Jeffrey Archer: Totta vai tarua

 

Jeffrey Archer: Totta vai tarua

Englanninkielinen alkuteos Tell Tale (2018)

Suomentanut Hanni Salovaara 

Kansi Susanna Appel

Sitruuna 2021

319 s.

Jeffrey Archer on kirjoittanut novellikokoelman, joka yllättää kerta toisensa jälkeen. Lukija ehkä luulee päässeensä jyvälle jonkinlaisesta kaavasta, mutta saa pian huomata olleensa väärässä. Monissa novelleissa teemana on jos jonkinlainen kieroilu ja juonittelu, mutta ei kaikissa. Jotkut novellit muistuttavat toisiaan, kunnes loppu onkin ihan erilainen kuin aiemmin luetussa. Lukijan moraalikäsitystä koetellaan, kun aina ei ole selvää onko novellin päähenkilö pahanteossa vai ei, ja onko oikein jos paha ei saa palkkaansa. Useimpien novellien loppu on sellainen, että tarinan perusteella sitä ei ole osannut arvata. Joskus loppu naurattaa, joskus liikuttaa, joskus tekee mieli taputtaa. 

Kun lounas oli jo lopuillaan, Dennis sanoi: "Helkkarin hyvää makkaraa ja muusia, kulta." Joyce näytti epäluuloiselta, koska siltä puolen pöytää kuuli harvoin ylistystä. Joyce saattoi vain arvailla, mitä taka-ajatuksia miehellä oli mielessään. Hänen ei tarvinnut odottaa kauaa. "Ajattelin, että haluaisit tänä vuonna ehkä hieman vaihtelua Skeggien sijaan", Dennis ehdotti.

"Mitä sinulla on mielessäsi, Dennis? Kaksi viikkoa Venetsiassako? Vai huviajelu Rivieralla? Ehkäpä risteily Niilillä ennen kuin menemme Kairoon katsomaan Tutankhamonin aarteita?"

Dennis antoi ivallisten sanojen mennä ohi korviensa ja työnsi pöydän yli lehtensä, jossa oli kuva Costa del Solilla sijaitsevasta huvilasta. Ennen kuin Joyce ehti sanoa mielipiteensä, Dennis lisäsi: "Äläkä unohda, että jopa junamatka Heathrowin lentokentälle on ilmainen. Apulaisasemapäällikön luontaisetuja", hän muistutti vaimolleen. 

Joyce ajatteli, että matka oli itse asiassa yksi hänen miehensä parhaista ideoista. Vahinko vain, että hän joutuisi viettämään nuo kaksi viikkoa Dennisin seurassa. Siitä huolimatta Joyce suostui siihen, että Dennis perehtyisi asiaan tarkemmin.

Tykkäsin kaikista novelleista, mutta muutama nousi kuitenkin ylitse muiden. Pysäköintialueen hoitaja eli Joe ja Molly bisneksineen saa nauramaan sille, kuinka tavallinen kansalainen voi höynäyttää virkamiehiä ja myös kaikkia muita kansalaisia. Damaskon tie, jossa koululuokan vierailu keskitysleiriin muuttaa erityisesti yhden oppilaan elämän kulun. Kaikkien aikojen loma, jossa Dennisin ja Joycen lomat alkavat noudattaa tiettyä kaavaa. Archer on kirjoittanut novelliin kolme loppua, joista oma suosikkini on C. Tupla tai kuitti, jossa kasinon johtaja päättää ratkaista ongelman kolmospöydässä. Kuka murhasi pormestarin? tarjoaa tapausta tutkivalle etsivälle päätä pyörryttävän ongelman, kun epäiltyjä alkaa ilmestyä enemmän kuin sieniä sateella. 

Valtaosa novelleista on jollain tapaa hauskoja, mutta mukana on myös muutama vakavampi tapaus. Mielestäni se tuo tasapainoa kokonaisuuteen. Hauskuus ei ole huutonaurua herättävää vaan tulee ihmisten toiminnasta, siitä miten pöljästi he välillä käyttäytyvät mutta toisaalta myös siitä, miten he saavuttavat menestystä mitä ovelimmilla tavoilla. Kaikkinensa siis oikein mukavaa luettavaa, jonka parissa minä ainakin viihdyin oikein hyvin. 

Kokoelma on luettu myös Kirjarouvan elämää -blogissa. 

Taina Latvala: Torinon enkeli

 

Taina Latvala: Torinon enkeli

Kansi Emma Virtasalo

Otava 2021

330 s.

Arvostelukappale

Taina Latvalan uutuuskirjassa on yksi kauneimmista kansista ikinä! Takakansi tiivistää sisällön: "Tarina mystisestä Torinosta, avoimista kysymyksistä ja valintojen vaikeudesta."

Nimettömäksi jäävä kirjailija matkustaa jouluksi Torinoon kirjailijaresidenssiin. Takana on tuore, kipeä ero puolisosta, eikä kirjailijalla nyt ole mitään paikkaa, missä viettää joulua. Torinon residenssi on vapaana, joten hän lähtee sinne sekä tekemään töitä että käymään eroa läpi. Residenssi ei kuitenkaan ole sellainen, kuin hän odotti. Siellä on yksi huone, josta hänelle tulee outoja tuntemuksia. Puhelin ei lataudu, ja toisinaan kuuluu kummallisia ääniä. Vieraskirjassa residenssin aiemmat asukkaat ovat kirjoittaneet siellä tapahtuneista oudoista, lähes yliluonnollisista asioista. 

Kaupungilla kävellessään kirjailija löytää viisivuotiaan tytön, joka takertuu häneen. Tyttökin on hieman omituinen, toisaalta ikäistään vanhemman oloinen, toisaalta aggressiivinen, toisaalta huolenpitoa kaipaava. Kirjailija ottaa tytön mukaan residenssiin, ja yrittää myöhemmin viedä tämän poliisiasemalle siinä onnistumatta. Niinpä hän piilottelee tyttöä talon muilta asukkailta, mutta liikkuu kaupungilla avoimesti tämän kanssa. Asiat ovat kuitenkin mutkikkaita, ja tunnelma tihenee sitä mukaa kuin arvoitus tytön ympärillä kasvaa kohti ratkaisuaan. 

Annoin tytön nukkua puoli tuntia, ennen kuin aloin pukea takkia hänen ylleen. Huomasin, että hän haisi jotenkin omituiselta. Hän ei löyhkännyt samalta kuin raitiovaunuissa nukkuvat juopot, jotka eivät olleen peseytyneet viikkokausiin, mutta hänen hiuksissaan oli samanlainen koiranhaju kuin pipossa, jota ei ollut pesty kahteen talveen. Olisi pitänyt viedä hänet kylpyyn, ajattelin, olisi pitänyt hieroa hänen hiuksiinsa avokadoshampoota ja sekoittaa veteen hunajantuoksuista suihkugeeliä.

Juuri kun olin laittamassa kenkiä hänen jalkaansa, ovikello soi. Ensin luulin, että joku pimpotti naapurin kelloa. Sitten ehdin ajatella, että ehkä taksikuski oli ymmärtänyt väärin ja tullut hakemaan meitä ovelta asti.

Kello soi uudestaan, vaativammin. Mielessäni kävi myös, että Twin Peaksin Bob oli vihdoin tullut tappamaan minut omin käsin. Lapsuuteni suurin painajainen (heti isäni alkoholismin jälkeen) oli  murtautunut ulos David Lynchin aivoista ja tullut etsimään minua.

Olisin ehkä kaivannut vielä lisää Torinoa tarinaan, kaupungin fyysistä kuvailua. Nyt sitä on, mutta usein se tapahtuu niin että kirjailija ja tyttö ovat liikkeellä, jolloin huomio on heissä eikä kaupungissa. Eli kaupunki on ehkä vähän liikaa taustalla, vaikka se kuitenkin on keskeinen tekijä tarinassa.

Koin myös, että tarinassa oli hiven liikaa päähenkilön pohdintaa siitä, olisiko hän valmis äidiksi, ja siihen liittyen lapsenhankintakeskustelua ex-puolison kanssa. Olisikohan kyse siitä, että itse olen nelikymppinen ja pohdin samoja asioita, unohtamatta että ympäriltä kysellään lapsista aika usein? Subaru-mies oli minulle ärsyttävä hahmo, enkä pitänyt siitä että päähenkilö roikkui tämän kanssa epämääräisessä suhteessa, jota hän kutsuu ystävyydeksi mutta joka on mielestäni jotain ihan muuta. Tässäkin pohjana lienee se, että lähipiirissäni on kokemuksia vastaavista suhteista, joissa roikutaan vaikka niistä tulee vain paha mieli ja ehkä myös hyväksikäytetty olo. Että nyt osui kohdalle kirja, jossa minun elämääni liittyviä kysymyksiä ja ikäviä asioita on kirjoitettu auki, jossa minun on kohdattava toisen ihmisen tapa käsitellä niitä niin tutunoloisia kysymyksiä.

Tykkäsin tarinan psykologisesta puolesta, siitä miten residenssi muuttuu tavallisesta asunnosta oudoksi, ajoittain jopa vähän pelottavaksi. Pidin siitä, miten päähenkilö etsii vastauksia kysymyksiinsä avaamalla Raamatun satunnaisista kohdista, miten hän ei kommentoi löytämiään vastauksia mitenkään jolloin tulkintavastuu on täysin lukijalla. Pidin Lorenzo Moravian fiktiivisestä Hyvän ja pahan voiman kaupunki -teoksesta, jossa hän vihjailee residenssiin liittyvästä traagisesta tarinasta ennen kuin lopulta kertoo sen, pätkittäin tietenkin. Pidin siitä, että välillä päähenkilölle tulee aivan absurdeja ajatuskulkuja, jotka kuitenkin hänelle ovat aivan loogisia. 

Tarinassa on vetovoimaa, minusta ainakin tuntui kuin olisin ollut fyysisesti paikalla residenssissä. Se on kuvattu kirjassa niin elävästi, että tuntuu siltä että jos minut nyt heitettäisiin sinne ovelle, osaisin liikkua siellä vaivattomasti. En muista aiemmin kokeneeni vastaavaa. 

Helmet-lukuhaasteeseen laitan Torinon enkelin kohtaan 43, "kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä". 

Kirja on luettu myös blogeissa Kulttuuri kukoistaa ja Tuijata. Kulttuuripihdintoja. 

Robert Macfarlane: Underland: A Deep Time Journey

 

Robert Macfarlane: Underland: A Deep Time Journey

Penguin Books 2020

488 s.

Bongasin Robert Macfarlanen kirjan kirjaston tietokirjauutuuksista. Esittelyteksti on lyhyt mutta ainakin minuun se tehosi voimalla: "Underland is an epic exploration of the Earth's underworlds as they exist in myth, literature, memory and the land itself. At once ancient and urgent, this is a book that will change the way you see the world."

Macfarlane ei kerro, miten on tutustunut ihmisiin, jotka ottavat hänet mukaan tutkimusmatkoille ja seikkailuihin eri puolille Eurooppaa. Hän pääsee tutustumaan paikkoihin, jotka tekevät vaikutuksen paitsi häneen itseensä myös lukijaan. Eikä aina pelkästään hyvällä tavalla. 

Lukija pääsee mukaan tunkeutumaan ahtaisiin luoliin, sukeltamaan pinnan alle, Pariisin katakombeihin, Grönlannin jäätikölle - ja Olkiluotoon ydinvoimajätteen loppusijoituspaikkaan. Macfarlane kertoo maanpinnan alapuolisista paikoista monesta eri näkökulmasta; on historiaa, paikan vaatimia ihmishenkiä, tarinoita ja uskomuksia, kuinka helppoa tai vaikeaa minnekin on päästä. Monet jutut ovat varsin hurjia. Itse hämmästelin eniten luolaan haudattua nuorukaista, juhlia katakombissa metrojunien jylistessä yläpuolella, sitä mitä jäätiköiden sulaminen tuo esiin (minkä oli kuviteltu pysyvän piilossa ikuisesti) ja Olkiluodon osalta Macfarlanen ajatuksia Kalevalasta ja ydinjätteestä. 

Ice has a memory. It remembers in detail and it remembers for a million years or more. 

Ice remembers forest fires and rising seas. Ice remembers the chemical composition of the air around the start of the last Ice Age, 110,000 years ago. It remembers how many days of sunshine fell upon it in a summer 50,000 years ago. It remembers the temperature in the clouds at a moment of snowfall early in the Holocene. It remembers the explosions of Tambora in 1815, Laki in 1783, Mount St Helens in 1482 and Kuwae in 1453. It remembers the smelting boom of the Romans, and it remembers the lethal quantities of lead that were present in petrol in the decades after the Second World War. It remembers and it tells - tells us that we live on a fickle planet, capable of swift shifts and rapid reversals.

Ice has a memory and the colour of this memory is blue.

Oikeastaan kaikki paikat, joissa Macfarlane tässä kirjassa vierailee, ovat omalla tavallaan kauniita mutta myös vaarallisia. Jäätikkökaivoon laskeutuminen on turvallista, kunhan on oikeat välineet eikä mene liian syvälle; sen sijaan se on vaarallinen jos sitä ei huomaa ajoissa ja sinne putoaa. Katakombeissa ja muissa luolaverkoistoissa on oma viehätyksestä, mutta niihin on syytä mennä oppaan kanssa, mikäli haluaa välttää eksymisen labyrinteissä. Meren rannoilla ja vuonoissa on hienoja paikkoja (ja Lofooteilla luolamaalauksia), mutta usein ne ovat vaikeakulkuisessa maastossa ja lisäksi on huomioitava nousuvesi, joka voi siirtää vesirajaa kymmeniä metrejä nopeastikin. 

Kun aloitin lukemista, en oikein tiennyt mitä voisin odottaa, muuta kuin että pääsen kurkistamaan hyvin erilaisiin paikkoihin. Macfarlane vierailee yhdeksässä eri kohteessa, toisissa pikaisesti, toisissa viikkoja viipyen. En ymmärtänyt läheskään kaikkia yksittäisiä sanoja, mutta se ei lukemista haitannut, kokonaisuus oli kuitenkin ainakin minulle ymmärrettävä. 

Tässä on kirja, jonka toivoisin ilmestyvän myös suomeksi. Underland sisältää paljon sekä mielenkiintoista että tärkeää asiaa maailman ja ihmiskunnan synnystä, kuluneista vuosimiljoonista, nykyhetkestä ja tulevaisuuden uhkakuvista. 

'Cod was here long before the oil was found, and they will be here - if we let them - long after the oil is gone. Cod fed the Vikings on their journeys, and they feed us now. When man has become so crazy that he is willing to offer his food in order to get more rich, more oil, then the craziness is complete and we have no hope any longer.'

Helmet-lukuhaasteeseen laitan kirjan kohtaan 34, "kirjassa tarkkaillaan luontoa". Moni Macfarlanen vierailema paikka vaatii oikeat sääolosuhteet, jotta sinne on ylipäänsä mahdollista mennä. Lisäksi on osattava havaita ja tulkita esimerkiksi meren ja jään ääntä, jotta ei jää aaltojen tai valtavien irtoavien jääpalasten alle. 

Sofie Sarenbrant: Skyddsängeln

 

Sofie Sarenbrant: Skyddsängeln

Bookmark 2021

397 s.

Sofie Sarenbrantin Emma Sköld -sarja on edennyt jo yhdeksänteen osaan. Olen aiemmin kirjoittanut kakkososasta Andra andningen, joka hassua kyllä on vasta tulossa suomeksi. Jostain kumman syystä suomennokset aloitettiin kolmannesta osasta, en nyt muista olisiko Sarenbrant saanut Lasiavain-palkinnon ja siksi olisi haluttu kääntää ensimmäisenä silloin tuorein kirja. Joka tapauksessa, suomennoksia on ilmestynyt muutama, nyt sitten väliin tulee Emman tarinaa hämmentämään ykkös- ja kakkososat, ja sitten oletettavasti hypätään taas edemmäs tarinaa. 

Olen lukenut sarjan kaikki osat, ja mielestäni niiden taso on vaihdellut jonkin verran. Tätä aloittaessani tajusin heti, että en muista yhtään mitä edellisessä kirjassa on tapahtunut. Onneksi sen keskeisiin tapahtumiin viitattiin muutaman kerran, niin pääsin taas kartalle. 

