Karen Cleveland: Koko totuus

Karen Cleveland: Koko totuus
Englanninkielinen alkuteos Need to Know (2018)
Suomentanut Maija Kauhanen
Gummerus 2018
320 s.
Kustantajalta saatu ennakkokappale

CIA:n vastavakoiluanalyytikko Vivian on pääsemässä venäläisten agenttien jäljille. Hän on kehittänyt menetelmän, jolla pystyy etsimään epäiltyjen tietokoneilta nukkuvien agenttien soluja. Yksi agenttijohtajaksi epäilty on jäänyt kiinni, ja Vivian odottaa malttamattomana pääsyä hänen koneelleen. Jos uusi menetelmä toimii, tiedostoista on mahdollista seuloa ketkä viisi henkilöä ovat juuri tämän epäillyn alaisia. 

Yhtäkkiä näytölle pompahtaa Vivianin puolison Mattin kuva. Mistä on kyse? Vivian säikähtää valtavasti, mutta samalla tiedostaa että asialle on oltava selitys. Joko mies on vakooja tai ei ole, joko hänet on värvätty tai värväystä on yritetty / tullaan yrittämään, ehkä kuva on päätynyt koneelle vahingossa. Vivianilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin lähteä selvittämään totuutta. Osoittautuu, että totuus ei olekaan mikään yksinkertainen asia. Se mikä on yhdelle totta, on toiselle valhetta. Jossain asiassa osa on totta, osa ei. Vivian ajautuu syvälle monimutkaiseen seittiin, jossa keneenkään ei voi luottaa, ei aina edes itseensä. On ystäviä ja vihollisia, mutta roolit voivat muuttua. Kaiken keskellä Vivian joutuu punnitsemaan, millaisia uhrauksia on valmis tekemään. Vakoiluyksikön Venäjä-asiantuntijana hänellä on yhdenlaisia velvollisuuksia, neljän lapsen äitinä toisenlaisia. 

"Muki. Unohdin mukini", sanon nopeasti. Liian nopeasti. Hän luo minuun kysyvän katseen, joka on täynnä epäluuloa. Mutta sillä ei ole nyt väliä, millään muulla ei ole väliä kuin sillä, että pääsen vetämään muistitikun ulos koneesta. Väistän ja odotan, että Peter kulkee ohitseni, ja jokainen sekunnin murto-osakin tuntuu kidutukselta.

Viimein pääsen itse huoneeseen ja suljen oven takanani. Hetkessä olen lattialla ja nykäisen muistitikun ulos, sitten hapuilen termosmukin käsiini, kierrän pohjan irti, panen muistitikun takaisin sen sisään ja kierrän pohjan kiinni.

Rojahdan tuoliin lopen uupuneena. Koko ruumiini tärisee. En saa henkeä.

Kauhu pitää pintansa vielä senkin jälkeen, kun tutina on ohi, vaikka sen pitäisi laantua. Muistitikku on minulla. Enkö minä nyt ole turvassa?

Pidän siitä, miten tarinaa ja lukijaa kieputetaan. Lukija ei tiedä asioista enempää kuin Vivian, siksi lukijakin tuntee välillä suoranaista vainoharhaa. On tilanteita, joissa Vivian uskoo voivansa luottaa johonkuhun, kunnes yhtäkkiä alkaa epäillä voiko sittenkään. Epäilyttäviä henkilöitä, tilanteita, muistoja ja lauseita putkahtaa tuon tuosta; niitä ei kuitenkaan ole liikaa. Kaiken keskellä Vivianin on pyöritettävä perheenäidin arkea, mikä tuo tasapainoa tarinaan. Television lastenohjelmat ovat mitä mainioin keino pitää kaaos edes hetkellisesti ulkopuolella.

Vivian on monipuolinen henkilöhahmo. Johtuuko lie työstä CIA:ssa, että hän ei lamaannu vaan järkyttyneenäkin pystyy ajattelemaan rationaalisesti ja tekemään päätöksiä. Ihanaa ettei hän ole kaahottava kana vaan määrätietoinen ja sinnikäs! Matt ja muut hahmot (joita ei ole kovin montaa) tuovat tarinaan omat kerroksensa, vaikka jäävätkin etäisemmiksi. 

Epilogi on kirjan huonoin kohta, onneksi se on vain kaksi sivua. Jännityskirjallisuutta yhtään tuntevalle se on lätsähdys, niiiiiiin ennalta-arvattava. Harmi, koska kaikilta muilta osin juttu toimii. Eikä mene yhtään liian tekniseksi, vaikka paljon ollaankin toimistossa ja työskennellään tietokoneilla. On varsin mielenkiintoista lukea, miten agenttientunnistusalgoritmi toimii. Ja koska totuus on fiktiota ihmeellisempää, tuollainen tai tuollaisia lienee jo olemassa. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 34, "kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta". Vivian on kehittänyt agenttienmetsästysohjelman, takaumissa perheeseen syntyy neljä lasta, Mattin valokuva muovaa uusiksi oikeastaan ihan kaiken...       

Leonard Goldberg: Sherlock Holmesin tytär

Leonard Goldberg: Sherlock Holmesin tytär
Englanninkielinen alkuteos The Daughter of Sherlock Holmes (2017)
Suomentanut Marja Helanen
Kansi Susanna Appel
Bazar 2018
329 s.

Suhtauduin varovaisen kiinnostuneesti Sherlock Holmesin tyttäreen. Holmes on jonkinlainen pyhimys, joten en ollut ollenkaan varma, haluaisinko seurata hänen tyttärensä tekemiä tutkimuksia. Tai haluaisinko hänellä olevan tytärtä ylipäätään. Tutkapari Holmes & Watson on klassikko, olisiko seuraavan sukupolven versio vain laimea kopio? Toisaalta halusin lukea "kiehtovan murhamysteerin 1900-luvun alun Lontoosta", vähäverisen tarinan jossa äly näyttelee suurempaa roolia kuin tekninen tutkinta. Halusin palata ajureiden ja hevoskärryjen maailmaan selvittämääm, miten siellä suhtaudutaan aktiiviseen ja teräväpäiseen naiseen. 

Charles Harrelston menehtyy vähintäänkin epäilyttävissä olosuhteissa. Poliisin mukaan kyseessä on tapaturma, tai jopa itsemurha, mutta vainajan perhe ei hyväksy selitystä. Perhe pyytää apuun tohtori Watsonin - nyt jo iäkkään  miehen - joka poikansa kanssa alkaa tutkia asiaa. Pian tie vie heidät Joanna Blalockin luo. Blalock on Sherlock Holmesin tytär, ja erinomaisen nokkela. Hän on kiinnostunut monista asioista, lukenut paljon, osaa tehdä monimutkaisia päättelyketjuja ja havaitsee seikkoja jotka muilta jäävät huomaamatta. Ennen pitkää Blalock ja Holmesit uskovat tietävänsä murhaajan ja motiivin, mutta kuinka löytää todisteet? 

"Entä tuo pyöreä murtuma päälaessa?" kysyin. "Miten se voisi johtua putoamisesta?"

"Ei mitenkään", Joanna sanoi ja tuli viereeni nähdäkseen paremmin. Hän tarkasteli vaurioitunutta kalloa ilkeää näkyä säikkymättä ja katsoi sitä vielä uudemman kerran päälakeen keskittyen. Kauan mietittyään hän otti läheiseltä alustalta kumihanskan, veti sen käteensä ja työnsi sormen pyöreään murtumaan. "Aika selkeä ympyrä. Karheat reunat."

"Kun ruumis pompahti, kuten poikasi kuvaili, ehkä kova graniitti aiheutti toisenkin murtuman", isäni veikkasi. 

"Siitä ei seuraisi näin pyöreää jälkeä", Joanna vastasi heti. "Tällainen murtuma syntyy pyöreäpäisen aseen iskusta."

"En tiedä ainuttakaan asetta, johon tuollainen kuvaus sopisi", isä sanoi.

"Voi, niitä on lukuisia", Joanna ilmoitti, riisui verisen hanskan ja heitti sen roskiin. "Listan kärkeen sijoittaisin vasaran."

