Sanna Isto lumoaa esikoisteoksellaan Tinka ja Taika (WSOY 2011) sekä lapsi- että aikuislukijat. Arkinen kohtaa fantastisen, kuitenkin pysyen ilmavan kevyenä ja menemättä liiallisuuksiin. Tarinassa jännitys ja toiminta lomittuvat saumattomasti arvailuun, ihmettelyyn ja arkiseen puuhasteluun.
Päähenkilöt Tinka ja Taika ovat sisaruksia. He elävät tuikitavallisessa perheessä ihan tavallista pienten tyttöjen elämää tylsine kotitöineen. Kesään tulee vipinää äidinäidin tullessa kylään. Mummo on vieraillut heillä harvakseltaan, mikä aiheuttaa pientä jännitystä paitsi tytöille myös heidän vanhemmilleen.
Oli jännittävää arvailla, minkälainen mummo mahtaisi olla. Taika arveli, että mummo olisi pieni ja kumarainen. Kasvoiltaan äidin näköinen, mutta paljon vanhempi. Tinka taas ei uskonut, että pienet, kumaraiset mummot matkustelisivat ympäri maailmaa. Mummo oli varmasti nuorekas ja urheilullinen.
"Lyödäänkö vetoa", Tinka ehdotti. "Kävelykeppi vai lenkkarit? Minä sanon, että lenkkarit."
(...)
Mutta vaikka he kuinka tähystivät maantietä vasemmalle ja oikealle, he eivät nähneet sen enempää rattaita kuin hevostakaan. Silti loittonevien kavioiden kopse kuului yhä selvästi heidän korvissaan. Pettyneinä he pujahtivat takaisin puutarhan puolelle.
Ja kuinka ollakaan, juuri tuolla samaisella hetkellä puutarhan portista astui sisään harmaatukkainen, vanha nainen. Hänen hiuksensa olivat nutturalla, kädessä oli keppi, ja pitkän hameen helmojen heilahtaessa saattoi nähdä, että jalassaan hänellä oli valkoiset lenkkitossut.
Heti mummon saapuessa alkaa tapahtua kummia. Hänen matka-arkkunsa on niin painava, ettei isä eivätkä tytöt saa sitä hievahtamaan. Hetken kuluttua se onkin höyhenenkevyt. Arkku osoittautuu joksikin ihan muuksi kuin matkalaukuksi. Siitä kiinnostuu kavala Montonen, joka kyllä tietää jo ennalta arkun salaisuuden. Tytöillekin salaisuus paljastuu, ja he ovat valmiita suojelemaan sitä kaikin osaaminsa keinoin. Tinka ja Taika ovat ovelia mutta niin on Montonenkin. Taistelu arkusta on kovaa ja kieroa. Tytöt joutuvat vastakkain erilaisten taikavoimien kanssa, mutta neuvokkuudellaan selviävät kaikista tilanteista. Lopulta arkku saadaan turvaan Montoselta. Seikkailujen lomassa tytöille selviää, että heidän perheensä ja elämänsä onkin oikeasti ihan jotain muuta kuin tuikitavallista.
Iston teksti soljuu sujuvasti, ja Julia Vuoren kaunis kuvitus tukee sitä erinomaisesti. Tarina on jännittävä mutta ei missään vaiheessa pelottava. Hienovarainen huumori ylläpitää lempeää tunnelmaa jättäen lukijalle pehmeän olon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti