Etusivu

Hemulin kirjahylly Facebookissa

tiistai 13. marraskuuta 2012

Haaste ja tunnustuksia

Paula Luen ja kirjoitan -blogista sekä Satu Satun luetut -blogista antoivat minulle tunnustuksen,  kiitos siitä =) Haastepuolena on kertoa kahdeksan asiaa itsestäni. Se on vaikeaa, koska haluan kertoa jotain persoonallista sen sijaan että laitan ykköskohdaksi "hyvää kuuluu". Vuorokauden ajatushautomon tuloksena lista näyttää tältä:


1. Puutarhatontut ovat yhtä pelottavia kuin crocksit ovat rumia. Tai ehkä vähän enemmänkin.

2. Olen opiskellut englantia, ruotsia, saksaa, ranskaa ja italiaa. Haluaisin opiskella espanjaa ja venäjää. Samalla mietin, että onko mitään järkeä osata luetella numerot ykkösestä sataan ja viikonpäivät monella eri kielellä. Järkevämpää olisi ottaa haltuun yksi kieli, ja opetella puhumaan ja lukemaan sitä sujuvasti.

3. Olen tehnyt sisareni kanssa kolme ulkomaanmatkaa, joissa kaikissa on mennyt asioita pahasti vikaan. Ensimmäinen Pariisin reissu oli muuten onnistunut, mutta matkalaukkuni oli mennyt väärään koneeseen ja tuli perille vuorokauden myöhässä. Toinen Pariisin reissu oli katastrofi. Tunti ennen koneen lähtöä alkoi maaliikenteen lakko, minkä seurauksena lähtö viivästyi. Lähtöpaikkakin muuttui niin että koneelle oli bussikuljetus. Kuinka ollakaan, bussi törmäsi johonkin kentällä seisovaan koneeseen niin että sisareni kanssa putosimme penkiltä lattialle. Koska istuimme takapenkillä, ainoina kasvot menosuuntaan, huomasin yhtäkkiä olevani mahallani bussin lattialla. Pariisin kentällä jouduimme odottamaan koneessa todella kauan, että poistumisputki (anteeksi kauhea sana, en tiedä mikä sen nimi oikeasti on) tuotiin kiinni koneeseen. Kaiken huipuksi matkalaukut eivät tulleet mukaan ollenkaan. Jouduimme siis Pariisin H&M:lle alushousu- ja hiusharjaostoksille. Kaksi viikkoa sitten olimme lähdössä New Yorkiin, mutta hurrikaani Sandyn takia lento peruuntui. Neljän kuukauden odotus vaihtui lamaannuttavaan pettymykseen. Korvaukseksi hyppäsimme äkkilähdöllä Rooman-koneeseen, ja vietimme siellä varsin onnistuneen viikon. Alussa tosin oli pari päivää totuttelemista siihen, että sijainti oli muutaman tuhat kilometriä väärä.

4. Juusto sopii mihin tahansa ruokaan, aamupuuroa lukuunottamatta.

5. Opiskelu kirjoittajakoulussa on avannut aivoni uusille taajuuksille, huomaan asioita jotka ennen olisin ohittanut tuosta vaan. Pieniä tarinoita syntyy melkeinpä mistä vaan, kun uskaltaa päästää mielikuvituksen vapaaksi.

6. Tapaan viikonloppuna yhden kivan miehen, ehkä.

7. Pidän syyskuusta. Talven kirpeys tuntuu jo mutta kesän lämpö on vielä aistittavissa. Punaiset vaahteranlehdet ovat kauniita.

8.Pyykinpesu on oikeastaan ihan kivaa.


Itse jaan tunnustuksen seuraaville blogeille:

Kujerruksia
Sanoissa
My Project: Me
Kirjaston kummitus
Sivusilmäilyä


10 kommenttia:

  1. Oh, kylläpä harmittaisi, jos lento peruttaisiin! Onneksi pääsitte edes Roomaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi! Totesimme että ei New York mihinkään katoa, yritämme toiste uudelleen :)

      Poista
  2. Kiitokset, täytyypä pistää mietinnäksi :)

    VastaaPoista
  3. Heh, enpä huomannutkaan, että Satu, joka oli antanut tunnustuksen myös minulle, olikin antanut saman myös sinulle... Ja minä puolestani olin juuri tulossa kertomaan, että minä olen jakanut tunnustuksen eteenpäin sinulle :)

    Voit kuitenkin käydä blogissani kurkkaamassa, jos haluat:

    http://matkallamikamikamaahan.blogspot.fi/?view=sidebar#!/2012/11/a-blog-with-substance-tunnustus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =) Ympäri mennään ja yhteen tullaan... Käyn kurkistamassa, kiitos :)

      Poista
  4. Puutarhatontut ovat pelottavia, se on fakta. Olen miettinyt pitäisikö myydä Hollywoodin elokuvaoikeudet puutarhatonttuelokuvasta, jossa ne heräävät aina öisin henkiin je tekevät ilkeitä asioita... =D Vai jokohan sellainen on olemassa?! =D

    Hei, aamupuuroon voi muuten laittaa juustoa. Raejuustoa. Minä laitan ainakin. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut puuro-raejuusto -yhdistelmästä mutten ole uskaltanut kokeilla. Toisaalta, koska molemmat ovat hyviä erikseen niin miksipä eivät toimisi yhdessä :)

      Puutarhatonttujen lisäksi saunatontut ovat aika kammottavia. Nimenomaan tonttumuodossa, kissat ja muut koristeet ovat ok.

      Poista
  5. Kiitos :)! Minun vastaukseni haasteeseen löytyvät täältä:
    http://sivusilmailya.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Maukkaita tunnustuksia!

    Tunnustuksesi perusteella voisi ajatella, että matkustaminen ja sinä ette sovi yhteen, mutta arvatenkin olet matkustanut enemmänkin ja kokenut paljon ihania ja positiivisesti mieleenpainuvia matkoja :-)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa olen matkustanut aika vähän, pari Tallinnan reissua on ollut onnistuneita mutta olipa eräskin Saksan matka vuosituhannen vaihteessa... Kaverin kanssa olimme sillan alla sateensuojassa ja yritettiin selvittää missä ollaan ja mihin pitäisi mennä, rautatieasemaa etsittiin. Kotiin palattua luettiin lehdestä että kyseinen "sade" oli aiheuttanut koko Keski-Eurooppaan pahimmat tulvat vuosikymmeniin. Emme onneksi joutuneet olemaan kauaa sillan alla, ohi sattui kulkemaan ystävällinen nainen joka vei meidät yöksi kotiinsa, haki aamulla torilta evästä ja saattoi meidät rautatieasemalle. Onnellinen loppu siis, vaikka välillä meinasi usko loppua :)

      Poista