Tällä kertaa Emmalla ja muilla poliiseilla on tavallista tiukempi paikka, he etsivät kadonnutta työkaveriaan. Tämä on hävinnyt jäljettömiin jo seitsemän kuukautta aiemmin. Aika moni on valmis uskomaan, että kollega ei löydy elävänä. Kun poliisi tavoittaa henkilön, joka näki kadonneen viimeisenä elossa, tutkinta pyörähtää taas isommalle vaihteelle. Pian kadonneita on enemmänkin, ja kun ensimmäinen ruumis löytyy, palapeli hajoaa yhä laajemmalle. Mikä osa hylätyllä mielisairaalalla ja sitä vahtivalla vanhuksella on tapahtumissa? Kuka on salaperäinen Åsa, miksi kukaan ei tiedä hänestä kuin etunimen? Miksi Emman psykologi Nora kohtaa toinen toistaan kummallisempia asiakkaita? Ja kuinka moni tapahtumiin liittyvä on kadonnut ilman että heidän on huomattu kadonneen?

Vilka dårar har frivilligt tagit sig in och slagit sönder inredningen? Sängar ligger huller om buller och det droppar från taket. Blicken faller på en död råtta som ligger rakt över gången. Nyllet kliver äcklat över den. Hela tiden lyssnar han efter ljud och är beredd att försvara sig. De tar sig igenom hela källaren och han märker på Emmas allt mörkare röst att hon är djupt besviken.

"Tomt", säger hon när de har genomsökt den sista delen, och äntligen rör sig tillbaka mot trappan. Mot ljuset. 

Nyllet pustar ut när de kommer upp till markplan igen. Tackar högre makter att de överlevde. Han försöker lägga band för ilskan som kryper sig på. Emma borde inte utsätta dem för det här. Agera dumdristigt och ta oförankrade beslut. Han minns en gång när han tvingades klättra uppför en klippväg som barn. Det var kravet för att få vara med det coola gänget. Prövningen. Ungefär samma procedur för att bli accepterad av Emma.

"Jag tänker göra en sista sak innan vi åker", säger hon och pekar mot övervåningen.

Sedan går hon iväg och han följer efter som en tragisk skugga. Hon stannar utanför själva brottsplatsen.

Minua on aiemminkin ärsyttänyt niin Emma Sköld -sarjassa kuin monissa muissakin kirjoissa päähenkilön impulsiivisuus ja myös yleensä poliisin huolimattomuus, tyyliin että mennään isolla joukolla hakemaan epäiltyä mutta kukaan ei hoksaa vahtia takaovea, tai että päähenkilö lähtee yksin jahtiin ja yleensä vielä esimiehensä nimenomaista käskyä vastaan. Eli tiettyjä dekkarikliseitä tässäkin kirjassa vilisee, myös muita kuin nuo pari esimerkkiä. 

Jostain syystä Emma on sellainen hahmo, että en vaan kiinny häneen. Tässä(kin) hän vaikuttaa kovin itsekkäältä, suunnilleen unohtaen että hänellä on pieniä lapsia. Sen sijaan pidän paljon esimerkiksi Emman kollegasta Nylletistä ja siskosta Josefinista. He ovat välittäviä, inhimillisiä, lämpimiä hahmoja. Tässä kirjassa esiintyvä Arne on myös huipputyyppi, ihana vanha peloton jääräpää, joka muun muassa karkaa sairaalasta etsiäkseen kadonnutta koiraansa. 

Iso ansio tulee tarinan yhteiskunnallisesta puolesta. Luemme Sankta Gertrudin mielisairaalan historiasta ja siitä, mitä tapahtuu potilaille kun sairaala suljetaan. Luemme mahdollisesti kerran kauniista mutta nyttemmin unohdetusta ja hylätystä paikasta, jota ei muista kuin muutama ihminen ja josta välittää vielä harvempi. Luemme kadonneista ihmisistä ja siitä, miten tietyt ihmiset voivat olla näkymättömissä pitkäänkin ilman että heitä osataan alkaa etsiä, kuinka naapurit keksivät loogisia selityksiä sille, miksei jotakuta enää näy, tai kuinka jollakulla ei kerta kaikkiaan ole ketään, joka häntä kaipaisi.

Vaikka en Emmalle erityisesti lämpiäkään, aion silti lukea sarjaa jatkossakin. Siinä on riittävästi muita hahmoja ja teemoja, jotka pitävät mielenkiintoa yllä kirjasta toiseen.

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 37, "kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa". Työ tulee esiin niin Emmassa ja Nylletissä poliiseina, Norassa psykologina kuin mielisairaalan Martinissa. Muita sopivia kohtia ovat esimerkiksi 9, "kirjailija etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella", 14, "kirja on osa kirjasarjaa" tai 45, "kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija". 

Teatterissa: Huoneiden kirja Turun Kivipainossa

 

Tämän vuoden ensimmäinen teatteriretki oli jotain aivan muuta kuin perinteistä teatteria. Saila Susiluodon proosarunokirjaan perustuva elämyksellinen esitys on rakennettu täyttämään kokonainen talo ja vähän ylikin. 

Meitä oli parikymmentä henkilöä lähdössä liikkeelle torstaina 12.8. klo 17.30. Aluksi saimme ohjeistuksen, miten homma käytännössä toimii. Ohjeita on myös kirjallisena. Erityistä kutkutusta herätti se, että lähtökohtaisesti kaikkea saa koskea, paitsi ei tietenkään esiintyjiä.

Alku on poikkeuksellinen ja siksi myös ikimuistoinen. Istuimme riviin, ja jokaisella oli edessään taulukko. Taulukon alta paljastui ihminen, joka alkoi lukea Susiluodon kirjan ensimmäistä sivua. Puheensorina täytti tilan. Jokainen osallistuja pääsi heittämään kolikkoa, ja kuuden heiton sarja kertoi mikä huone on juuri tämän henkilön huone, mikä huone vastaa tämän mielessään esittämään kysymykseen. Mukaan tuli huoneen numerolla merkitty sinetöity kirje. Kolikonheiton jälkeen taulukko kertoi, mikä neljästä sisäänkäynnistä odotti minua. Sinisen sisäänkäynnin ovelta sain mukaani pikkupussukan, jonne laitettiin kirje, kolikko ja kartta. Sitten seikkailu jatkui. 

Ensimmäisenä kohtasin katosta riippuvan veneen. Tämä oli heti niin vaikuttava näky, että tuijottelin sitä hyvän aikaa ja tulin myöhemmin katsomaan uudelleen. 

Ei haittaa vaikka ei olisi lukenut Huoneiden kirjaa, runot ovat esillä niihin liittyvien teosten / esiintyjien / tilojen luona. Olen lukenut kirjan vuosia sitten, oletettavasti melko pian sen ilmestymisen (2003) jälkeen. Nyt sain sen viime tingasta kirjastovarauksena, ja luin uudelleen bussimatkalla Turkuun. Runot herättivät kyllä suuren mielenkiinnon, että kuinka ne on mahdettu toteuttaa. Olikin sekä jännittävää että mielenkiintoista kulkea ympäriinsä, availla ovia, vetää verhoja sivuun, astua vaatekaappiin ja sulkea ovi perässään. Vetää narusta ja katsoa mitä seuraa, painaa nappia ja vaihtaa diasarjan kuvia, sytyttää ja sammuttaa valoja, imuroida, laittaa kuulokkeet päähän ja kuunnella mitä sieltä tulee. 

Onneksi tilassa on vihreäpukuisia hovimestareita, muutaman kerran kysyin että onko tuolla vielä jotain, saako tuonne mennä ynnä muuta. Mutta homma toimi myös toisinpäin, sain hovimestareilta kehotuksen mennä lähemmäs, astua sisään, istua veneeseen (ei tuohon mikä on yllä olevassa kuvassa)...

Talossa on neljä kerrosta, joten katsottavaa riittää. Joillekin runoille on oma huone, komero, rappukäytävän osa ja niin edelleen, jotkut ovat yhdessä isommassa tilassa. Kannattaa myös katsoa ikkunasta ulos. 

Olin saanut kutsun omaisten päivän esitykseen, kiitos siitä! Meille kerrottiin, että esitys on vielä harjoitus, joten en tiedä menikö kaikki niin kuin piti. Kun kuljin rappukäytävässä, ensimmäisellä kerralla kaiteilla oli esiintyjiä ja toisella ei. Kadulla oli tanssija, myöhemmin ei, mutta kun lähdin pois niin hän oli siellä taas. Yhdessä huoneessa oli esiintyjiä, mutta kun menin sinne toisen kerran, he olivat poissa. Jotenkin minulle tuli kuitenkin olo, että näin sen kuuluu olla. Että esitys on liikkuva, muuttuva, aina erilainen. Et voi tietää ennalta mitä kohtaat, etkä voi luottaa siihen että kohtaamasi pysyy muuttumattomana. 

Esitys sai ensi-iltansa eilen, ja se on nähtävissä 29.8. saakka. Kannattaa mennä kokemaan, jos suinkin mahdollista! Minä olin innoissani, ja olen sitä yhä. En ole ikinä ennen kokenut vastaavaa. Oli jännittävää ja kivaa kurkkia, mitä minkäkin oven ja verhon takaa paljastuu. Ja välillä huomasin takaisin tullessa tai mennessäni katsomaan jotain uudestaan, että olinkin kulkenut jonkun huoneen ohi. Jälkikäteen harmittelin, että en ollut merkannut karttaan, missä huoneissa olen jo käynyt. Luulen nähneeni kaiken, mutta en ole täysin varma. 

Esitysaika on aina klo 17.30., mutta käsittääkseni lippuja myydään eri aikoihin. Esimerkiksi torstaina seuraava ryhmä lähti liikkeelle 17.45, ja kun poistuin klo 19 maissa niin ovella odotin että yksi rypäs pääsee kolikonheitosta eteenpäin. Lisäksi ohjeena on, että jokainen kulkee yksin, joten turvavälien pitäminen on helppoa. Joihinkin tiloihin saa mennä vain 1 tai 5 kerrallaan, joten lyhyeen jonottamiseen saa varautua. Tai jos ei halua jonottaa, käy välissä katsomassa muuta ja palaa sitten takaisin. 

Huoneiden kirja on satapäisen tekijäjoukon yhteisponnistus, ja kertakaikkisen hieno sellainen. Paljon on katsottavaa, mutta silti tuntuu että kokonaisuus on hallittu. Ainakaan minulle ei tullut sellainen olo, että jotain olisi liikaa, että vähempi olisi riittänyt. Pidin siitä, että isot ja pienet tilat vuorottelevat, että jossain on liikettä ja jossain staattista, jossain paljon ja jossain vähän katsottavaa. Lähes kaikkea ympäröi hiljaisuus. Välillä jostain kuuluu jotain ääntä, mutta pääosin sekä tila että yleisö ovat hiljaa. 

Teosta ovat olleet toteuttamassa nykytanssiryhmä Aurinkobaletti, Aura of Puppets, TEHDAS Teatteri, Turun Taiteilijaseura ja Läntinen tanssin aluekeskus. Täältä löytyy tarkempi huonekohtainen info, ketkä ovat olleet tekemässä mitäkin. Taiteellinen johto on Alma Rajalan käsissä. 

Jos olet menossa kokemaan elämyksen, huomioithan että esitys on suunnattu yli 15-vuotiaille. 

Kesäloma! Eli suunnitelmat neljäksi seuraavaksi viikoksi

 

Nyt se vihdoin alkoi, kesäloma! Aika hauskaa, kun lööpit ja nettiuutiset pursuavat vinkkejä siitä, miten koronarajoitukset ovat muuttuneet "lomasi" aikana ja miten "pääset" takaisin arkeen kiinni. Olisiko median vihdoin aika nostaa esiin se, että lomakausi on toukokuusta syyskuuhun, ja että kaikki eivät suinkaan voi lomailla heinäkuussa. Jos siis lomaa on ollenkaan. 

Oma lomani osui tähän kohtaan ennalta suunniteltujen menojen mukaan. Olisin voinut pitää osan lomasta aiemmin, mutta edellisen kesäloman jälkeen on ollut sen verran pyörremyrskyä koronaohjeistusten ja -rajoitusten kanssa, että halusin olla lomalla neljä viikkoa putkeen. 

Lomamenot alkavat huomenna, jolloin junailen vanhempieni kanssa Helsinkiin. Tapaamme siskoni, ja menemme Ateneumiin Repin-näyttelyyn. Ostin liput keväällä, vanhempien liput ovat yhdistetty äitienpäivä- ja isän syntymäpäivälahja. Onneksi ostin ennakkoon, sillä nyt lippuja myydään vain ovelta ja niitä voi joutua jonottamaan. Ennen näyttelyä käymme jossain syömässä ja sen jälkeen kahvilla, sitten junailemme takaisin Pirkanmaalle. 

Ensimmäiselle lomaviikolle on kaksi menoa, joita molempia odotan todella paljon. Toivon, että koronatilanne on sellainen, että molemmat toteutuvat. 

Tiistaina tamperelaisten kirjabloggareiden on tarkoitus kokoontua Finlaysonin palatsin terassilla. Olen kerran ollut talvella sisätiloissa syömässä, mutta terassilla en ole käynyt koskaan. Lisäksi edellisestä tamperelaisten kokoontumisesta on jo aika monta vuotta. Tulee olemaan ihanaa tavata tuttuja pitkästä pitkästä aikaa. 

Torstai-illalle luvassa on elämys, josta en oikein osaa ennalta sanoa mitä odotan. Muuta kuin että nähtävää, koettavaa, ajateltavaa ja tunnettavaa on varmasti enemmän kuin mitä osaan kuvitellakaan. Turussa Aurinkobaletti on tehnyt Saila Susiluodon Huoneiden kirja -teokseen perustuvan esityksen Huoneiden kirja. Siinä on koko rakennuksen täydeltä tanssia, nukketeatteria, runoutta ja visuaalisia taiteita. Sisäänmenoaikani on klo 17.30, ja tilassa saa viettää aikaa niin kauan kuin haluaa, kunhan lähtee klo 22 mennessä. Sain kutsun omaisten iltaan, lämmin kiitos siitä! Olen aika tohkeissani, sekä siksi että edellisestä teatterikäynnistä - jos tätä sellaiseksi voi sanoa -  on jo kauan, mutta myös siksi että luvassa on ei-perinteistä, osallistavaa toimintaa. Katsojat ovatkin kokijoita, jotka eivät istu paikallaan katsomassa näyttämölle vaan kulkevat huoneesta toiseen. Ei kuljeta ryhmässä vaan yksin. Luulen että siitä tulee iso osa jännitystä, kun ei yhtään osaa kuvitella mitä missäkin huoneessa on. Uskon hämmästyväni monta kertaa. Unohdin lainata Huoneiden kirjan kirjastosta, onneksi ehdin vielä alkuviikolla. Tiedän sen lukeneeni aiemmin, mutta vaikka kirjahyllyssäni on Susiluodon teoksia niin tätä ei. Sivuhuomautuksena vielä, että siskoni on aikoinaan tehnyt suomen kielen gradunsa Huoneiden kirjasta. Olin sen jo unohtanut, mutta tuli puheeksi kun kerroin tulevasta Turun-reissustani. 

Huoneiden kirjan traileri:

Toiselle lomaviikolle ei vielä ole menoja, joten suunnitelma on nukkua ja kirjoittaa. En vielä tiedä olenko kotona vai menenkö muutamaksi päiväksi vanhempieni mökille. Puolisollani ei ole lomaa samaan aikaan, mutta hän meinasi hylätä etätyöt minun lomani ajaksi ja mennä toimistolle töihin. Se olisi kiva, koska on aika raskasta olla kotona kun aina pitää tarkistaa, onko Teams-puhelu käynnissä vai voiko keittää teetä tai tehdä kotitreeniä yms. 

Toisen viikon lopulla, joko perjantaina iltapäivästä tai lauantaina aamusta lähdemme kahden ystäväni kanssa pohjoisen reissulle. Tarkoitus on viettää viikko kävellen ja pyöräillen, pääosin teltassa yöpyen. Joko mennessä tai tullessa yövymme Hailuodossa, sitten olemme pari päivää Kuusamossa, pari päivää Inarin seudulla ja pari päivää Ylläs - Pallaksen suunnalla. En tiedä, paljonko leikattu jalkani kestää kävelyä, joten olen varautunut vuokraamaan polkupyörän. Ja tietysti mukana on kirjoja, joten viihdyn yksikseni jos en pysty tekemään kaikkea samaa liikuntaa, mitä ystäväni. 

Lomani viimeinen viikko kuluu talkootöissä Lentopallon EM-kisoissa Tampereella. Kisatapahtumat alkavat keskiviikkona 1.9., mutta olen ilmoittanut olevani käytettävissä heti Lapin-reissun jälkeen alkaen sunnuntaina 29.8. Olen menossa akkreditointiin eli vastaanottamaan kisakävijöitä, niin urheilijoita kuin toimittajia ja kutsuvieraitakin. Olen aiemmin ollut vastaavassa hommassa Lahden MM-hiihdoissa 2017. Ihan koko kisoja en pysty talkoilemaan, koska palaan töihin 6.9. ja kisat jatkuvat 8.9. saakka.