Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo

Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo
Englanninkielinen alkuperäisteos The Museum of Extraordinary Things (2014)
Suomentanut Raimo Salminen
Gummerus 2015
447 s.

Alice Hoffmanilta on suomennettu useampi kirja, joista olen aiemmin lukenut vain Punaisen puutarhan. Pidin siitä kyllä, mutta jostain syystä se on jäänyt ainoaksi luetuksi. Ihmeellisten asioiden museo oli kirja, josta en ollut varma kiinnostaako vai ei. Pyörittelin sitä muutaman kerran kädessäni kunnes lopulta lainasin. Ja niinhän siinä kävi, että luin sen parissa illassa :)

Kirjan nykyhetki on vuoden 1911 kevät New Yorkissa, mutta tarinassa liikutaan myös 1800-luvun lopulla, vuorotellen päähenkilöiden Coralien ja Eddien näkökulmasta. Heillä molemmilla on ollut varsin eriskummallinen elämä.

Coralie Sardie elää eristyksissä isänsä kanssa talossa, johon kuuluu Ihmeellisten asioiden museo. Sinne isä - jota kutsutaan vain nimellä Professori - on palkannut ihmiskummajaisia. Museo on ollut suosittu, mutta vähitellen kilpailu asiakkaista kiristyy niin että Professorin on keksittävä aina uusia vetonauloja. Eräänä vuonna uusi tähti on Coralie, jota isä on kouluttanut määrätietoisesti jo vuosia. Coraliesta tulee ihmismerenneito. Hänen maailmaansa ei saa tulla muuta kuin isä, museo ja taloudenhoitaja Maureen. Koittaa kuitenkin aika, jolloin Coralie saa yöllisellä uinnillaan Hudson-joella vilauksen siitä, mitä voisi olla museon ja vesitankin ulkopuolella. Hän alkaa kaivata vapauteen.

Eddie Cohen on ajautunut etsijäksi; hänellä on poikkeuksellinen taito löytää kadonneita ihmisiä. Työ "velhon" palkollisena ei ole sopivaa juutalaispojalle, ja niinpä Eddien ja hänen isänsä välit rikkoutuvat. Eddie hylkää juutalaisuuden ja pian myös etsijyyden, ja keskittyy valokuvaamiseen. Kamerallaan hän haluaa paljastaa New Yorkin salaisuudet, sen epäoikeudenmukaisuudet, sen surut, sen kauneuden. Menneisyyttä ei kuitenkaan pääse pakoon. Juutalainen Samuel Weiss pyytää Eddietä etsimään kadonneen tyttärensä Hannahin, mihin tämä suostuu vastentahtoisesti. Työ vie hänet kohtaamaan Coralien, ja loppu on kliseisesti sanoen historiaa. 

Pimenevä yötaivas oli tuota pikaa täynnä tähtiä. Rannalla oli kesäkuukausina niin paljon väkeä, ettei siellä pystynyt kävelemään törmäämättä muihin, mutta nyt se oli tyhjä lukuun ottamatta öljylampun valossa uurastavia, toisilleen huutelevia simpukanetsijöitä. Oli laskuveden aika, ja ilma tuoksui vesikasveilta. Coralie riisuutui hämärän keskellä alusvaatteisilleen ja otti kengät jalastaan. Hän piti yli kaiken siitä, miltä hiekka tuntui laskuveden aikaan ja miten se kiskoi häntä sisäänsä, maailmaan johon hän voisi upota kokonaan. Sitten nousuvesi alkoi vyöryä kohti rantaa, ja pian hän oli vyötäröään myöten vedessä. Hän erotti ympärillään hohtavan kalvon, sen saivat aikaan kalat, jotka olivat liian pieniä ihmissilmän erottaa ja joita ei päiväsaikaan huomannut ollenkaan. Tässä piili pimeyden etu: pysyit samana kuin aina ennekin, mutta kukaan ei voinut nähdä sinua.

Tarina on kaunis, erilainen ja koskettava. Coralien ja Eddien elämät ovat erittäin epätavallisia mutta eivät mahdottomia tai yliluonnollisia. Maailma on täynnä kummallisuuksia, joten miksei tuollainen olisi ollut mahdollista vuosisata sitten. 

Kirja vangitsee mukaansa heti alusta ja imaisee lukijan syvälle tarinaan. Pidin kirjan rakenteesta, siitä että seurataan vuorotellen Coralieta ja Eddietä. Aina luvun alussa on kursiivilla kirjoitettuna menneisyyttä, sen jälkeen tavallisella fontilla nykyisyyttä. Alussa mietin, onko lukeminen raskasta kursiivin vuoksi; kirjoittajakoulussa ohjaaja sanoi että kursiivi on lukijalle työläämpää eikä sitä pitäisi olla pitkiä pätkiä. Tässä se kuitenkin toimi, eivätkä parikymmentä peräkkäistä sivua kursiivia haitanneet. Ehkä siihen vaikutti myös se, että fontista ja muotoilusta riippumatta kaikki oli kiinnostavaa.

Jos jotain olisin kaivannut lisää, niin Professorin näkökulmaa. Olisi ollut kiinnostavaa lukea, miksi hän on sellainen kuin on. Mitä hänen historiassaan piilee, miksi ja miten hänestä on tullut "hullu tiedemies" joka on valmis ihan mihin tahansa saadakseen museonsa menestymään. Coralie lukee hänen päiväkirjaansa ja siinä  selviää jotain, mutta olisin halunnut päästä syvemmälle hänen ajatuksiinsa. 

Ihmeellisten asioiden museon ovat lukeneet myös Suketus, Tiina, Katja Jalkanen, Laura, Takkutukka ja Elegia.