Jo Nesbø: Aave

Jo Nesbø: Aave
Norjankielinen alkuperäisteos Gjenferd
Suomentanut Outi Menna
Johnny Kniga 2011
459 s.
(Kansikuva kustantamon sivulta http://www.johnnykniga.fi/kirjat/-/product/no/9789510387122, 7.1.2013.) 




Aave on jo yhdeksäs osa Harry Hole -dekkarisarjaa. Päihderiippuvuuden kanssa taisteleva Harry on ollut viime vuodet ulkomailla, mutta palaa nyt Norjaan henkilökohtaisista syistä. Hän haluaa tutkia jo selvitetyksi merkittyä juttua, koska hänen entisen naisystävänsä poika on siinä syytettynä. Tutkiessaan Oslon huumemaailman tapahtumia hän törmää likaiseen peliin yhteiskunnan joka tasolla aina narkkareista korkeisiin virkamiehiin. Oikeastaan mikään ja kukaan ei ole sitä miltä näyttää, paitsi Harry ja hänen on/off-naisystävänsä Rakel.

Mitä hänen olisi pitänyt tehdä? Lähteä Rakelin kanssa Holmenkolleniin, huolehtia että Dubai löytäisi hänet sieltä ja vetää Rakel mukaan kaikkiin kamaluuksiin, kuten Lumiukon tapauksessa? Sillä hän ymmärsi sen nyt, tajusi että he olivat vahtineet hänen askeleitaan ensimmäisestä päivästä saakka, että viestin lähettäminen Dubaille oli ollut täysin turhaa. He löytäisivät hänet ennen kuin hän löytäisi heidät. Ja sen jälkeen he löytäsivät Olegin.

Hänen ainoa etunsa oli, että hän sai valita paikan, jossa kaikki tapahtuisi. Ja se valinta oli tehty. Paikka ei ollut Plaza, siellä hän oli vain hengähtämässä, lepäämässä ja keräämässä voimiaan. Vaan Leons.

Kuten aiemmissa osissa, myös tässä Harry saa paljon fyysisiä ja henkisiä kolhuja. Totuus on monimutkainen eikä halua tulla helpolla esiin. Vihollisia on lähellä ja kaukana, eivätkä he halua toimiensa paljastuvan. Harry on antamassa periksi mutta ei kuitenkaan voi, ei koska Rakel ja Oleg ovat keitä ovat. Niin kauan kuin hänellä on ystäviä poliisitalossa, niin kauan hän saa tietoja ja apua vaikka ei virallisesti olekaan töissä.

Pidän Nesbøn kirjoista, kuten pidän yleensäkin pohjoismaisista dekkareista. Niissä ei kilpailla siinä, kuka on psykopaattisin sarjamurhaaja, ei mässäillä mätänemiskuvauksilla eikä ruumiinavauksen yksityiskohdilla, eikä niissä esitellä sivukaupalla erilaisten teknisten vempaimien ominaisuuksia. Niissä tekojen takana on monimutkaisia tapahtumaketjuja, ei yksittäisiä sairaita mieliä. Murhat ovat epätoivoisten ihmisten epätoivoisia tekoja, yrityksiä piilottaa joko oma tai suvun salaisuus tai tragedia. Kuka tahansa voi olla murhaaja, jopa se naapurin kiltti ja hiljainen mummeli. Lukijalle ei anneta yksiselitteistä syytä vihata ja tuomita syyllistä, vaan heidän inhimillisyytensä saa lukijan osin heidän puolelleen. Lukijan on mahdollista ymmärtää, miksi he ovat päätyneet surmaamaan jonkun tai joitakin.