keskiviikko 21. joulukuuta 2016

John Boyne: The Boy at the Top of the Mountain

John Boyne: The Boy at the Top of the Mountain
Doubleday 2015
214 s.









John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa on yksi niistä kirjoista, jonka toivon saavan mahdollisimman paljon lukijoita. Aihe on tärkeä ja sen käsittelytapa ajatuksia herättävä. Sama linja jatkuu viime vuonna ilmestyneessä teoksessa The Boy at the Top of the Mountain, jossa seurataan 1930-luvun tapahtumia lapsen silmin.

Kirjan alussa Pierrot on 7-vuotias pienikokoinen lapsi, joka asuu Ranskassa ranskalaisen äitinsä ja saksalaisen isänsä kanssa. Isää riivaavat sotamuistot, joita hän yrittää turruttaa viinalla. Kun isä menehtyy ja myöhemmin myös äiti, Pierrot päätyy orpokotiin. Siellä hän saa ystävän, mutta on edelleen kiusaamisen kohteena pienikokoisuutensa takia. Kun orpokotiin saapuu kirje isän Beatrix-siskolta, on Pierrot'n aika lähteä kohti tuntematonta. Junamatka Ranskasta Saksan kautta Itävaltaan on lapselle jännittävä, eikä pelkästään kolmen vaihdon takia. Yhdessä junassa ainoa vapaa paikka on hytissä, jonka on valloittanut nuorisojoukko unoformuissaan. Pierrot samaan aikaan ihailee ja pelkää heitä. Hänen isänsä on ollut sotilas, mutta tuleeko hänestä koskaan mitään?

Junan määränpää ei ole mikä tahansa itävaltalainen paikka. Ei, Pierrot on menossa Berghofiin, jossa täti työskentelee Hitlerin taloudenhoitajana. Pierrot'sta tulee Pieter, ja hänen on unohdettava sekä ranskan kieli että taakse jäänyt juutalainen ystävä Anshel. Hitler on aluksi ollut epäileväinen lasta kohtaan, mutta pian heistä tulee niin läheisiä kuin olosuhteet antavat myöten. Kun Pieter saa lahjaksi Hitlerjugendin unoformun, muutos kiihtyy. Arasta ranskalaispojasta tulee itsetietoinen ja vallanhimoinen saksalaisnuori. Toisaalta Pieter kuvittelee olevansa merkittävämpi kuin onkaan, hän korostaa olevansa korkea-arvoinen Hitlerjugendin jäsen vaikka hänellä ei olekaan omaa osastoa johdettavana. Toisaalta hän ei lainkaan aavista, kuinka suuri valta hänellä on ihmisten kohtaloihin.

'What makes you think I don't like you, Pieter?' she asked.
'You don't talk to me like you used to. And you moved seats to sit beside Gretchen Baffril and never told me why.'
'Well, Gretchen had no one to sit next to', said Katarina, 'after Heinrich Furst left the school. I didn't want her to be alone.'
Pierrot looked away and swallowed hard, already regretting beginning this conversation. 
'You remember Heinrich, don't you, Pieter?' she continued. 'Such a nice boy. So friendly. You remember how we were all shocked when he told us the things his father had said about the Führer? And how we all promised to tell no one?'
Pierrot stood up and brushed down the seat of his trousers. 'It's getting cold out here', he said. 'I should go back inside.'
'You remember how we heard that his father had been taken from his bed in the middle of the night and dragged out of Berchtesgaden and no one ever heard from him again? And how Heinrich and his mother and his younger sister had to move to Leipzig to stay with her sister because they had no money anymore?'
A bell rang from the doorway of the school, and Pierrot glanced at his watch. 'Your tie', he said, pointing at it. 'It's time. You should put it on.'
'Don't worry, I will', she said as he walked away. 'After all, we wouldn't want poor Gretchen to be left sitting on her own again tomorrow, would we? Would we, Pierrot?' she shouted after him, but he was shaking his head, pretending that she wasn't speaking to him; and somehow, by the time he got back inside, he had removed their conversation from his memory and placed it in a different part of his mind - the part that housed the memories on Maman and Anshel; a place he rarely visited any more.

Kirja on tietyssä mielessä hirvittävän surullinen. Pierrot / Pieter on varsin yksinäinen koko ajan. Oikeastaan hänellä on sekä Ranskassa että Saksassa vain yksi ystävä, jotka kummatkin hän menettää. Hän haluaa hirveästi näyttää, hän haluaa olla jotain, hän haluaa olla merkittävä. Isän sotilastausta painaa ja painostaa samalla kun hän joutuu hautaamaan muistot äidistään. Lukijana on kauheaa seurata, millainen jääkylmä egoisti hänestä kasvaa. Mutta mitä mahdollisuuksia lapsella on, jos noin kymmenvuotiaasta eteenpäin isähahmona on Hitler? 

Olisin kaivannut kirjaan lisää pituutta. Lopussa sota on ohi ja Pierrot / Pieter päätyy liittoutuneiden käsiin. Vapauduttuaan hän kulkee siellä täällä, aina vaan yhtä yksinäisenä. Kuitenkin hänen elämälleen Berghofin ajan jälkeen uhrataan vain muutamia sivuja, kertomatta mitä hänestä tulee "isona", millainen hänen loppuelämänsä on. Ainakin minulle loppu oli pettymys, tuntui että vaikka tarina tuli päätökseen niin se jäi kesken. Kasvutarina kuultiin kokonaisuudessaan, mutta lopputulos jäi liian avoimeksi.

Olen sitä mieltä, että Boyne on jälleen kirjoittanut ison ja tärkeän kirjan, kuitenkaan toistamatta itseään. Asiat saavat uusia ulottuvuuksia lapsen silmin kuvattuna. Lukijana on toisinaan piinaavaa seurata, mitä Pierrot / Pieter kuulee ja näkee, mitä ratkaisuja hän tekee, miten hän aiheuttaa isoakin vahinkoa sekä tahtomattaan että tahallaan. Miten hän miettii kokousmuistiinpanoja tehdessään, että onpa kummallista rakentaa suihkuja joista ei tule vettä. Tekisi mieli napata häntä kädestä kiinni ja viedä pois, sanoa että "lapsikulta tämä ei ole sinun paikkasi". 

Toivon totisesti että The Boy at the Top of the Mountain suomennetaan jossain vaiheessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti