Juoksemassa: Tukholman maraton 2015

Jos et jaksa syvällisempiä analyysejä niin tässä tärkein: pääsin maaliin! 

Lähtökohdat olivat aiempia vuosia huonommat. Pitkiä lenkkejä oli ehkä liian vähän, helmikuu tuhraantui lähes kokonaan sairasteluun, huhti-toukokuun vaihteessa vatsatauti vei viisi päivää, lisäksi toukokuun kaksi ensimmäistä viikonloppua kului muuttaessa paikkakunnalta toiselle. Viime kuukausiin on siis mahtunut monenlaisia stressitekijöitä. 

Lauantaina 30.5 suuri joukko innokkaita juoksijoita kokoontui Tukholmaan. Sää oli karsea mutta huimapäät lähtivät urheasti taipaleelle. Puoliltapäivin alkoi sade, joka vaihteli tihkun ja kaatosateen välillä koko iltapäivän. Myrskyisä tuuli puhalsi, tuntui että suuren osan matkasta vastaan eikä juuri ollenkaan myötäisenä. Tuntemus johtunee siitä, että kuntoni ei kertakaikkiaan riittänyt vastatuuleen juoksemiseen. Monia muita se ei haitannut, facebookin juoksuryhmiä lukiessa huomaa ennätysten paukkuneen. 

 

Lähtöön aikaa yksi tunti.

Sää verotti voimia jonkun verran, mutta epäilen ettei kuntonikaan ollut ollenkaan sitä mitä pitäisi olla. Aiemminkin on käynyt niin, että jossain kohtaa pohkeissa painaa mutta se menee ohi. Niin kävi tälläkin kertaa, tosin jouduin aloittamaan lyhyet venytystauot jo kahdeksan kilometrin kohdalla, niitä jatkoin noin kahdeksaantoista kilometriin jolloin tuntemukset menivät ohi. 

Kympin kohdalla olin varma etten pääse maaliin. Tuntui, etten jaksa vastatuulessa juosta edes tasamaalla. Olin varma, että joko keskeytän tai minut vedetään pois radalta. Manasin kaverille, että mitä teen täällä kun olen näin huonossa kunnossa. Loivissakin ylämäissä kävelin. Viimeisellä kolmellakympillä kävelin varmaan puolet matkasta. Puolimatkassa olin pari minuuttia alle kolmen tunnin, ja pelkäsin että rata vedetään edestäni kiinni aivan kuten viime vuonnakin. (Silloin tosin olin alle kuuden tunnin vauhdissa, enkä vieläkään ymmärrä miksi en saanut jatkaa loppuun.) Katselin järkkäreitä mutta kukaan ei ollut radan varressa teippirullan kanssa. Mietin, että oliko säällä tekemistä asian kanssa, oliko ajatus että antaa mennä kaikkien ketkä uhmaavat tuulta ja sadetta. 

 

Toinen kaverini oli kannustamassa matkan varrella useassa kohdassa. 28 kilometrin kohdalla hän kysyi, aionko jatkaa maaliin asti. Sanoin että jos minua ei komenneta pois niin aion. Siinä kohtaa matkaa oli takana jo kaksi kolmannesta. Olin etukäteen jakanut matkan osiin: kymmenen kertaa neljä kilometriä ja sitten enää pari maaliin. Ajattelin, että aina jaksan yhden neljä kilsaa. Vaikka kävelin paljon, niin yllättävän nopeasti matkamittarin numerot vaihtuivat.

37 kilometrin kohdalla kysyin kaverilta, ehditäänkö kävellen klo 19 lähtevälle laivalle vai pitääkö tilata taksi. Hän sanoi että ehditään, tulen olemaan maalissa ennen kuutta. Mietin miten käy, olin jo kovin väsynyt ja tuuli aina vaan vastainen. Kaverini oli vielä 41 kilometrin kohdalla ja käveli kanssani stadionin nurkille. Siinä hän silitti käsivarttani ja sanoi että upea suoritus siinä säässä vaikean talven jälkeen. Maalissa oli aika epätodellinen olo, sittenkin, sittenkin pääsin maaliin! Kaveri kun tuli halaamaan niin itku tietysti tuli. 