Tykkäsin tästä kovasti. Tarina tasapainoilee vakavan ja huvittavan välillä olematta sen enempää synkkä kuin hömppä. Se on viihdyttävä, paikoin humoristinen. Se vetää lukijan mukaan syvälle tarinaan, saaden tämän ajoittain tuntemaan itsensä hupsuksi, ei ehkä tyhmäksi mutta heikoksi havainnoitsijaksi. 

Henkilöhahmot ovat eläväisiä. Vanhempi Watson on menettänyt hiukan terävyyttään, mutta kyllä hänen aivonsa pelaavat riittävän hyvin edistääkseen tutkimuksia. Nuorempi Watson ei (tietenkään) ole isänsä veroinen tarkkaavaisuudessa, toki syynä voi olla se että hän taitaa olla kiinnostuneempi havainnoimaan Joanna Blalockia kuin vainajaa tai tapahtumapaikkaa. Blalock on mahtava vahva naishahmo, joka ottaa tarvitsemansa tilan ja ajan. Hämmästyttävää sinänsä, että Scotland Yard antaa hänen huseerata täysin vapaasti, vaikkakin taustatukena on tohtori Watson. 

Kirjan nimestä en erityisemmin pitänyt, mielestäni se on turhan osoitteleva. No, se on pieni puute muuten mainiossa opuksessa. 

Helmet-lukuhaasteeseen sijoitan tämän kohtaan 48, "haluaisit olla kirjan päähenkilö". En välttämättä haluaisi tutkia murhia, mutta haluaisin olla yhtä tarkkaavainen ja nokkela kuin Joanna Blalock. 

Sherlock Holmesin tytär on luettu myös blogeissa Yöpöydän kirjat, Tuntematon lukija, Kaksi sivullista, Amman lukuhetki ja Bibbidi Bobbidi Book.

William Brodrick: Sovituksen hinta

William Brodrick: Sovituksen hinta
Englanninkielinen alkuteos The Sixth Lamentation (2003)
Suomentanut Tarmo Haarala
Bazar 2007
432 s.

Toinen maailmansota - ja etenkin natsit - on aihe, joka ei taida koskaan olla loppuunkaluttu. Aina löytyy uusia tarinoita, uusia tapoja kertoa tuosta kauhistuttavasta aikakaudesta. Sovituksen hinta keskittyy nykyhetkeen, mutta taustalla on sota-aika ja vastarintaliike. 

Larkwoodin luostariin saapuu Eduard Schwermann, mies jota aiotaan syyttää sotarikoksista. Hän vaatii kirkolta turvapaikkaa ja saa sen, osittain poliisin ja osittain Rooman vaatimuksesta. Luostarissa ollaan kuitenkin varpaillaan. Kuka on tuo mies, ja missä hän on piileksinyt vuodet sodan jälkeen? Mikä osuus kirkolla on ollut piilottelussa? Kuka ja missä on Victor Brionne, ranskalainen yhteistoimintamies jonka sanotaan kavaltaneen vastarintaliikkeessä toimineet ystävänsä Schwermannille? Brionnen ja Schwermannin yhteys nousee keskeiseksi tekijäksi, ja heidän toimiaan selvitellään monella taholla. Poliisin lisäksi luostarin munkki Anselm, vastarintaliikkeessä toimineen Agnesin lapsenlapsi Lucy yhdessä niin ikään vastarintaliikkeessä toimineen Jacquesin lapsenlapsen Pascalin kanssa. Kuviota hämmentää myös Schwermannin lapsenlapsi Max, Brionnen poika Robert, kuolemansairasta Agnesia unohtamatta. Tapaus on sinänsä yksinkertainen, mutta siihen liittyvät ihmiset ovat kietoneet sen paksuun sumuverhoon.

Victor henkäisi syvään; hänen silmänsä tutkiskelivat hiljaista, myllertävää merta ja rannan pitkiä vaahtojuovia katoavassa valossa. Robert jäi hänen vierelleen aivan kuin olisi taas pikkupoika, ja he katsoivat yhdessä valtavaa, selkenevää pimeyttä. 

