Kirjabloggaajien joulukalenteri, luukku 23: Vielä kerran Tove Jansson

Kirjabloggaajat julkaisevat jo perinteeksi muodostuneen yhteisen joulukalenterin. Eilen vuoro oli Kirjainten virrassa-blogilla, huomenna nähdään mitä Sockerslottin tekemässä luukussa on.

Olen mukana ensimmäistä kertaa, kivaa ja jännää! :) Pitkään mietin, mitä luukussa olisi. Lopulta päätös oli helppo. Halusin mukaan kuvia Lohjan pääkirjaston Muumen joulu - näyttelystä, jonka on koonnut ja osin rakentanut lastenosaston kirjastovirkailija Sirpa Viljanen. Ja mikäpä sopisi Muumi-kuvien kanssa paremmin kuin tänä syksynä ilmestynyt kirja Kirjeitä Tove Janssonilta.

Boel Westin & Helen Svensson (toim.): Kirjeitä Tove Janssonilta
Ruotsinkielinen alkuperäisteos Brev från Tove Jansson (2014)
Suomentaneet Jaana Nikula & Tuula Kojo
Schildts&Söderströms 2014
491 s.

Idea koota yksiin kansiin Tove Janssonin lähettämiä kirjeitä on hyvä. Jansson tunnetaan, mutta ehkä kuitenkin vain pintapuolisesti. Lukuisissa elämäkerroissa viitataan kirjeisiin lähteinä, mutta on aivan eri asia päästä lukemaan kirjeitä itse. Etenkin kun kirjeet on julkaistu pääosin sellaisina kuin ne on kirjoitettu, joistakin yksittäisistä on jätetty pois liian kauas rönsyilevät sivupolut. 

Kirja on nautittava mutta raskas kokonaisuus. Jansson viittaa monissa kirjeissään vastaanottajan kirjoittamiin asioihin, jolloin mukaan tulee jonkinasteinen vastavuoroisuus. Useissa kirjeissä pohditaan omaa ja vastaanottajaa, keskinäistä suhdetta, luonteenpiirteitä jne. Kirjeet eivät ole pelkkää tapahtumien kuvaamista vaan eläviä, koskettavia, tunteita herättäviä.

Rakas Eva!

Ilmeisesti et ole saanut lainkaan kirjeitäni, niin kuin minäkään en ole kuullut sinusta - silti en voi olla kirjoittamatta toisinaan kun aivan erityisesti kaipaan sinua taas luokseni. Ehkä saamme kumpikin nipun kirjeitä kun sota päättyy ja voimme seurata toistemme vaiheita paremmin kuin jos antaisimme lyhyen selonteon kaikesta mikä on tapahtunut. Ja miten paljon mahtaakaan olla uusia vaikutteita ja tapahtumia kun on sinusta kyse! Niin monet ovat soittaneet ja kyselleet tiedänkö sinusta jotain uutta - olen ollut oikein ylpeä ja iloinen kun minun on siten oletettu tuntevan "the last news"! Milloin voin alkaa kirjoittaa sinulle englanniksi, my dear old miss? Ja milloin alan uskaltaa haaveilla että pääsen luoksesi, sillä sitä ajatusta tai päätöstä en ole suinkaan hylännyt? Täällä Pellingissä missä Lasse ja minä olemme nyt viettäneet viikon, olet läsnä aivan erityisellä tavalla - kaikkialla missä kuljen muistan että olit mukanamme samoilla paikoilla vuosi sitten. Ne olivat kaksi onnellisinta viikkoa jotka olen viettänyt Pellingissä!

On kiinnostavaa huomata, kuinka vähän Jansson muuttuu vuosien saatossa. Kirjeet alkavat vuodesta 1932 ja niitä on vuoteen 1988 saakka. Liki kuusikymmentä vuotta, jonka koko ajan Jansson on kiihkeä itsensä. Toki hän välillä nauraa aiemmin tapahtuneille asioille, mutta aina hän ihastuu ja rakastuu yhtä kiihkeästi, aina hän juo hivenen liikaa ja liian usein, aina hän suhtautuu yhtä intohimoisesti omaan ja muiden taiteeseen. Riidat isän kanssa painottuvat nuoruuteen, välit paranevat ja muuttuvat ainakin neutraaleiksi ennen isän kuolemaa. 

Kuvia olisin kaivannut kirjaan paljon lisää. Johdannossa sanotaan, että Jansson kuvitti kirjeitä toisinaan, useimmiten piirtäen itsensä eri asennoissa. Nyt mukana on vain joitakin yksittäisiä pieniä piirroksia. Sivuilla 300-301 on ruotsinkielinen kirje Muumipeikolta. Se on aivan ihana! Sellaisia olisin halunnut nähdä lisää, jos niitä on olemassa. Samoin olisin kaivannut Janssonin elämään liittyviä valokuvia, vaikka kuvia hänen taideteoksistaan onkin julkaistu muissa kirjoissa. Mukana olisi voinut olla myös kuvia hänen perheensä ja ystäviensä tekemistä taideteoksista, kirjoista yms. Nyt tekstimassa tuntuu raskaalta, kiinnostavuudestaan huolimatta. Ainakin minulle kävi niin, että en jaksanut lukea kerralla montaa kirjettä, jolloin koko kirjan lukemiseen meni hyvinkin pari kuukautta.

Ihmettelin myös kirjeiden jakautumista. Eva Konikoffille Jansson kirjoitti paljon kirjeitä 26 vuoden aikana, mutta silti ne saavat mielestäni liian paljon tilaa, reilut 150 sivua. Esimerkiksi Atos Wirtaselle 28 vuoden aikana kirjoitettu mahtuu 22 sivuun. Eikä Jansson tosiaan kirjoittanut Wirtaselle enempää vai ovatko kirjeet kadonneet? Tai kirjeet äidille, kahdeksan vuotta ja kuusitoista kirjan sivua. Olivatko he niin paljon tekemisissä kasvokkain, vai miksi kirjeitä on niin vähän? Äiti kuitenkin on ollut hänelle erittäin tärkeä koko elämän ajan, joskus liiankin läheinen, niin että Janssonin, äidin ja Tuulikki Pietilän välillä on kipunoinut ihan kunnolla. Tarpeettomaksi koin kirjan viimeisen osion eli kirjeet ystävälle, kustantaja Åke Runnquistille. Muutama kirje, useimmiten yksi vuodessa, kirjeiden välissä viisikin vuotta taukoa. Miksi? Miksi Westin ja Svensson ovat kokeneet ne niin tärkeiksi, että ne on haluttu ottaa osaksi kirjaa?

Kirjalla on kuitenkin paikkanssa Jansson-elämäkerroissa. Se täydentää aiemmin julkaistuja tuoden Janssonin lukijan lähelle. Se päästää lukijan sekä Janssonin pään sisään että elämään. Lukija pääsee näkemään haaveet, turhautumisen, rakkauden, hän pääsee mukaan maailmalle ja takaisin rakkaille saarille. Hän saa Janssonin hetkeksi omaan elämäänsä, ystäväkseen.

Toivotan teille rakkaat lukijat rauhaisaa joulunaikaa sekä onnea ja rikkaita kokemuksia tulevalle vuodelle! Kiitos kun kuljette mukanani kirjojen maailmassa ja vähän myös juoksemassa :)