Philip Teir: Akta dig för att färdas alltför fort

Philip Teir: Akta dig för att färdas alltför fort
Söderströms 2011
209 s.

Finlandssvenska läsutmaningen on edennyt toiseen kirjaan. Helmikuun teemana on "något som gör dig upphetsad" eli jotain joka tekee kiihtyneeksi, innostuneeksi. Yksi upphetsad-sanan käännöksistä on myös tohkeissaan, ja se ehkä osuu parhaiten kohdalleen. Miettikää nyt, jos kirja alkaa sanoilla "ett par månader innan jag oskyldig greps för inbrott i Jörn Donners arbetsrum" niin voiko olla muuta kuin tohkeissaan? Kuka tämä heppu on ja miksi hänet on pidätetty Jörn Donnerin työhuoneeseen murtautumisesta? Mitä täällä tapahtuu?! 

Niin, mitä täällä tapahtuu? Se nousee mieleen usein Teirin novellikokoelmaa lukiessa. Tapahtumat ovat hämmentäviä, omituisiakin, mutta periaatteessa täysin mahdollisia. Ihmiset ovat monesti kummallisia, mutta hekin periaattessa mahdollisia. Monesti arkiset asiat kasvavat uskomattomiin mittasuhteisiin tai aiheuttavat hämmästyttäviä tapahtumaketjuja. Novelleissa tapahtumat etenevät vääjäämättömästi kohti loppuhuipennusta, mutta ainakaan minä en osannut aavistaa mikä se huipennus on. Monesti tuli sellainen olo, että tietysti, näinhän sen piti mennä, täysin loogista. 

Kummallisista käänteistä huolimatta - tai ehkä juuri niiden vuoksi - kokoelma on varsin riemukasta luettavaa. Kyllä olin monesti tohkeissani ja melkein kiljuin ääneen, kun tajusin mistä alkaneessa tarinassa on kyse. Esimerkiksi novelli "Vi hade ju kommit överens om att aldrig flytta till Esbo" päähenkilö Juha on kerrostalokyttääjä, ja mitä mainioin sellainen. Ei uskoisi, kuinka vetoavaa tekstiä voi tulla ihmisestä, joka vahtaa ikkunassa saadakseen kiinni tomppelin, joka on parkkeeratessaan naarmuttanut hänen autoaan:

Hela vintern hade han vetat att någon i huset inte kan köra bil. Eller rättare sagt: någon i huset kan inte parkera. Tre gånger har Juhas bil fått små repor längs den högra framdörren. Den senaste skråman är så allvarlig att Juha kommer att bli tvungen att ta bilen till verkstaden. Det är inte svårt för honom att gissa vem av grannarna som är den skyldige, men han tänker inte konfrontera denna Någon innan han är helt säker.

Först gör han sak han alltid velat göra. Han skriver en lapp och hänger den i trapphuset. Det är inte en åtgärd som han skulle ta till om stämningen i huset varit annorlunda, men på sistone har han hamnat i ett slags ställningskrig med husbolagets styrelse och därför känns en lapp som en logisk manöver.

Tai entäpä netin kiertokirjeet; kaikki ovat kuulleet nigerialaiskirjeistä mutta mitäs kun yksi tekijöistä on suomalainen mies? Monesti olisin halunnut kiljahtaa riemusta, mutta eivät novellit pelkkää hassuttelua ole. Ei, mukana on myös surullisia ja väkivaltaisiakin tapahtumia. Monipuolisuus tekee kokoelmasta tasapainoisen. Siinä käydään ihmisen elämänkaarta läpi, koska novelleissa seurataan maailmaa eri ikäisten silmin, pikkulapsista aikuisiin. 

Kokoelma on myös suomennettu, se on ilmestynyt vuonna 2012 nimellä Donner-ryhmä ja muita novelleja.

Metropoliitta Panteleimon: Murha kirkonkylässä

Metropoliitta Panteleimon: Murha kirkonkylässä
Myllylahti 2011
216 s.

