoja kaunoja selvitetään mutta samalla luodaan uusia yhteisiä kuvioita. Kipupisteitä käydään läpi ja samalla opitaan näkemään sekä oma itse että muut hiukan eri tavalla. Todetaan menneet virheet ja pyritään korjaamaan se, mikä on korjattavissa. Tällä tiellä jokainen henkilö, niin pääosanelikko kuin sivummalla olevat lapset sekä Emman ja Julian äiti, oppii itsestään ja muista. Jokainen myös muuttuu, kuka enemmän, kuka vähemmän. Tulee lisää itsetuntoa, rohkeutta, uskallusta, hyväksyntää ynnä muuta.
Anniina on tarkkaillut Emman ääntä ja ilmeitä. Pitäisikö tästä huolestua? Teini-iässä Emma oli ihastunut Mikaeliin. Sen näki sen katseista ja käytöksestä. Hän ei tiennyt yhtään, kuinka vakavaa ihastus oli. Ei Emma avannut sydäntään. Ei silloin, eikä nyt. Ei hänelle, ei Helmerille, ei Julialle eikä varsinkaan Mikaelille. Eikä Emmalta voinut kysyä. Emma oli kuin lukittu laatikko. Avainta ei saanut käteen kuin joskus harvoin. Ilman sitä laatikko ei auennut muuten kuin murtamalla kansi, ja hänellä oli vahva epäily, että jos väkivalloin menisi sisään, tajuaisi, että on rikkonut juuri sen mitä etsii. Hän on muistavinaan, että toiset etääntyivät Emmasta, joka oli niitä kaksi vuotta nuorempi. Niillä oli loppumassa koulu ja aukeamassa elämä ja Emmalla oli kaikki vielä kesken. Miten salattu, kukkaan puhkeamaton tunne on vaikuttanut Emmaan? Kuusitoistavuotiaana rakkaus on valtava tunne. Mutta ei Emman sydän murtunut, ei ei, jos hän mitään ihmisistä tietää. Kun toiset lähtivät pois, Emma jatkoi omaa elämäänsä tyynen näköisenä. Luki, tanssi, soitti, kirjoitti, teki nukkejaan.
Avioliitossaankin Emma on se joka on vahva ja ja varma ja tietää.
Emma on vahva. Tosiaan. Emma on vahva.
Pidän Hämeen-Anttilan kaikissa kirjoissa siitä, että vaikeita ihmissuhteita setvitään niin etteivät ne tukahduta lukijaa. Asioita ei märehditä eikä kaikki muu elämä jää syrjään siksi aikaa. Lisäksi asiat ja henkilöhahmot kehittyvät koko ajan.Tämä toteutuu myös Marioneteissa.
Pidän myös siitä, että henkilöhahmot ovat taiteellisia tai muuten epätavallisissa ammateissa. Marioneteissa Emma tekee nukketeatteria, Janne käsikirjoittaa tv-sarjaa ja jonglööraa, Miki on miimikko ja Julia uutiskuvaaja. Emman ja Jannen lapset harrastavat tanssia ja sirkusta ja sen lisäksi auttavat Emmaa nukketeatterissa. Ammatit ja harrastukset luovat mielikuvan, että näissä ihmisissä on jotain erilaista. Ei välttämättä erikoista mutta jotain sellaista, mihin suurin osa lukijoista törmää vain erikoistilanteissa ja -tilaisuuksissa, irti tavallisesta arkielämästä.
Olen iloinen siitä, että luin Marionetit. Matkan varrella koin monia (miellyttäviä) yllätyksiä, kun tarina kääntyikin odottamattomaan suuntaan. Se olisi voinut edetä ja päättyä toisinkin, monellakin eri tapaa, mutta hyvä että se menee ja päättyy niin kuin nyt tekee. Lukemisesta jäi hyvä mieli ja arvaan, että palaan tähän kirjaan vielä toistekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti