Ruotsinkielinen alkuperäisteos Glaskroppar (2014)
Suomentanut Kari Koski
Otava 2015
Huomasin kirjan kirjaston pikalainahyllyssä mutta en heti reagoinut. Mietin, haluanko lukea tämän. Olen lukenut Varistyttö-trilogian enkä lämmennyt sille hirveästi. Mielestäni kaikissa kirjoissa oli liikaa turhaa jaarittelua, toisaalta niissä oli myös liikaa mässäilyä inhottavuuksilla. Lasiruumiiden kansikuva on myös omiaan herättämään pohdiskelua, luenko vai en. Palasin sitten kuitekin hyllyn luo ja lainasin kirjan.
Oli paras päätös vähään aikaan.
Lasiruumiit on järisyttävän hyvä.
Ruotsissa riehuu nuorten itsemurha-aalto. Jälki ei ole siistiä vaan nuoret riistävät hengen itseltään poikkeuksellisilla tavoilla. Kaikilla heillä on mukanaan korvalappustereot ja niiden sisässä vanha kasetti, kasetti jolla on juuri tälle nuorelle tehty kappale. Kappaleen on tehnyt Nälkä, josta kukaan ei tiedä varmasti, kuka tai mikä hän on. Hän esiintyy salaisilla keikoilla salaisissa paikoissa johdattaen faninsa synkkään, masentavan mustaan maailmaan.
Poliisi on ymmällään jäljittäessään Nälkää. Mistä oikein on kyse? Huumeista? Kostosta? Ikävystymisestä?
Minuutti ja kaksi sekuntia blackebergiläiselle pojalle, jolla on huono itsetunto.
Vien mikrofonin huulilleni, rykäisen ja valmistaudun laulamaan hänen sielunmessunsa.
Viillettävä iho. Hänen oma sanoituksensa ja viimeinen mitä hän kuulee ennen kuin tuska lopultakin katoaa.
Toinen säkeistö sama kuin ensimmäinen, ja minä vuoroin karjun, vuoroin kuiskaan sanomani. Sitä ei saa ymmärtää väärin, ja haluan kuvailla sanoja eri tunnetiloissa.
Viha on laki. Viha tahdon alaisuudessa. Viha on tahtoa.
Melankolia on surullisena olemisen armoa ja onnea. Melankolia on kapinaa ja vieraantumista, ja musta melankolia on syvää tyydytystä siitä että haluaa kuolla. Pyytää maailmaa painumaan helvettiin.
Poika nimeltä David on ymmärtänyt kaiken sen.
Tarinalla on monta kertojaa; se etenee niin poliisin, oikeuslääkärin, Nälän kuin nuortenkin näkökulmasta. Mielestäni se tuo kirjaan paljon lisää. Lukijan ei tarvitse yhdessä poliisin kanssa arvailla vaan hän saa lukea suoraan miltä nuorista tuntuu ja miksi he tekevät niin kuin tekevät. Nälän pään sisässä oleminen on aika hurjaa.
Henkilöhahmoista tuli sellainen piiri pieni pyörii - olo. Heidän väliltään paljastuu yllättäviä keskinäisiä yhteyksiä, tietenkin vähän kerrassaan kuten palapeliin kuuluu. Silti minulla ainakin oli sellainen olo, että lukijana olen poliisia edellä. Ensimmäistä kertaa kävi niin, että arvasin syyllisen. En tyyliin "sen on pakko olla tuo" vaan ohimenevänä ajatuksena "se muuten voisi olla tämä".
Varistyttö-sarjan poliisit ovat jälleen mukana, joskin heidän roolinsa ovat hyvin erilaiset. Jeanette Kihlberg on virkavapaalla ja Jens Hurtig johtaa tutkintaa. Hurtigin sisar on tehnyt nuorena itsemurhan, joten tapaus koskettaa häntä syvästi. Hurtig on erinomainen valinta päähenkilöksi, hän on sympaattinen ja jotenkin rauhoittava. Hän myös uskaltaa olla peloissaan.
Lasiruumiit on uuden sarjan avausosa, kiinnostuksella odotan mitä jatkossa on luvassa. Tämä olisi toiminut yksittäisenä kirjana, onkin mielenkiintoista nähdä mitä seuraavaksi tapahtuu. Toivon että jatko-osat ovat samaa tasoa, sillä tämä oli täysosuma.
Kirjan ovat lukeneet myös Juha Mäntylä ja Annika, jotka eivät oikein lämmenneet. Hauskaa olla eri mieltä :)
Kuulostaa niin hurjalta, että rupesi pelottamaan jo arviosi lukeminen. Huh. Kansi on aivan karmiva.
VastaaPoistaKannen perusteella mietin onko kuinka ahdistava, ei kuitenkaan ollut niin paha kuin ennakolta oletin. Hyvä niin, uskaltaa lukea seuraavatkin. Esimerkiksi Lars Keplerin kirjat ovat olleet pelottavampia kuin tämä. Sama fiilis tuli muuten Marko Hautalan Kuokkamummosta, kirja makasi lattialla kaksi viikkoa odottamassa että uskallan aloittaa, ei sekään onneksi ollut niin karmiva kuin miltä kansi vaikutti.
Poista