Kiinnostuin Metropoliitta Panteleimonin uutuuskirjasta Murha kirjapiirissä, mutta tietenkään en voi lukea sitä koska se kuuluu sarjaan ja ensin on luettava sarjan muut osat. Eipä sillä, ei sarjan avausosa Murha kirkonkylässä vaikuttanut takakansitekstin perusteella laisinkaan epäkiinnostavalta tai ikävältä lukukokemukselta :D 

Eikä se sitä ollutkaan, päinvastoin. Hektisessä ja raa'assa maailmassa on aina tilaa tällaisille hidastempoisille ja vähäverisille dekkareille. Vaikka kirja sijoittuu 1950-luvulle, ei aikakausi erityisesti korostu vaan tunnelma on ajaton. 

Heti alkusivuilla löytyy ruumis. Paikallispoliisi Aulis Urhonen ja nimismies Felix Kurki arvelevat kyseessä olevan onnettomuuden. Kun lääkärinlausunto mahdollistaa tällaisen tulkinnan, tapaus suljetaan. Lukihäiriöisen Urhosen Elisabet-rouva kirjoittaa pöytäkirjan ja tulee näin ollen tuntemaan tapauksen. Kun yöllisille tapahtumille löytyy silminnäkijä, alkaa murhatutkinta. Urhonen ja rikoskomisario Jyrki Palokoski alkavat selvittää yön todellista kulkua. Miksi Valde Mikkinen päätyi tanssilavan sijaan kosken kivikkoon?

Kylä on pieni ja asukkaita vähän, mutta tapaus on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. On julkisia salaisuuksia mutta myös yksityisiä. Palapeli saa lisää paloja, mutta moni niistä herättää uusia kysymyksiä. Kun ihmiset eivät ole halukkaita kertomaan asioistaan poliisille, alkaa myös Elisabet osallistua tutkimuksiin. Naisena hän saa selville yhtä sun toista, osin ihan vahingossakin. Kun syyllinen lopulta paljastuu, on se järkytys koko Koskijärven kylälle.

Kahvi juotiin nopeasti. Palokoski muisti kiittää emäntää herkullisesta kakusta. Muuta keskustelua ei nyt katsottu tarpeelliseksi käydä. Miehet siirtyivät kanslian puolelle. Elisabet korjasi kahvipöydän ja vei toimiston puolelle mehukannun ja pari lasia. Poistuttuaan huoneesta hän jätti aivan kuin vahingossa välioven auki ja jäi istumaan sen lähelle sohvaan vieressään nippu kuvalehtiä.

Palokoski istuutui kirjoituspöydän ääreen ja levitti sille paperinippunsa. Hän kohotti katsettaan pöydän vastakkaisella puolella istuvan Urhosen puoleen. 

- Tehdäänpä nyt yhteenveto tästä Mikkisen tapauksesta, että mitä on mihinkin aikaan tapahtunut ja kuka olisi tappaja. Aloitahan sinä. Minä teen tässä samalla ylöspanoa.

Pidin kirjasta paljon. Vaikka kyseessä on dekkari, on se kuitenkin yhdenlainen hyvänmielen kirja. Vanhahtava kieli on ihastuttavaa luettavaa. Mielestäni kieli on myös visuaalista, ainakin minä sain päähäni hyvin selkeitä kuvia niin ihmisistä kuin maisemista. Pieni maalaiskylä ihmisineen on kuvattu niin, että ne vaikuttavat tutuilta. On olo, että asukkaat voisivat olla vaikka isovanhempieni naapurustoa, tavallisia ihmisiä tavallisine asioineen. Ehkä siinä piileekin kirjan viehätys; ei aina tarvi olla jotain ihmeellisen erikoista tai poikkeavaa, on poikkeava sitten superteknologiaa tai sadistinen sarjamurhaaja. 

Ainoa häiritsevä asia oli se, että yhden ihmisen nimi muuttuu pitkin kirjaa. Matkustajakoti-kahvilan omistaja rouva Ronkainen on toisinaan Maritta, toisinaan Marketta. Aluksi ajattelin että Impi Kyyhkynen kutsui tätä Marketaksi kiukuissaan, mutta ei. Rouva on ensimmäisellä tapaamisella poliisien kanssa Maritta ja myöhemmin Marketta. Myös Herkku-Nurkka vaihtelee mutta vain kerran. Tuossa kirjoitusasussa se on tekstissä, mutta sisäkannen kartassa nimi on Herkkunurkka. Harmillista epätäsmällisyyttä mutta ei se liikaa vaivannut.

