lauantai 7. helmikuuta 2015

Ari Väntänen: Apulanta: kaikki yhdestä pahasta

Ari Väntänen: Apulanta: kaikki yhdestä pahasta
Like 2014
432 s.








Kiitokset vaan Likelle, kyllä on meikäläistä hemmoteltu kun on julkaistu kahden lempibändin "elämäkerrat" lähes samaan aikaan! Sentenced-kirjasta kirjoitin jo aiemmin, nyt on Apulannan vuoro.

Apulanta: kaikki yhdestä pahasta kokoaa yhteen Apulannan liki neljännesvuosisadan pituisen historian. Matka vuodesta 1991 nykyhetkeen on ollut pitkä ja kivikkoinen, vaikka bändi onkin saavuttanut hämmästyttävän paljon. On ollut musiikillisia erimielisyyksiä, asioiden erilainen tärkeysjärjestys, henkisiä ongelmia, "virallisen" musiikkimaailman ulkopuolisuus, puhumattomuus... Silti töitä on tehty tinkimättömästi, yleisön ehdoilla, pitäen ongelmat pois julkisuudesta.

Oli hauska lukea tarinaa, sitä kuinka teinipojat perustivat bändin ja tekivät alusta asti asiat omalla tyylillään. Soittotaito ei alussa ollut kummoinen mutta se ei haitannut. Asenne on ollut heti alusta asti kohdillaan. Kunnianhimoinen tavoite oli olla Suomen paras bändi. Ehkä hauskinta kirjassa ovat kuvaukset levynteosta. Tultiin ja tehtiin, se kuka sattui olemaan paikalla soitti tiettyjä osuuksia, biisit elivät vielä äänitysvaiheessa, sanoitukset Toni näytti muille vasta studiossa. Usein tuntui vallitsevan täysi kaaos, toisinaan hallittu mutta useimmiten hallitsematon.

Apulanta on menestystarina. Jo ensimmäiset ep:t löysivät ostajansa ja keikoille riitti yleisöä. Apulanta on alusta asti ollut omaleimainen ja persoonallinen bändi, sellainen joka erottuu joukosta. Tonin lauluääni on ainutlaatuinen, ja bändin soundi on aina tunnistettavissa Apulannaksi. Vaikka bändi on huipulla vuosi ja levy toisensa jälkeen, se on silti pysynyt uskollisena juurilleen. Tietty kapinallisuus säilyy aina.  

Katja Ståhl: Apulannassa on maailman ihanimmat jätkät, ne ovat supernastoja tyyppejä. Parempaa ei voi toivoa. Mutta bändien maailma on omanlaisensa. Jos Toni ja Sipe istuivat vierekkäin, kun mä soitin jommallekummalle, ne eivät voineet kertoa toisilleen mitä asiaa mulla oli. Mun piti soittaa erikseen molemmille ja kertoa samat asiat kahteen kertaan. Meileihin ne eivät vastanneet, ellei otsikkona ollut "Ilmailuasiaa". Sen työn ikävin puoli oli, että jätkiä ei saanut kiinni ja toeto ei kulkenut. Keksin Apulannalle uusia tapoja näkyä ja yhdistyä erilaisiin yhteyksiin ja asioihin, ja joskus jouduin tekemään päätöksiä keskustelematta bändin kanssa, koska en tavoittanut Tonia ja Sipeä. Mutta se ei ole mikään Apulannan erityispiirre vaan tyypillistä artismia.

Hämmästyttävintä on Tonin kyky kirjoittaa biisejä. Kun lukee lopun diskografiaa, huomaa, että jo ensimmäisillä ep-levyillä on ollut Apis-klassikoita. Ajatelkaa, vuodelta 1993 ovat esimerkiksi Elli ja Kelpaanhan, rakkaani?, Lupasit mulle on tehty 1994, Poistuisitko mun elämästäni ja Päivästä toiseen 1995... Eli Toni kirjoittaa tasokkaasti niin kaksi- kuin nelikymppisenä. Siihen ei moni pysty. 

En ole lukenut Pasi Kostiaisen kirjoittamaa, 1998 ilmestynyttä Apulanta-historiikkia, joten en voi vertailla kirjoja keskenään. Tästä kuitenkin pidin. Väntäsellä on selkeästi bändin luottamus, hänelle on kerrottu avoimesti hyvinkin arkoja asioita. Hän on saanut mukaan myös Apulannan entiset jäsenet, lisäksi kommentteja on henkilöiltä ja bändeiltä, jotka ovat tehneet Apulannan kanssa yhteistyötä. Huonoja kokemuksia ei sivuuteta eikä kaunistella, joten kirjasta tulee rehellinen olo. 

Loppuun täytyy kertoa yksi varhaisimmista Apis-muistoistani. Kotikuntani kirjastossa oli yksi nettikone, sivut latautuivat hillittömän hitaasti mutta oli hienoa olla netissä. Apulannan nettisivu oli se, missä kävin joka kerta. Sivun osoite oli silloin, jos en väärin muista, manna.yok.utu.fi. :)





2 kommenttia:

  1. Tätä kirjaa lukiessa unohti välillä, että kyseessä on tietokirja :) Ainoastaan ne levymyyntiluvut olisin saattanut jättää välistä, mutta ymmärrän kyllä miksi ne olivat mukana.

    Mahtavaa, että Like julkaisi kirjat Apulannasta ja Sentencedistä! Molemmat bändit ovat kulkeneet omia polkujaan ja hyvä niin :)

    Hauska Apulanta-muisto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä viikolla oli sähköpostissa tieto että Kotiteollisuudesta on tulossa kirja, se ilmestyy muistaakseni Johnny Knigalta. Lisää hyvää luvassa siis :) Taitaa olla siinäkin hurjaa menoa...

      Poista