Karisto 2013
494 s.
Pidin todella paljon Meresmaan esikoisteoksesta Mifongin perintö, ja siksi odotin Mifongin aikaa kliseisesti sanoen kuin kuuta nousevaa. Enkä pettynyt. Tarina on jälleen kerran hyvä, loppuun asti yllätyksekäs. Vaikka henkilöhahmoja on paljon ja tapahtumia seurataan usealla taholla, on lukijan helppo seurata tapahtumakulkua.
Tarina jatkuu siitä mihin se Mifongin perinnössä jäi. Olin lukenut ykkösosan heti sen ilmestyttyä, enkä ihan tarkkaan muistanut tapahtumia. Se ei haitannut, koska kakkososassa kerrattiin sekä henkilöitä että menneitä asioita sujuvasti osana tarinan nykyhetkeä. Tarinassa liikutaan jälleen laajalla alueella Itä-, Keski- ja Länsimantereella. Ykkösosassa unesta herännyt tulen mifonki Dargrún Punainen on nyt isossa roolissa suojellen maanpaossa elävää kuningatar Ardisia ja tämän lapsia "väärällä jalalla" heränneeltä tuulen mifonki Haldor Siniseltä. Haldorin pysäyttämiseksi tarvitaan monenlaisia toimia eri puolilla valtakuntaa. Osansa joutuvat tekemään niin Ardis lapsineen, Ardisin uusi aviomies Connail, Ardisille rakas Dante veljensä Roanin ja siskonsa Linnin kanssa ynnä moni muu henkilö niin pantterikansan keskuudessa kuin Ardisin entisessä kotikonnussa Merontesinssa.
Connail johdatti hänet samaan huoneeseen, missä hän ja Fewrynn olivat asuneet ne viikon päivät, jotka hän oli viettänyt pantterikansan luona. Ardisin nenään huone tuoksui ja näytti kodilta: Fewrynniltä ja Connaililta. Pariovet palatsia kiertävälle parvekkeelle olivat auki ja vettyneen maan tuoksu leijaili sisään harhapisaroiden myötä. Siististi pedattu vuode sijaitsi korokkeella oikealla seinustalla. Rahille sen edustalle oli viikattu Connailin pesty ja paikattu vaatekerta. Ardis kosketti puhdasta kangasta kuin se voisi palauttaa heidät mantereelle, jossa elämä oli hetken aikaa ollut yksinkertaista ja hyvää.
Connail harppoi huoneen poikki ja sulki pariovet. Ulkomaailman äänet vaimenivat. Olivat vain he kaksi ja salaisuus, joka oli purkautunut kuorestaan ja täytty huoneen.
En aio sen kummemmin selostaa juonta. Ensinnäkin siksi, että polveilevana se on vaikea kertoa lyhyesti ilman että paljon olennaista jää pois. Toiseksi haluan ihmisten lukevan kirjan ja ottavan itse selvää, mikä siitä tekee niin hyvän. Sen verran voin kertoa, että tarina on kiehtova ja jännittävä. Tapahtumia kuvataan eri luvuissa eri henkilöiden kokemana niin, että tärkeimmät hahmot saavat suunnilleen yhtä paljon tilaa ja painoa tullen lukijalle läheisiksi. Kirja päättyy jännittävään kohtaan, niin että se ärsyttää hyvällä tavalla: oi mitä lukijan kiusaamista ja voi joutuu odottamaan seuraavaa osaa vaikka kuinka kauan!
Sanoppa, en malttaisi odottaa seuraavan osan ilmestymistä, niin jännittävästi tämä kakkonen loppui. :D
VastaaPoista