Englanninkielinen alkuperäisteos The Killing Lessons
Suomentanut Elina Koskelin
Like 2015
446 s.
Saul Blackin Tappamisen pitkä oppimäärä on yksi parhaista jännityskirjoista, mitä olen koskaan lukenut. Se on raaka mutta verisiä yksityiskohtia ei ole liikaa. Pahempaa tai parempaa on psykologinen jännitys, eräänlainen kissa ja hiiri - leikki sekä murhaajien kesken, heidän ja silminnäkijän sekä heidän ja viimeisimmän uhrin välillä.
10-vuotias Nell Cooper sattuu olemaan ulkona juuri sillä hetkellä, kun hänen kotiinsa tunkeutuu kaksi miestä. Miehet ovat tulleet tappamaan koko perheen. Äiti ehtii varoittaa Nelliä, ja tämä pääsee karkuun. Hänet on nähty, ja hän on nähnyt murhaajan, joten turvallista paikkaa keskellä harvaan asuttua lumikinosten täyttämää seutua ei ole. Nell osuu erakoituneen ja siksi kummallisena pidetyn ja hiukan pelätyn Angelon mökkiin. Lähes liikuntakyvytön Angelo ja Nell joutuvat miettimään, miten selviävät eristyksissä ja mistä saavat apua.
Toisaalla kovaluinen komisario Valerie Hart kollegoineen huomaa karmaisevan seikan: satunnaiset surmateot ovatkin kaikkea muuta eli heillä on tähtäimessään sarjamurhaaja. Miten saada kiinni tekijä, joka liikkuu eri osavaltioissa, tappaa epäsäännöllisin välein eikä jätä rikospaikalle muita jälkiä kuin kummallisia esineitä?
Sokki oli sekoittanut hänen aivonsa. Hän käytti kiduttavan, epämääräisen pitkän ajan ryömimällä ympäri mökkiä - hän löysi ruostuneen veitsen, rikkonaisen sahan, puolet harjaksistaan menettäneen luudan - ennen kuin hänen oli pakko myöntää, ettei hänellä ollut apunaan muuta kuin kamiinan messinkikahvainen hiilihanko, joka oli hädin tuskin kolmenkymmenen sentin pituinen.
Sitten, omasta typeryydestään ällistyneenä, hän muisti kirveen.
Joka tietenkin sijaitsi mökin yhteydessä olevassa pikkuruisessa puuvajassa.
Unohda. Sisätilojen tutkailu oli vienyt häneltä voimat. Hänellä ei ollut mitään jäljellä.
Mutta kuva tytöstä juoksemassa kauhuissaan metsän halki ei jättänyt häntä rauhaan. Eikä tytön paljaiden säärien liikuttavuus tai se täysi avuttomuuden tila, johon tyttö oli joutunut.
Yllätyin iloisesti, lähinnä siksi että etukäteen pelkäsin kirjan olevan verisempi. Olen jo vähän kyllästynyt tiettyihin kirjailijoihin, joiden teoksissa mässäillään silpomisilla ja uhrien kidutuksella. Tässä kerrotaan mitä uhreille on tehty, mutta kohtauksia ei pitkitetä eikä niitä ole tarpeettoman paljon. Vaikka ruumiita on useita, ne (tai niiden kunto) eivät nouse etualalle vaan pääosassa ovat elävät ihmiset.
Pidin siitä, että tarinaa seurataan monesta näkökulmasta. Äänen saavat tietenkin Nell ja Angelo, Valerie ja murhaaja mutta myös viimeisin uhri, Claudia, joka päättää tehdä kaikkensa saadakseen elää. Moniäänisyys, mahdollisuus päästä eri osapuolien pään sisään luo jännitettä ja jännitystä. Monilla hahmoilla henkinen tila on sellainen, että jonkinasteinen romahdus saattaa tapahtua minä hetkenä tahansa.
Tietenkin jännittäviä ovat myös tapahtumaympäristö ja olosuhteet, etenkin kohdat joissa ollaan metsässä tai lumen saartamassa mökissä. Tilanteet ja tunnelmat vaihtelevat, on toivoa ja epätoivoa, pelkoa ja päättäväisyyttä, epäluuloa ja luottamusta.
Vaikka tarinassa on monta näkökulmaa, monta keskeistä henkilöhahmoa ja useita tapahtumapaikkoja, on se ehjä kokonaisuus. Lukiessa oli helppo pysyä kärryillä siitä, missä mennään ja kenen mukana. Henkilöhahmot ovat eläviä ja moniulotteisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti