keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Emma Hooper: Koti-ikävän laulut
Englanninkielinen alkuteos Our homesick songs (2018)
Suomentanut Sari Karhulahti
Gummerus 2019
379 s.







Emma Hooperin Koti-ikävän laulut on ainakin minun lukumakuuni melko lailla täydellinen kirja. Kieli on äärettömän kaunista, se on visuaalista, se loihtii lukijan osaksi kanadalaisen kalastajakylän tapahtumia. Tarina on haikea ja koskettava, kohti tyhjyyttä ja tuhoa kulkeva, mutta kuitenkin siinä on ripaus toivoa.

Kylä on aina elänyt kalastuksesta. Jo vuosia on ollut niin, että kalaa tulee aina vain vähemmän. Ei kalaa, ei elantoa, ei tulevaisuutta. Yksi toisensa jälkeen kyläläiset muuttavat muualle, kunnes vain muutama talo on asuttu. Connorien perhe sinnittelee vielä. Perheen isä ja äiti päätyvät sellaiseen ratkaisuun, että he menevät vuorotellen pohjoiseen töihin. Kuukausi muualla, kuukausi kotona. Puoliso tavataan vain pikaisesti vuoron vaihtuessa. Aina ei ehditä edes kotiin saakka, vaan lyhyimmillään halataan satamassa. Toinen lähtee, toinen jää.

Aidanin ja Marthan on ollut pakko etsiytyä töihin pohjoiseen. Heidän poikansa Finn yrittää ratkaista ongelman, mutta ongelma ei ole pieni eikä helposti selvitettävissä. Minne kalat ovat kadonneet ja miten ne saisi takaisin? Hänen soitonopettajansa rouva Callaghan tapaa kertoa tarinoita, ja niiden pohjalta Finn luo suunnitelman. Mutta onko mahdollista, että 11-vuotias lapsi palauttaa kylän elämään? Etenkin kun hänen sisarensa Cora katoaa, suistaen vanhemmat epätoivoon.

Sitten kolmas sunnuntai jäi taakse, oli entistäkin kylmempää, tuulisempaa ja sateisempaa ja jotkut kalastajista – ne, joilla oli perhe elätettävänä, ja ne, joiden oli kaikkein vaikeinta olla miettimättä veneessä epäilyksiään ja joiden ajatukset lensivät niin nopeasti ja olivat niin raskaita, etteivät kirjat ja laulut voineet karkottaa niitä – lakkasivat lähtemästä pyyntiin.

Sitten neljäs sunnuntai jäi taakse, ja monet jäljelle jääneistä kalastajista – ne, joiden oli vaikea olla miettimättä epäilyksiään ja joiden ajatukset alkoivat lentää niin nopeasti ja muuttuivat niin raskaiksi, ettei toivo voinut karkottaa niitä – lakkasivat lähtemästä pyyntiin.

Ja Finn laski iltaisin veneiden valoja. Niitä oli ilta illalta vähemmän, kaksitoista, kymmenen, seitsemän, kolme. Toisinaan Cora tuli laskemaan hänen kanssaan, toisinaan ei.

En meinaa millään keksiä, mitä tästä sanoisin. Tarina on hieno, mutta kun hieno tuntuu vähättelevältä määreeltä. Lukiessa kokee monenlaisia tunteita eläessään Connoreiden mukana Aidanin ja Marthan nuoruudesta nykyhetkeen. Pieni kylä, armoton ja arvaamaton meri, epävarma tulevaisuus, tahto jäädä ja pakko lähteä – valtavan suuria asioita, jotka uhkaavat pieniä ihmisiä. On liikuttavaa lukea Finnin taistelusta kodin puolesta, poika vastaan luonto. Finn on poikkeuksellinen lapsi, joka tekee poikkeuksellisia asioita. Mutta myös muut henkilöhahmot ovat syviä. He ovat myös miellyttäviä, heistä on helppo pitää.

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 6, ”rakkausromaani”. Rakkaus kohdistuu kotiin, lähiympäristöön, lähellä oleviin ihmisiin, pieniin yksityiskohtiinkin. Muistuttaen samalla, että rakkauskirja voi olla muutakin kuin hömppäviihdettä :)

Kirja on luettu monissa blogeissa, siitä ovat kirjoittaneet muun muassa Jenna, Mai Laakso ja Raija Hakala.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti