Karisto 2012
286 s.
Kirjan nimi ja kansikuva saivat katsomaan takakansitekstiä. Siitä luin vain ensimmäisen virkkeen: "Marketin kalatiskin myyjä Annikki Nissinen löytää henkilöautosta ruumiin ollessaan sauvakävelyllä Espoon Hanasaaressa." En tarvinnut enempää esittelyä vaan kirja tarttui mukaan samantien.
Forsmanin esikoisteos on hersyvän hauska kertomus tomerasta Annikista, joka ruumiin löydettyään on tyytymätön poliisin toimintaan ja tarttuu itse toimeen. Hän on katsonut runsaasti poliisisarjoja tv:stä ja tietää, miten rikolliset saadaan nopeasti kiinni. Surmattu on työskennellyt Säätiössä, jonka siivooja sattuu asumaan Annikin naapurissa. Annikki hankkiutuu tämän tuttavuuteen ja lopulta saavuttaa luottamuksen, jopa jonkinasteisen ystävyyden Helmi Orlovan kanssa. Helmin avustuksella, onnekkailla sattumilla ja omalla nokkeluudellaan Annikki saakin asioita selville. Poliisille hän kertoo uusista tiedoistaan ja johtolangoistaan tietenkin vasta sen jälkeen, kun on itse ottanut selvää mistä on kysymys ja ovatko tiedot totta.
Päätettyään lyhyen puhelun Helmin kanssa hän tarkisti, että kirjekuori oli edelleen tallella. Hän oli rohjennut jättää mikrosirun lopulta vuoteen viereen todistettuaan itselleen, että roistot eivät mitenkään voineet tietää, että se oli hänen, kalakauppias Annikki Nissisen, lähiökaksion makuuhuoneen yöpöydän laatikossa. Siru oli alkuperäisessä paikassaan kuoressa, jonne hän oli sen käsipyyhkeeseen käärittynä pudottanut. Osittain siksi, ettei se vahingossa katoaisi mihinkään, ja osittain siksi, että tuntui turvalliselta pitää se kätkettynä. Hänellä oli käynyt mielessä piilottaa se jonnekin, esimerkiksi alusvaatehyllylle tai jauhopurkin taakse keittiön ruokakaappiin tai WC:n vesisäiliön taakse, missä tavallisesti säilytettiin asetta ja huumeita. Jääkaappi ja pakastin olivat oivallisia piiloja, mutta eivät ehkä mikrosirulle. Ne oli useimmiten kätketty patsaisiin tai leluihin.
Lukija saa nauraa moneen otteeseen Annikin touhuja seuratessaan. Tämän päätä ei palele vaan hän hankkiutuu milloin Säätiön parkkihalliin tarkkailemaan sen työntekijöitä, milloin surmatun kotiin etsimään johtolankoja. Hänellä käy monta kertaa ilmiömäinen tuuri, minkä ansiosta hän saa selville asioita ja pystyy kokoamaan järkevän kuvion tapahtumista. Se jää hiukan epäselväksi, miten poliisi suhtautuu Annikin omiin tutkimuksiin. Poliisilaitoksella häntä kuunnellaan mutta ainakin minulle jäi pimentoon, oliko Annikin tutkimuksista apua. Haittaa niistä ei ainakaan ollut.
Lukisin mielelläni lisää Annikki Nissisen seikkailuista. Keski-ikäisiä naisia tuulipuvuissaan tapaa harvemmin sankarittarina, harmi! Forsman on onnistunut luomaan herkullisen hahmon, joka on yhdistelmä suomalaisen naisen karikatyyriä ja dekkarigenrestä tuttua pelotonta nokkelaa (yleensä mies)sankaria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti