lauantai 23. elokuuta 2014

Puheenvuoro lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolesta

En voi olla tarttumatta aiheeseen, joka aiemmin häiritsi ja nyt risoo todella paljon. Nimittäin se, kuinka lasten- ja nuortenkirjallisuutta vähätellään. Muutama vuosi sitten Roope Lipasti oli Rajanaapurit-teoksellaan ehdolla Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon saajaksi. Kun ehdokkuus julkistettiin, olin että mitä ihmettä, miten Lipasti voi olla esikoiskirjailija kun häneltä on julkaistu useita lastenkirjoja.

Muutama päivä sitten näin Helsingin Sanomien listauksen syksyn 2014 esikoiskirjailijoista. Lista näyttää tältä:

Aleksi Aalto: Rintaperillinen. Nimimerkkidebytantin humoristinen romaani. Paasilinna
Pasi Ahtiainen: Jokakelin mies. Mies ryhtyy tekemään mitä haluaa. Gummerus
Antti Arnkil: Lauantaiesseet. Paavo Rintalasta Foo Fightersiin. Siltala
Karin Erlandsson: Minkkitarha. Sukusaaga pohjalaiselta minkkifarmilta. Schildts & Söderströms
Heli-Maija Heikkinen: Viestikyyhkyupseeri. Lintumies armeijassa 1944. Minerva
Antti Holma: Järjestäjä. Teatterimiehen humoristinen romaani. Otava
Kai Kajander: Supersäikeet. Runoja kosmologian, biologian ja tietotekniikan maailmoista. Otava
Mikko Kalajoki: Kolme tärkeintä asiaa. Romaani, jossa jokainen perhe on katastrofialue. WSOY
Ansu Kivekäs: Perhosveitsi. Ympäristöaktivisti haluaa pelastaa maailman ja maineensa. Crime Time
Jenna Kostet: Lautturi. Spekulatiivinen fiktio kahdesta lukiolaisesta. Robustos
Sami Majala: Riivaaja. Kun kirjoittaminen on tapa elää. Gummerus
Reetta Pekkanen: Pieniä kovia nuppuja. Runopolut polveilevat luonnonfilosofisina. Poesia
Tanja Pohjola: Lintu pieni. Historiallinen romaani siskon ikävästä. Atena.
Sari Pullinen: Kohta kaikki alkaa. Kuvaus pelastetuksi tulemisen halusta. Gummerus
Veera Salmi: Kaikki kevään merkit. Naissukupolvien saaga. Otava
Pekka Sauri: Parempaa kuin seksi. Romaani kulkee 80-luvulta 2000-luvun alkuun. Kaiku Books
Jessica Suni: Hoito. Romaani, jossa narsistinen mies haluaa hallita naista. Tammi
Mila Teräs: Harmaat enkelit. Romaani sodan jättämästä nälästä. Karisto
Taru Vuontisjärvi: Nyhtänkölijä. Romaani 80-luvun Sodankylästä. Sammakko

Lihavoin kolme nimeä. Nämä kolme ovat kirjailijoita, jotka mielestäni eivät missään tapauksessa ole esikoiskirjailijoita. Tässä syyt, miksi:

Ansu Kivekäs on kirjoittanut Kirjava Kukko - sarjaan kirjan nimeltä Ykkösjätkät. Lisäksi on dekkareita nuorten Musta Kaista - sarjaan.

Veera Salmi on kirjoittanut lapsille Puluboi-sarjan, jota on julkaistu tähän mennessä kolme osaa.

Mila Teräksen nimittäminen esikoiskirjailijaksi on suorastaan rienausta. Hän on julkaissut lapsille tähän mennessä neliosaisen Telma-sarjan, kaksi Elli-kuvakirjaa sekä neljä nuorten/nuorten aikuisten kirjaa. Yhteensä julkaistuja teoksia on siis kymmenen.

Alkanut lukuvuosi 2014-2015 on Lukuinto-hankkeen teemavuosi. Tavoitteena on koulujen ja kirjastojen yhteistyöllä kehittää lasten ja nuorten lukutaitoja. Hankkeen suojelijana on arvovaltainen taho eli tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Itse tulen työskentelemään pedagogisena informaatikkona ja Lukuinto-koordinaattorina. On jokseenkin masentavaa ja turhauttavaa lähteä levittämään lukemisharrastuksen ja lanu-kirjallisuuden ilosanomaa, kun valtakunnan suurin päivälehti asennoituu niin, että oikea kirjailija on sellainen joka on julkaissut lukuromaanin aikuisille. Aion totisesti käyttää seuraavat kahdeksan kuukautta siihen, että sekä kotien että median tietoisuus monipuolisesta ja laadukkaasta lanu-kirjallisuudesta lisääntyy, ja teen kaikkeni jotta myös asenteet muuttuvat. Lapset ja nuoret eivät ole yhteiskunnassa marginaalisessa asemassa, joten sitä ei pitäisi olla heille suunnatun kirjallisuudenkaan.

