Englanninkielinen alkuperäisteos A Bear Called Paddington
Kuvittanut Peggy Fortnum
Suomentanut Kaisa Kattelus
Tammi 2003
115 s.
Muistan Paddingtonin olleen yksi lapsuusajan suosikeistani ja niinpä tartuin kirjaan hyvinkin 25 vuoden tauon jälkeen. Karhu nimeltä Paddington koostuu kahdeksasta tarinasta, joissa kaikissa Paddingtonille sattuu jos jonkinlaisia kommelluksia. Osa johtuu tietämättömyydestä, osa hajamielisyydestä, osa ajattelemattomuudesta.
Paddington saa nimensä Paddingtonin rautatieaseman mukaan, sen josta hyväsydäminen Brownin perhe hänet löytää. Hän on tullut salamatkustajana Perun perukoilta ja on aivan yksin vailla kotia, vain pieni matkalaukku mukanaan. Brownit ihastuvat karhuun heti ja antavat tälle nimen, kodin, vaatteita, ruokaa, ystävyyttä ja elämyksiä. Paddingtonilla on taipumus joutua erinäisiin selkkauksiin, joista hän kuitenkin selviää ilman suurempia vahinkoja ja myös ilman rangaistusta. Hyväntahtoinen, tietämättömyydessään hiukan hölmöltä vaikuttava karhu saa useimpien sympatiat puolelleen.
Herra Gruber vei Paddingtonin takahuoneeseen, missä oli hänen työpöytänsä, ja otti laatikosta pahvirasiallisen vanhoja kolikoita. Ne olivat likaisia ja mitättömän näköisiä. - Kas tässä, hän sanoi. - Nämä ovat kultarahoja. Päällepäin nämä eivät näytä arvokkailta, mutta arvokkaita ne ovat. Ne ovat nimensä mukaisesti kultaa ja jokainen maksaa viisikymmentä puntaa. Kolmisenkymmentä grammaa maksaa sata puntaa. Jos joskus löydät tällaisen, tuo kaikin mokomin minulle.
Eräänä päivänä Paddington punnitsi itsensä huolellisesti ja kiiruhti herra Gruberin luo mukanaan muistivihkon sivu jossa oli salaperäisiä laskelmia. Paddington oli syönyt sunnuntaina tukevan aterian ja todennut painavansa hieman yli seitsemän kiloa. Niinpä... Hän katsoi taas paperilappuaan lähestyessään herra Gruberin kauppaa... Niinpä hänen rahallinen arvonsa oli ainakin kaksikymmentäkuusituhatta puntaa!
Herra Gruber kuunteli tarkoin Paddingtonin selostusta, sulki sitten silmänsä ja mietti. Hän oli hyväsydäminen mies eikä halunnut tuottaa Paddingtonille pettymystä.
Kirjaa oli ihana lukea. Siinä on paljon iloa ja hivenen hankaluuksia, mutta kaikki on sivelty lempeydellä. Vaikka välillä tapahtuu vauhdilla, jää päällimmäiseksi rauhallinen olo. Vauhdikkuus on tilapäistä, koska seikkailuja tärkeämpää Paddingtonille on nukkuminen ja marmeladivoileipien syöminen. Sinisessä duffelitakissa, eväät taskussa ja hattu päässä Paddington tutustuu uuteen elinympäristöönsä, niin metroon, tavarataloon kuin teatteriinkin. Kaikkialla hän herättää ensin kummastusta, sitten kohelluksillaan ärtymystä ja lopuksi ihastusta.
Luin kirjan koko ajan hymyillen. Aikuisena on hyvä palata kirjoihin, jotka olivat lapsuudessa tärkeitä. En muistanut yhtään, mitä Paddingtonin seikkailuissa tapahtui, muistin vain tykkäämisen tunteen. Sen tunteen saavutin uudelleen.
Minullekin Paddington on lapsuudesta tuttu, mutta en muista muuta kuin sen että tykkäsin. Eilen pstin tämän kirjaston poistomyynnistä, joten kiva kuulla, että kirja on kestänyt aikaa! :)
VastaaPoista