Kyllähän se niin on, että nyt odotan innokkaasti sarjan seuraavien osien lukemista. Uskon niiden olevan yhtä viehättäviä kuin nämä. 

Murhan kirkonkylässä laitan Helmet-lukuhaasteen kohtaan "jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja". Kirja on luettu myös blogeissa Kirjan pauloissa, Ja kaikkea muuta sekä Kirjavuori.

Heikki Hietala: Viisto valo

Heikki Hietala: Viisto valo
Englanninkielinen alkuperäisteos Filtered Light - Other Stories (2012)
Suomentanut Jaakko Kankaanpää
Sitruuna 2017
230 s.

Heikki Hietalalta on aiemmin suomennettu Hotelli Tulagi, joka oli hieno lukuelämys. Siksi uutuussuomennos Viisto valo oli yksi kevätkauden odotetuimmista kirjoista. Odotin mielenkiinnolla, mitä on luvassa, kun esittelyn perusteella tämä novellikokoelma on hyvin erityylistä verrattuna Hotelli Tulagiin.

Heti ensimmäinen novelli Huvila vei mennessään ja sama jatkui koko kirjan ajan. Koko ajan oli sellainen olo, että tekisi mieli kurkistaa novellien viimeiset rivit. Kaikissa novelleissa on joku outo, kummallinen juttu, joka saa lukemaan kiireesti eteenpäin ja selvittämään, mistä on kyse. Kiltti lukijahan ei kurkista loppuratkaisua etukäteen! :)

Novellit sijoittuvat tiettyihin paikkoihin, mutta paikat eivät ole mitenkään leimattuja. Forssalainen leirintäalue voisi olla melkein mikä paikka tahansa, lähes missä vaan. Sama pätee oikeastaan kaikkiin paikkoihin. Samalla tapahtumat ovat hyvin ajattomia ja universaaleja. 

Novellien tyyli vaihtelee, on pehmeä kauhua, realismia, scifiä ja vaikka mitä. Silti kokoelma on yhtenäinen. Novelleissa on näennäisen "järkevä" alku, mutta mukaan tulee aina jotain mikä tekee niiden maailmasta hieman vinksahtaneen. Mukana on elementtejä kansanperinteestä, esimerkiksi kummitusjuttuja jotka voi tunnistaa riippumatta siitä missä asuu, ääniä ja valoja joille ei löydy näkyvää selitystä...

Stephen ei lyhdyn lepattavassa valossa nähnyt uruista juuri muuta kuin että ne olivat hyvin suuret niin pieneen kirkkoon. "Ne ovat hienot", hän vastasi pikemminkin sanoakseen jotain kuin ilmaistakseen mielipiteensä. Sitten hän päätti tunnustaa kirkkoherralle kaiken. "Ja soivatko ne siis itsestään?"

Kirkkoherra kosketti nenäänsä etusormen päällä. "Olinkin varma, että teille on kerrottu siitä hiippakunnassa. Sieltä on lähetetty väkeä tutkimaan, onko niissä jutuissa perää, mutta urut tietävät, milloin pitää olla hiljaa. Kukaan ei ole koskaan saanut selville mitään, ei ole kuullut ääntäkään, mutta me täällä seurakunnassa - me tiedämme.

"Mutta eihän se sentään voi olla mahdollista? Urut tarvitsevat ilmaa pilleihinsä, ja palkeita täytyy käyttää ja jonkun pitää soittaa niitä, ennen kuin ne voivat päästää ääntäkään. Niin todellisessa maailmassa ainakin uskotaan", Stephen sanoi kirkkoherralle hymyillen.

(Tuuli pilleissä)

Todellisessa maailmassa, niin. Novellien tapahtumat tuntuvat puoliksi yliluonnollisilta ja mahdottomilta, puoliksi mahdollisilta. Lukiessa mielessä pyörii ajatus, entä jos? 

Viistolla valolla osallistun Helmet-lukuhaasteen kohtaan "kirjan kannessa on sinistä ja valkoista".