19 kommenttia:

  1. Oikein! Kuvailtiinkohan Hesarissa Tove Janssonia esikoiskirjailijaksi kun Kuvanveistäjän tytär tai Nukkekaappi ilmestyi vuosia Muumien jälkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Tällä logiikalla esim. Salla Simukka ei olisi oikea kirjailija, vaikka kirjaston hyllyssä on pitkä rivi hänen kirjojaan ja vaikka Lumikki-sarja on myyty kai jo viiteenkymmeneen maahan...

      Poista
  2. Järkyttävää, en tiennytkään että lasten-/nuortenkirjoihin on tuollainen asenne! Tavoitteesi kuulostaa hienolta, tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tiedän että tulen lähettämään paikallislehteen puffeja Lukuinto-tapahtumista pitkin lukuvuotta, toivottavasti sana kantautuu laajemmallekin.

      Poista
  3. Hyvä, että otit tämän esiin. Mila Teräksen kohdalla tosiaan jo rienataan, eikä kovin reilua ole kyllä muitakaan kohtaan. Kukas se säälittelikään Astrid Lindgreniä, joka ei koskaan urallaan julkaissut esikoiskirjaansa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskomatonta... Kuulin tällä viikolla palaverissa Hannu Mäkelän kertoneen kirjastovierailulla, että kun hän julkaisi lastenkirjan niin palaute oli "nyt teit urasi kannalta pahan virheen". Kyllä niin ärsyttää. Etenkin kun vaihtoehtona tuntuvat olevan konsolipelit ja televisio niin syytä olisi panostaa kirjallisuuden promoamiseen.

      Poista
  4. Hyvä, Henna! Luen juuri Simukan kirjaa ja olen aivan koukussa, Siri Kolun Me Rosvolat hurmasi kesällä, Timo Parvelan Maukat ja Väykät käyvät sydämeen. Eivätkö ne ole kirjallisuutta?

    Kotimainen lasten- ja nuortenkirjallisuus on niin korkeatasoista, että sen profiilia pitäisi kiireesti nostaa. Tove Jansson on hyvä esimerkki kirjailijasta, jota ei osattu kotimaassa arvostaa ennen kuin kansainvälinen ura jo oli täydessä vauhdissa. Nyt asia on tietenkin korjaantunut. Mutta mistä johtuu suomenkielisen väestön nihkeä suhtautuminen lanu-kirjallisuuteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen kun tietäisi! Veera Salmi oli viime vuonna lasten Lukuvarkaus - kirjallisuuspalkintoehdokas, onhan se surkuhupaisa ajatella että on kisannut palkinnosta vaikka nyt vasta julkaisee esikoiskirjan... Mauri Kunnas sentään taitaa olla kirjailija, onhan hän kirjoittanut elämäkertansa sekä aikuisille sarjakuvia. Tai miten lienee, lasketaanko sarjakuviakaan kirjallisuudeksi...

      Kotien asenteesta olen kuullut sellaista, että kirjoja ei saisi lainata kun tulee sakkoja, tai että äiti ei tykkää kun kirjoja on olohuoneen pöydällä. Nämä kuitenkin ovat ulkoisia seikkoja, eivät varsinaisesti kirjallisuusvastaisuutta.

      Poista
  5. Kiinnitin samaan huomiota. Aivan käsittämätön lipsahdus. Huvittavaa ja turhauttavaa on myös se, että uutuuslastenkirjojen lista julkaistaan pienellä präntillä jossakin myöhemmin, kuin erillisenä saarekkeenaan sen sijaan, että myös lastenkirjauutuudet olisivat näkyvissä muun kirjallisuuden yhteydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran olisi voinut tehdä taustatyötä että nämä kolme olisi laittanut esikoiskirjailijoiden listalta kotimaisten kirjailjoiden listaan. Ja Pekka Saurin myös. :)

      Poista
    2. Näin on. Joskin oletan, ettei kyse ollut taustatyön puutteesta vaan jostakin aivan muusta.

      No, onneksi juuri kun sain viestini eettereihin, ilmestyi ihan näyttävästi kahden sivun verran lasten- ja nuortenkirjauutuuksia ja varsin mukavasti kirjoitettu suosittujen kirjojen lukemisesta.

      Olisi siitä huolimatta hienoa, että uutuuslistat ilmestyisivät esim. kokonaisuudessaan ensin kaunokirjallisuuden osalta ja toinen osa olisi varattu tietokirjallisuudelle. Lasten- ja nuortenkirjat voisivat olla erillisinä näissä listoissa ja samalla kuitenkin osana kirjallisuutta.

      Poista
    3. Kyllä, antakaamme lanu-uutuuksien osalta paljon pluspisteitä :)

      Poista
  6. Hauskaa oli huomata, että sinullakin on blogi. Yritin liittyä lukijaksi, mutta jostakin syystä ei onnistunut, tällä kertaa. Uusi yritys kohta puoliin. Lukuintoa! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas, vastasin viestiisi mutta kommentti katosi johonkin... Teknisiä ongelmia tuntuu olevan säännöllisesti, usein on niin että kun haluan liittyä jonkun blogin lukijaksi niin Blogger pyytää kirjautumaan sisään vaikka olen sen jo tehnyt. Tai väittää että en olisi jonkun blogin seuraaja vaikka tiedän sitä olevani. Onneksi yleensä toimii kun kokeilee toisen ja ehkä kolmannenkin kerran.

      Poista
  7. Hienoa, että nostit tämän esille! Melkoinen munaus HS:lta, ihan kuin olisi jäänyt taustatyö tekemättä. Tsemppiä työhön!

    VastaaPoista
  8. Kommentti Kirsti Kuroselta, teknisten ongelmien takia sähköpostista kopioituna:

    Hyvä, että iso kissa nostetaan taas pöydälle. Grafomania-blogissa keskustelimme pari vuotta sitten Lipastin tapauksesta, myös Hesarin kulttuuritoimitukseen olimme yhteydessä, vastauksiakin saimme: http://grafomania.wordpress.com/2012/03/23/lipastiko-esikoiskirjailija/

    Kyse ei ole pelkästään Hesarin valinnoista ja arvottamisesta, vaan myös siitä, että kustantamot usein haluavat osallistua lanu-kirjailijan ensimmäisellä aikuisille suunnatulla kirjalla Hesarin arvostettuun esikoiskirjakisaan. Yleensä myös kaikista esikoisista tulee arvion Hesariin, eli julkisuutta tarjolla. En tiedä, kysytäänkö kirjailijan näkemystä, se lienee kustantamokohtaista.

    Viime vuonna julkaistiin ensimmäinen aikuistenromaanini, sitä ennen olin kirjoittanut 12 teosta lapsille ja nuorille. Halusin pitää tarkasti huolen siitä, ettei Ammeiden aikaa missään tituleerata esikoiseksi, korostin asiaa kaikissa haastatteluissa ja esitin toiveeni myös kustantajalle. Onnistui melko hyvin: uutuuslistoilla romaani oli "kotimaisen kaunokirjallisuuden" alla ja arvioissa lähes järjestäen mainittiin lastenkirjailijuuteni ja kerrottiin Ammeiden ajan olevan ensimmäinen aikuisille kirjoittamani kirja. Asiallista.

    Esikoiseni on Vili Voipio vuodelta 2004.

    Terveisin,
    Kirsti Kuronen

    VastaaPoista
  9. Voi karmeus! En ole aiemmin tiennytkään tällaisista "status-eroista". Ilman hyviä lanu-kirjailijoita lapset ja nuoret tuskin tarttuvat aikuisina aikuisten kirjoihin. He tekevät tärkeää työtä ja ovat ehdottomasti samalla viivalla kuin muutkin kirjailijat! Kiitos, kun nostit tärkeän aiheen esille :) Nyt tekisi mieli blogata koko ensi vuosi vain ja ainoastaan lasten-ja nuortenkirjoista! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että itse olen blogannut nyt hiukan enemmän lanu-kirjoista, ja myös tuonut esiin lastenkirjastotyötä. Ehkä arvostus kasvaa, toivotaan! Ensi vuonna ajattelin lukea klassikoita ja blogata "kuukauden klassikon", aivan hyvin voisi tehdä myös "kuukauden lastenkirjan" ja "kuukauden nuortenkirjan" :)

      Poista