 

Maratonmitali numero 2

Tiukille se lopulta meni. Lähtöryhmäni starttasi klo 12.10 ja virallinen loppuaika oli 5.45,59. Maaliin tultuani meillä oli siis tunti aikaa laivan lähtöön. Ja piti vielä hakea varustekassini ja kävellä satamaan. Siinä fiilistellessä menimme vikaan. Viittä vaille puoli seitsemän kaveri sanoi, että nyt muuten ollaan menossa johonkin ihan muualle kuin satamaan. Pysäytimme ohikulkijan kysyäksemme neuvoa, mutta hän ei puhunut englantia. Mukanamme ollut kartta oli juoksureitistä, ei siinä näkynyt katujen nimiä... Lähdimme takaisinpäin ja kohtasimme onneksi toisen ohikulkijan. Hän neuvoi meille suunnan, ja menimme niin lujaa kuin kipeillä jaloilla päästiin. Olimme matkatoimiston luukulla hakemassa hyttiavaintani aivan viime tingassa, varttia vaille seitsemän. Kiirehdimme laivaan, portilla oli kaksi miestä tuijottamassa kelloa, toinen kuului sanovan ettei enää montaa pitäisi tulla. En tiedä, odotettiinko kaikkia, muutama hyttiavain tiskille vielä jäi. Ehdin kysyä matkalla, että mitä jos emme ehdi laivaan. Olisimme joutuneet käyttämään kaverini luottokorttia ja hakeutumaan hotelliin yöksi, ja sitten aamulla toisella laivalla Suomeen. Onneksi ennätimme siihen laivaan mihin piti, ja onneksi laivan suihkusta tuli lämmintä vettä. Maalialueella en ehtinyt vaihtaa kuivia vaatteita, vedin vaan kuivan takin märkien paitojen päälle. Lenkkaritkin olivat litimärät, varpaiden iho ryppyinen. Mitä muuta voi olettaa, kun ne ovat hautuneet tuntikausia märissä sukissa ja kengissä...

Kaksi vuorokautta maaliintulon jälkeen.

Laivalla totesin ansainneeni lonkeron. Yhdestä tuli toinen ja ilonpito jatkui noin aamukolmeen :) Sunnuntaina aamupäivällä rantauduimme Helsinkiin ja siitä suuntasin lähijunalla ja bussilla kotiin, väsyneenä mutta onnellisena.

Tämäkin reissu opetti paljon. Bodom Traililla huomasin, etten jaksa juosta ylämäkiä. Nyt huomasin, etten jaksa juosta vastatuuleen. Ensimmäisellä kympillä, kun juoksin yhdessä kavereiden kanssa, syke oli koko ajan yli 170. Nyt on siis korkea aika aloittaa peruskunnon kehittäminen ihan alusta, leikkiä etten ole koskaan juossut yhtään. Koska syke ei laske eikä peruslenkkien vauhti kasva, on palattava perusasioihin. Tarkoittaa sitä, että elokuussa aloitan lenkit kävellen ja juosten, ihan siitä että 1-2 pylväänväliä kävellen, 1-2 juosten, 1-2 kävellen ja niin edelleen. Ja todella pikkuhiljaa kasvatan juoksun osuutta, pylväsväli kerrallaan. Elokuun alusta vuoden loppuun teen tällaisia peruskuntolenkkejä ja lisäksi kaksi salitreeniä viikottain. On saatava lisää sekä lihasvoimaa että -kestävyyttä. Niiden ja peruskunnon kasvaessa ehkä juoksutekniikkakin paranee. Vetotreenit saavat olla satunnaisempia, toki niitäkin täytyy välillä tehdä ihan vaan mielenvirkistykseksi. 

Elokuussa alkaa uusi treenikausi mutta en aio unohtaa liikuntaa kesäksi. Palauttelen ainakin tämän viikon, sen jälkeen aloitan rauhallisen kävelyn ja pyöräilyn. Pyöräily etenkin kiinnostaa, koska siten saan tutustuttua uuteen kotikaupunkiin ja näen muutakin kuin sen mitä lähijunan tai bussin ikkunasta näkyy. Kaverini siirsi oman osallistumisoikeutensa ensi vuodelle, joten taitaa käydä niin että 4.6.2016 minut nähdään taas Tukholmassa, sillä kertaa ehkä jonkinlaisen aikatavoitteen kanssa...