"Poika, minä en ole se, jona sinä minua pidät. Olen toinen ihminen, mies jonka hautasin viisikymmentä vuotta sitten, sodan jälkeen. Mies jonka olisi ollut parempi olla kuollut, ellei sinua olisi ollut."

Kysymyksiä ei kuulunut. Näkemättä Robertia tai hämmennystä, joka ehkä synkensi tämän katseen, Victor alkoi järjestellä kaikkea, mitä piti sanoa. 

"Minun nimeni oli Brionne. Olin poliisi ja sain sattumalta komennuksen Gestapoon." 

Victorin huomio siirtyi Robertin käteen. Se painoi raskaasti hänen olallaan. Minä pyydän, älä ota sitä pois...

(...)

"Robert, minä en voi kertoa enempää. Ehkä asiat ovat toisin jonain päivänä. Mutta juuri nyt luota minuun, jos voit. Luota minuun niin kuin et ole luottanut kehenkään ennen. Usko minua", Victor sanoi ja nieleskeli rajusti tavoitellen sanoja, jotka saattaisivat livahtaa totuuden ja vilpin välisestä aukosta, "se että ylipäätään tunsin tuon miehen, on ollut elämäni kirous."

Victor odotti silmät kiinni kuilun edessä. Robertin käsi oli edelleen hänen olallaan.

On pari asiaa, joiden olisin toivonut olevan toisin. Ensinnäkin olisin halunnut tarinaan sata tai parisataa sivua lisää. Sota-ajan tapahtumista olisi voinut kertoa sijoitettuna aikaansa, ei pelkästään osana oikeudenkäyntiä ja Agnesin muistiinpanoina. Etenkin tarinan keskushenkilö Agnes etäännytetään tapahtumista liikaa, kun kokemukset luetaan Lucyn kanssa hänen muistivihoistaan. Kaikki ilmeet ja eleet jäävät pois, samoin puheen tauot. Toiseksi olisin kaivannut lukujen alkuun jonkinlaisia päivämääriä. Tuntuu, että juuri mitään ei ole saatu selville, kun yhtäkkiä luku alkaa kertomalla Schwermannin olleen luostarissa vuoden. Sitten taas Anselm suunnittelee yhden viikonlopun ajaksi hurjan määrän tapaamisia. Muutenkin ihmisten matkat paikasta toiseen tuntuvat tapahtuvan suunnilleen silmänräpäyksessä, ensin ollaan Briteissä, sitten Ranskassa ja taas takaisin Briteissä. Minun oli ainakin tosi vaikea hahmottaa, kuinka lyhyt tai pitkä aika eri tapaamisten välissä on. 

Tarina itsessään on hyvä, koskettava ja yllättäväkin. Pidän siitä, että sitä ei ole kuorrutettu salaliittoteorioilla. Toki Anselm ja muutama muu munkki pohtii, mikä on ollut kirkon rooli natsien piilottamisessa sodan jälkeen. Tietysti on salaisia papereita ja vaikenemisen muureja, mutta asioiden selvittämiseen ei tarvita arkistoihin murtautumisia, koodien ja salakirjoitusten ratkomisia ynnä muita vastaavia juttuja. Ei, hyvin pitkälle päästään ihan vaan keskustelemalla ja kuuntelemalla. 

On mielenkiintoista seurata hahmojen suhtautumista toisiinsa. Mitä ajatella henkilöstä, joka on ollut mukana sota-ajan tapahtumissa? Mitä ajatella tällaisen henkilön jälkeläisistä? Kantavatko lapset ja lastenlapset vanhempien ja isovanhempien tekoja? Esimerkiksi Max, katsellaanko häntä itsenään vai natsin lapsenlapsena? 

Lopussa saadaan nippu yllätyksiä, kun asioiden todellinen laita selviää. Loppu on liian siirappinen; henkilöt hyväksyvät turhan helposti tapahtumakulun, jotain draamaa olisi saanut olla. Mutta kaikkinensa tämä on miellyttävä lukukokemus. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 33, "selviytymistarina". Sitä se on useammankin henkilön kohdalla. 

Kirja on luettu myös blogeissa Kirjabrunssi ja Satun luetut.