keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Teatterissa: Lemminkäinen Kansallisteatterissa

Tunnustan, en ole vielä lukenut Juha Hurmeen Niemeä. Kirjaan perustuu Hurmeen näytelmä Lemminkäinen, riemastuttavan hauska elämys, joka Hurmeen mukaan ei kerro mitään mistään. Katsojalla ei siis ole paineita, ei tarvi miettiä että ymmärränkö mitä tekijät haluavat sanoa. Tottakai tästäkin saa kaivettua esiin vaikka mitä, jos niin haluaa, vaikkapa suomalaisten suhtautumisesta alkoholiin tai eriarvoisesta äidinrakkaudesta. 

Tällä kertaa Lemminkäinen ei olekaan Lemminkäinen, tai on mutta häntä tai heitä on kaksi. On sisko-Lemminkäinen (Marja Salo) ja veli-Lemminkäinen (Tomi Alatalo). Heidän äitinsä (Kristiina Halttu) tylyttää tyttöä ihan kunnolla, vaikka tämä on parivaljakosta se rohkea ja päättäväinen. Äidille poika on arvokas, ykkönen, huolimatta tämän hummailuista. 

Vaikka näytelmä ei kerro mitään mistään, on siinä jonkinlainen juonikuvio taustalla. Ollaan yritysmaailmassa, Lemminkäisperheellä, Fleming-Lemminkäisen vaimolla Kyllikillä (Saara Kotkaniemi) sekä Tieralla (Antti Pääkkönen) ja Tuiralla (Terhi Panula) on firma, joka valmistuttaa Tallinnassa rautamiekkojen halpakopioita. Samoilla markkinoilla kilpailee Louhivuori (Cécile Orblin), joka pyrkii kaikin keinoin saamaan koko bisneksen itselleen. 

Edellä mainittu ei suinkaan ala esityksen alussa, ei, ensin kerrataan historiaa pitkältä ajalta mutta tiiviisti. Niemi on ehkä maailman reunalla, mutta on sieltä lähdetty maailmaa tutkimaan, on toki, vaikka lopulta aina palattu kotiin.  Elämä ei ole turhan stressaavaa, sitä alleviivaavat myös loistavat musiikkinumerot. Näyttelijäkaarti pääsee kokonaisuudessaan esittämään laulun lahjojaan, ja niitä todella löytyy. Stemmoja on melkein yhtä monta kuin on laulajaakin. Itse laulut ovat jotain aivan mieletöntä, hauskaa ja haikeaa, laidasta laitaan. Koreografiat ovat kirsikka kakun päällä. Jos ennen tätä päässäni soi Veriruusut, nyt soi "pullo ja puteli". Lavalla on myös kaksi muusikkoa (Oskari Lehtonen ja Jesse Ojajärvi), jotka luovat hienoja äänimaisemia ja pomppaavat tarvittaessa näyttelemäänkin. 

On tämä sellainen huumoripläjäys, että jopa minä nauroin ääneen. Ja se on paljon se! Aika monta kertaa olen esityksissä kuunnellut muiden naurua ja ollut että "aha. joo". Nyt nauratti ja moneen kertaan. 


Tämä on teatteritaiteen ilotulitus, mutta ei kuitenkaan sillisalaattia jossa ei olisi päätä eikä häntää. Toisiaan seuraavissa kohtauksissa on jonkinlainen logiikka ja yhteys. Äkkiseltään voisi luulla että tuloksena on kakofonia, kun kalevalainen poljento kohtaa kullan kimalluksen ja Pärmäkosken, mutta niin ei suinkaan ole. Tuloksena on riemua, yllätyksiä ja pohdintapysähdyksiä. 

Huikea esitys, suosittelen lämpimästi! Mietin, että saatan käydä toisenkin kerran irtautumassa arjesta. 

Kiitokset Kansallisteatterin Bloggariklubille teatterilipusta.

Kuvat: Tommi Mattila

Lemminkäinen Kansallisteatterissa koko kevään
Käsikirjoitus ja ohjaus Juha Hurme
Rooleissa Marja Salo, Tomi Alatalo, Kristiina Halttu, Saara Kotkaniemi, Antti Pääkkönen, Terhi Panula, Cécile Orblin
Muusikot Oskari Lehtonen ja Jesse Ojajärvi
Musiikki Petra Poutanen-Hurme
Koreografia Saara Hurme
Taistelukoreografia Seppo Kumpulainen
Lavastus ja puvut Heini Maaranen 
Valot Kalle Ropponen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti