Juoksemassa: Ruisrääkki

Siinä se nyt on, palkintokaapin uusin tulokas. Koville otti mutta lähti se kuitenkin mukana kotiin.

Kaveriporukalla oltiin sovittu jo aikoja sitten, että lähdetään syksyiseen Turkuun juoksemaan puolimaraton. Eilen se sitten koitti, Ruisrääkki-päivä.

Aamulla fiilis oli luottavainen. Keskiviikkona olin käynyt juoksemassa 7 km, meno tuntui varsin hyvältä ja kevyeltä. Aamupalaa syödessäni kuuntelin tsemppimusaa, biisivalinnat saattavat olla kyseenalaisia mutta kyllä niistä energiaa sai. Soitin Apulannan Ehjä-levyä, missä Voittaja-kappaleessa todetaan että "minä olen voittaja ainakin tänään joten turha on urputtaa". Mitä vaan toimi myös; "mä teen ihan mitä vaan, menen ihan mihin vaan", ainoa vaan että se jatkuu "lopulta se vie mut sairaalaan"... No, sairaala ei sentään kutsunut vaikka juoksu olikin vaikea.

Lähdössä jännitti taas ihan hirveästi. Ei siihe totu, tai ainakaan kaksi vuotta ei riitä. Ensimmäinen kolmannes oli pahoinvoinnin takia tuskaisa. Reilun viiden kilometrin jälkeen pysähdyin kaksi kertaa kakomaan puun juurelle, äsken juodut vesi ja urheilujuoma pysyivät sisällä mutta tovin jouduin syljeskelemään. Mietin, että jos huono olo jatkuu kauan niin keskeytän. Mielessä oli keväinen HCR, jonka juoksin pahoinvoivana alusta loppuun ja sitten oksensin myöhemmin illalla. Juoksu on minulle harrastus, ei asia jonka takia leikkisin terveydelläni.

Kuvotus hellitti seitsemässä kilometrissä, minkä jälkeen kymppi meni hyvin. Kilometrivauhdit olivat hämmästyttävän hyviä, ihan kaikkia en seurannut mutta moni osui välille 7.02-7.36 min/km. Ja minä kun olen tuskaillut lenkeillä, kun kilometrivauhti on ollut minuutin - puolitoista hitaampi. Näköjään sitä vauhtia on kuitenkin varastossa, hyvä niin.

Alavatsan oikealla puolella alkoi pistää noin 13 km:n kohdalla. Yritin saada sen pois hengittämällä, välillä syvään ja rauhallisesti, välillä niin että syvää sisäänhengitystä seuraa joko yksi tai kolme nopeaa puhallusta. Yleensä tämä on helpottanut mutta tällä kertaa ei. Pistos paheni koko ajan, kunnes 17 km:n kohdalla jouduin siirtymään kävelyyn. Mietin, joudunko kävelemään loppuun, keskeytys ei tullut mieleen. Yritin välillä juosta mutta kipu oli niin kova ettei siitä tullut mitään, pahimmillaan pystyin ottamaan neljä juoksuaskelta ennen kuin oli pakko taas kävellä. Tuntui, että koko oikea puoli vatsasta ja oikea kylki olisivat krampanneet, rinnan alta umpparileikkausarpeen asti. Vain muutaman juoksupätkän sain viimeisille kilometreille, joitakin kymmeniä metrejä kerrallaan. 

Jonkin aikaa käveltyäni päätin tarkistaa, ehdinkö maaliin kolmen tunnin aikarajan kuluessa. Hämmästyin, kun sykemittarin mukaan aikaa oli mennyt vasta 2 h 21 min. Tiesin, että saan mitalin vaikka loppu menikin kävelyksi. Lopulta tein puolikkaan ennätysajan, virallinen bruttoaika on 2.44.21, entinen ennätys parani kolmisen minuuttia.

Päivästä jäi hyvin ristiriitainen tunnelma. Olen tietysti iloinen niistä hyvistä ja vauhdikkaista kilometreistä sekä siitä, että ennätys tuli. Toisaalta ketuttaa suunnattomasti, koska olisin varmasti päässyt alle kahteen ja puoleen tuntiin, jos olisin pystynyt juoksemaan lopun. Nopein kilometri oli viidestoista, joten vauhtia ja voimia oli. Lopun varalla olisi ollut yksi energiageeli, jonka voimalla olisin varmasti pystynyt kirimään pari viimeistä kilometriä. Harmittaa, kun nyt jäi näkemättä se, mihin olisin pystynyt. Pakko silti myöntää, että kyllä tämä motivoi suunnattomasti. Vauhtia on varastossa, se on vaan saatava esiin talven aikana. Samoin tekniikka on varmastikin parantunut, sillä ensimmäistä kertaa juoksu tuntui enemmän takareisissä ja pakaroissa kuin etureisissä ja lonkankoukistajissa. 

Juoksua seuraavana päivänä eli tänään olo on kohtalaisen hyvä. Ystävien kanssa jäimme Turkuun yöksi, suunnittelimme menevämme illalla palkintosiiderille. Toisin kuitenkin kävi. Hotellille päästyämme menimme saunaan ja sen jälkeen syömään. Sitten olimmekin niin poikki että suuntasimme takaisin hotellille ja nukkumaan. En tiedä, ehtikö pää osua tyynyyn ennen kuin olin jo unessa. Aamulla heräsimmekin jo ennen seitsemää, sitten piti hetki odotella aamiaistarjoilun alkamista. Syötyämme lähdimme kävelylle Aurajoen rantaan, piipahdimme tuomiokirkossa sekä poikkesimme kahvilassa. Juoksukengistä ei tullut rakkoja mutta tämän päiväisestä sandaalikävelystä tuli, argh! Kylki on myös ollut melkoisen kipeä, muuten lihaksistossa on vain väsymystä.  

Tästä suuntaan peruskuntokaudelle, oma into ja ammattilaisten ohjeet toivottavasti antavat keinot alittaa ensi vuonna 2.15 ja selvittää Tukholman maraton alle viidessä tunnissa.