Myllylahti 2011
216 s.
Kiinnostuin Metropoliitta Panteleimonin uutuuskirjasta Murha kirjapiirissä, mutta tietenkään en voi lukea sitä koska se kuuluu sarjaan ja ensin on luettava sarjan muut osat. Eipä sillä, ei sarjan avausosa Murha kirkonkylässä vaikuttanut takakansitekstin perusteella laisinkaan epäkiinnostavalta tai ikävältä lukukokemukselta :D
Eikä se sitä ollutkaan, päinvastoin. Hektisessä ja raa'assa maailmassa on aina tilaa tällaisille hidastempoisille ja vähäverisille dekkareille. Vaikka kirja sijoittuu 1950-luvulle, ei aikakausi erityisesti korostu vaan tunnelma on ajaton.
Heti alkusivuilla löytyy ruumis. Paikallispoliisi Aulis Urhonen ja nimismies Felix Kurki arvelevat kyseessä olevan onnettomuuden. Kun lääkärinlausunto mahdollistaa tällaisen tulkinnan, tapaus suljetaan. Lukihäiriöisen Urhosen Elisabet-rouva kirjoittaa pöytäkirjan ja tulee näin ollen tuntemaan tapauksen. Kun yöllisille tapahtumille löytyy silminnäkijä, alkaa murhatutkinta. Urhonen ja rikoskomisario Jyrki Palokoski alkavat selvittää yön todellista kulkua. Miksi Valde Mikkinen päätyi tanssilavan sijaan kosken kivikkoon?
Kylä on pieni ja asukkaita vähän, mutta tapaus on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. On julkisia salaisuuksia mutta myös yksityisiä. Palapeli saa lisää paloja, mutta moni niistä herättää uusia kysymyksiä. Kun ihmiset eivät ole halukkaita kertomaan asioistaan poliisille, alkaa myös Elisabet osallistua tutkimuksiin. Naisena hän saa selville yhtä sun toista, osin ihan vahingossakin. Kun syyllinen lopulta paljastuu, on se järkytys koko Koskijärven kylälle.
Kahvi juotiin nopeasti. Palokoski muisti kiittää emäntää herkullisesta kakusta. Muuta keskustelua ei nyt katsottu tarpeelliseksi käydä. Miehet siirtyivät kanslian puolelle. Elisabet korjasi kahvipöydän ja vei toimiston puolelle mehukannun ja pari lasia. Poistuttuaan huoneesta hän jätti aivan kuin vahingossa välioven auki ja jäi istumaan sen lähelle sohvaan vieressään nippu kuvalehtiä.
Palokoski istuutui kirjoituspöydän ääreen ja levitti sille paperinippunsa. Hän kohotti katsettaan pöydän vastakkaisella puolella istuvan Urhosen puoleen.
- Tehdäänpä nyt yhteenveto tästä Mikkisen tapauksesta, että mitä on mihinkin aikaan tapahtunut ja kuka olisi tappaja. Aloitahan sinä. Minä teen tässä samalla ylöspanoa.
Pidin kirjasta paljon. Vaikka kyseessä on dekkari, on se kuitenkin yhdenlainen hyvänmielen kirja. Vanhahtava kieli on ihastuttavaa luettavaa. Mielestäni kieli on myös visuaalista, ainakin minä sain päähäni hyvin selkeitä kuvia niin ihmisistä kuin maisemista. Pieni maalaiskylä ihmisineen on kuvattu niin, että ne vaikuttavat tutuilta. On olo, että asukkaat voisivat olla vaikka isovanhempieni naapurustoa, tavallisia ihmisiä tavallisine asioineen. Ehkä siinä piileekin kirjan viehätys; ei aina tarvi olla jotain ihmeellisen erikoista tai poikkeavaa, on poikkeava sitten superteknologiaa tai sadistinen sarjamurhaaja.
Ainoa häiritsevä asia oli se, että yhden ihmisen nimi muuttuu pitkin kirjaa. Matkustajakoti-kahvilan omistaja rouva Ronkainen on toisinaan Maritta, toisinaan Marketta. Aluksi ajattelin että Impi Kyyhkynen kutsui tätä Marketaksi kiukuissaan, mutta ei. Rouva on ensimmäisellä tapaamisella poliisien kanssa Maritta ja myöhemmin Marketta. Myös Herkku-Nurkka vaihtelee mutta vain kerran. Tuossa kirjoitusasussa se on tekstissä, mutta sisäkannen kartassa nimi on Herkkunurkka. Harmillista epätäsmällisyyttä mutta ei se liikaa vaivannut.
Kyllähän se niin on, että nyt odotan innokkaasti sarjan seuraavien osien lukemista. Uskon niiden olevan yhtä viehättäviä kuin nämä.
Murhan kirkonkylässä laitan Helmet-lukuhaasteen kohtaan "jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja". Kirja on luettu myös blogeissa Kirjan pauloissa, Ja kaikkea muuta sekä Kirjavuori.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti