Ann-Luise Bertell: Ikävän jälkeen

 

Ann-Luise Bertell: Ikävän jälkeen

Ruotsinkielinen alkuteos Vänd om min längtan (2016)

Suomentanut Vappu Orlov

Kansi Sanna Mander

Tammi 2022

200 s. 

Joskus kirja on jostain syystä niin vangitseva, että siihen on tartuttava. Ikävän jälkeen on sekä kansikuvaltaan että takakansitekstiltään sellainen kirja. Kuinka voisi olla kiinnostumatta kirjasta, jossa muna putoaa pesästä, jossa iäkäs Maria Alina puhuu J. R. Ewingille ja kirjoittaa elämäntarinaansa maapallon toiselle puolelle jääneelle tyttärelleen? 

Bertell on saanut kahteensataan sivuun sisällytettyä suuren tarinan. Maria Alinan matka lapsuudesta vanhuuteen sisältää lapsuuden ja nuoruuden karut kotiolot ja traagiset tapahtumat, unelman Kanadasta ja elämän siellä, paluun Suomeen jossa mikään ei ole kuin ennen ja kuitenkin kaikki on tuttua, samanlaista. Tytär Lidia on jäänyt isänsä luo Kanadaan, eikä Maria Alinalla ole muuta keinoa yhteydenpitoon kuin kirjeet. Hän kertoo elämästään, ei salaile kohtaamaansa väkivaltaa, köyhyyttä, pelkoa. 

Hänen elämänpolkunsa on ollut kovin raskas, kuitenkin hän on onnistunut voittamaan vastoinkäymiset. Moni asia olisi voinut olla ja mennä toisin, mutta katumusta hän ei tunne. Elämä meni näin, ja sillä selvä. Hän ei suinkaan ole ainoa, joka on kokenut kovia. Hänen nuoruusvuosiensa aikana kuolema  kosketti monia perheitä, ja toimeentuloa oli usein haettava muualta, toisinaan ulkomailta asti. Avioliittoja ei läheskään aina solmittu rakkaudesta vaan käytännön syistä. 

Haraldin oli ollut pakko sanoa jotain, hän varmasti jätti minulle jotain terveisiä, oli varmasti luvannut lähettää rahaa tai matkalipun. 

Tiesin, että siitä kaikesta mitä pidin elämääni kuuluvana tulisi pian loppu. Tiesin, että kohta joutuisin jättämään kaiken, äidin, Axelin, lehmät, minun olisi häivyttävä täältä. Todennäköisesti koskaan palaamatta. 

Se ajatus oli kuin kuilu. Seisoin varpaat sen reunalla enkä tiennyt, uskaltaisinko koskaan hypätä. 

Toivoin, että pystyisin pääsemään eroon ikävästäni, että äiti olisi opettanut minulle sen taidon, mutta nyt oli ehkä jo myöhäistä. Ikäväni veti minua ulos metsästä, yli meren, kohti ihmisiä ja meteliä. Mutta ikävässäni oli mukana myös Axel, pahimmalta tuntui ajatella että matkustaisin pois Axelin luota, tuon pienen viattoman pennun, miten hänen kävisi ilman minua?

Tykkäsin tästä todella paljon. Kirjassa on paljon pettymyksiä ja kaipausta, ja Bertell osaa kirjoittaa niistä todella koskettavasti. Tarinassa ei ole yhtään turhaan lausetta, vaan jokainen on paikallaan, jokainen koskettaa lukijaa syvältä. 

Ikävän jälkeen on luettu myös blogissa Kirja vieköön!

Helmet-lukuhaasteeseen täyttyy kohta 30, "kirjassa muutetaan uuteen maahan". 

Hassua kyllä, tämä on trilogian ensimmäinen osa, jota ei kuitenkaan ole suomennettu ensimmäisenä. Aiemmin suomeksi on ilmestynyt toinen osa Oma maa. Se on minulla myös lainassa, mutta halusin lukea avausosan kun huomasin että se oli juuri ilmestynyt. Samaan syssyyn lainasin myös kolmososan ruotsinkielisenä. Vaikka kyseessä on trilogia, olen ymmärtänyt että kirjoja ei välttämättä tarvitse lukea järjestyksessä. Omassa maassa pääosassa on Elof, josta en vielä tiedä kuinka hän liittyy Maria Alinaan. Kolmososassa päähenkilöinä ovat Maria Alinan tyttäret Marlene ja Susanne. 

Cecilia Samartin: Naiset valkoisissa

 

Cecilia Samartin: Naiset valkoisissa

Englanninkielinen alkuteos Ladies in White (2012)

Suomentanut Susanna Paarma

Bazar 2019

383 s.

Jostain syystä en ole lukenut Cecilia Samartinin kirjoja, en osaa selittää miksi näin. Nyt kuitenkin tartuin muutaman vuoden takaiseen, kuitenkin jo vuosikymmen sitten kirjoitettuun, Naiset valkoisissa -kirjaan. Tarina sijoittuu vuoden 2003 Havannaan, jossa naisjoukko pukeutuu sunnuntaisin valkoisiin vaatteisiin ja marssii kirkonmenojen jälkeen punainen kukka kädessään pitkin kaupungin katuja. Naiset protestoivat äänettömästi sitä, että heitä ei päästetä tapaamaan mielipidevankeina olevia miehiään, poikiaan, isiään. Vaikka naiset eivät ole väkivaltaisia, valtaapitävät kokevat heidät uhkana. Kommunistiset katupartiot hyökkäävät toistuvasti heidän kimppuunsa sotkien naisia tervalla ja hakaten heidät. 

Tarina etenee neljän naisen kertomana. Maria on heistä vanhin. Hän on asunut aina samassa talossa, joka on muuttunut vuosien saatossa paljon. Yhden perheen suuresta kodista on tullut monen perheen asuinpaikka, ja Maria on saanut jäädä asumaan pieneen huoneeseen. Perheen huonekalut ja korut vietiin pois, todennäköisesti ne päätyivät puolueen tärkeille jäsenille. 

Marian veljen vaimo Silvia on yksi naisista, joka marssii sunnuntaisin. Hänen puolisonsa on tuomittu 26 vuodeksi vankeuteen eikä hän ole saanut tavata tätä puoleen vuoteen. Kirjeet kulkevat jos niitä onnistutaan salakuljettamaan puolin ja toisin. Vaikka Ernesto on vanki, molempien taistelu vapauden puolesta jatkuu.

Silvian tytär Sophie tutustuu espanjalaiseen opiskelijaan, ja kokee Kuuban kaksi puolta. Damienin kanssa hän pääsee paikkoihin, joihin hänellä ei yksin olisi asiaa. Sophie saa kuitenkin kokea, että luottamus on sekä petollista että vaikeasti ansaittavaa. Sukunsa takia häneltä on moni tie tukittu, eikä vapautta välttämättä saa edes Damienin avulla. Samalla on muistettava, että kuka tahansa voi olla puolueen palkkalistoilla, raportoimassa naapureiden tai ystävien tekemisistä.

Tarinaa seurataan myös puolueelle uskollisen Olgan kautta. Hänelle Silvia kumppaneineen on lähes pahinta, mitä voi olla. Yhteiskunnan järjestys on uhattuna, eikä Olga epäröi toimia aatteidensa puolesta. 

He juttelivat naapureista ja loppumattomasta talon kunnostusluettelosta. Tietenkin he molemmat tiesivät, ettei suurinta osa korjattavista asioista koskaan saataisi korjattua ja että luettelo vain venyisi venymistään, mutta leikillään uskominen tuntui kivalta. 

"Eräs tuttuni rakentaa lauttaa autonrenkaista", Tito sanoi. "Hän on hyvä käsistään, ja uskon hänen lauttansa olevan parempi kuin useimmat."

Marian mielestä oli silkkaa typeryyttä vaarantaa henkensä päästäkseen pois saarelta, mutta hän uskoi myös, että vain typerys alkoi väitellä typeryksen kanssa, joten hän vain nyökkäsi ja siemaisi hiukan kahviaan. 

"Se on riittävän iso kahdelle. Tilaa on hyvin", Tito jatkoi. 

"Minne menisit?"

"En tiedä", Tito sanoi ja nojautui taaksepäin tuolillaan. "Kiertelisin kaikessa rauhassa Antilleilla nauttimassa paikalliselämästä. Kun se alkaa kyllästyttää, edessä olisi Key West. Siellä on kuulemma hyvät kala-apajat."

"Olet hyvin varomaton, Tito. Mitä jos kuuluisin komiteaan?"

Tito nauroi. "Kuulutko?"

"En, mutta voisin kuulua ja niin voisit sinäkin. Saatat vain koetella minua."

"En ikinä", Tito vastasi silmät levällään ja vakavina. "Naapureittensa vakoilijat pitäisi kaikki ripustaa varpaistaan ja nylkeä elävältä, jos minulta kysytään."

Maria siemaisi taas kahviaan. Heillä oli enemmän yhteistä kuin hän oli kuvitellut. 

Tarinalla on tosi pohja; lopussa kerrotaan kevään 2003 pidätyksistä ja mainitaan, että Naiset valkoisissa -järjestö sai EU:n Saharov-palkinnon mielipiteenvapaudesta. Liekö kukaan yllättynyt, ettei kukaan saanut lupaa poistua maasta hakemaan palkintoa ennen kuin vasta monta vuotta myöhemmin. 

Tykkäsin tästä, vaikka kirjassa tapahtuu paljon ikäviä asioita niin se ei ole ahdistava. Ja vaikka on raastavaa lukea perheiden keskinäisestä epäsovusta, on mukana paljon toiveikkaita hetkiä. Vankilassa olot ovat karut, mutta sielläkin vartijoiden joukossa on joitain inhimillisiä miehiä. 

En tiedä Kuubasta juuri mitään, mutta uskon kaiken mitä Samartin kirjoittaa. Uskon myös, että oikeasti tilanne voi olla paljon pahempikin kuin mitä kirjassa kuvataan. Sisälleni jäi kytemään huoli, että onko mikään muuttunut kirjan kirjoittamisen jälkeen, olkoonkin että loppusanojen mukaan monia vankeja vapautettiin - ja karkotettiin Espanjaan - vuonna 2010. Samalla todetaan, että vuonna 2016 presidentti Obaman vierailun yhteydessä monia rauhanomaisesti mieltä osoittavia demokratian toivojia pidätettiin ja pahoinpideltiin. 

Hurja, koskettava, raivostuttava mutta monin paikoin myös kaunis tarina. 

Naiset valkoisissa on luettu muun muassa blogeissa Kirjarikas elämäni, Kirjaluotsi ja Kirjarouvan elämää. 

Helmet-lukuhaasteessa täyttyy kohta 36, kirjassa seurataan usean sukupolven elämää. Se sopii myös esimerkiksi kohtiin 1, "kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota" ja 19, "kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa". Seinäjoen kirjaston lukuhaasteessa ollaan tropiikissa. Oma Kirja joka maasta -haasteeni saa Kuuban.