Olen viime aikoina innostunut lukemaan novelleja, lyhytproosaa, kertomuksia tai millä nimellä niitä kutsutaankin. Jostain syystä olen valinnut vain hyviä kirjoja, vaikka, se tunnustettakoon, valintaperusteena on poikkeuksetta ollut takakansiteksti...
Anna Tommolan Seitsemäs käsiala ja muita kertomuksia (WSOY 2011) on hyvä esikoiskokoelma. Kaikissa kertomuksissa on yllätyksiä, jotain mille ei tiedä kohottaisiko kulmiaan vai nauraisiko, niin epätodellisilta asiat tuntuvat. On nainen, joka haluaa vain pitkiä miehiä; on mies, joka pukeutuu mekkoon ja tanssii virpojille; on nainen, joka ei halua tavata kämppäkavereitaan.
Uskomattomien, jopa absurdien kertomuksien välissä on myös vakavaa asiaa, maailman ja itsen pohdintaa. Tämä kohta osuu ja uppoaa minuun ihan täysillä:
Jokaiseen kohtaamiseen sisältyi riski: joku näkisi ja muistaisi minusta jotain, mitä en myöhemmin tahtonut itsestäni muistettavan.
Kuinka usein kohtaamiset toisten kanssa sisältävätkään teeskentelyä, peittelyä, asioiden kaunistelemista ja liioittelua vain siksi, että näyttäisi toisten silmissä ja mielissä mahdollisimman täydelliseltä! Turhaahan se on. Järkevämpää olisi olla se, kuka ja mikä on. Silloin ei koskaan tarvitsisi miettiä, miten vaikuttaisi seuraavalla tapaamisella vielä paremmalta.
Elämä opettaa sen, että täydellisyyttä ei ole olemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti