Englanninkielinen alkuperäisteos Ferals: The Crow Talker (2015)
Suomentanut Kaisa Kattelus
Tammi 2015
296 s.
Tunnustan: kyllästyin välillä nuortenkirjoihin. Tuntui, että kaikki ovat samaa huttua, joko yliluonnollista vampyyri- tai noitaromantiikkaa, tuhotun maailman dystopioita tai realistisia tarinoita mutta superärsyttävillä päähenkilöillä. Oli siis kiva tarttua vaihteeksi fantasiakirjaan.
Kraa on 13-vuotias koditon poika, joka asuu puumajassa ja kerää ruokansa roskiksista. Hän ei ole kuitenkaan tavallinen poika, sillä hän osaa puhua varisten kanssa. Juro, Maito ja Räähkä ovat hänen ystäviään ja apulaisiaan. Kraa ja varikset liikkuvat pääasiassa öisin, varjoissa, näkymättömissä.
Omituinen uni on kiusannut Kraata pitkään. Nyt uni on muuttunut, se jatkuu aiempaa pidempään ja siihen on ilmestynyt pelottava Seittimies, mies jolla on hämähäkkitatuointi. Sitten tulee yö, jolloin Kraa todistaa vankilapakoa ja näkee hämähäkkitatuoinnin yhdellä karkureista. Hän tietenkin hämmentyy ja alkaa ihmetellä, mistä on kyse. Miten tatuointi liittyy Seittimieheen ja uneen, entä hänen kuolleisiin vanhempiinsa? Tapauksen on nähnyt myös vankilanjohtajan tytär Lydia, joka lyöttäytyy Kraan seuraan. Nuoret joutuvat seikkailuun, jossa jokainen vihje on kovan työn takana, jossa kaikkien tapaukseen liittyvien henki on vaarassa mutta jossa myös saa uusia ystäviä.
Blackstone levittäytyi joka taholle kuin bakteerikasvannainen. Kraa näki kaupungistä välähdyksiä: idässä kohoavat pilvenpiirtäjät ja lännessä köyhempien kortteleiden loputtomat viistokatot ja tehdasalueen savuttavat piiput. Pohjoisessa häämötti autioita kerrostaloja. Blackwaterjoki oli jossain etelässä, vellova lieju, joka kuljetti saastaa pois kaupungista muttei koskaan tehnyt sitä puhtaammaksi. Kraa tunsi nenässään joen ummehtuneen tuoksun.
Kraa luisui vasten likaista kattoikkunaa. Hän painoi kädet pehmeästi lasiin ja kurkisti alas lempeään hehkuun. Kumaraselkäinen huoltomies kärräsi moppia ja sankoa pitkin käytävää omaan maailmaansa uppoutuneena. Mies ei nostanut katsettaan. Eivät ne koskaan nostaneet.
Kraa lähti taas liikkeelle, säikäytti lentoon pullean kyyhkyn ja kiepahti muinaisen mainostaulun ympäri luottaen siihen, että hänen variksensa tulisivat perässä. Kahta niistä ei kunnolla erottanut - ne olivat pikimustia lepattavia varjoja. Kolmas oli valkoinen ja hohti kalvakassa sulkapeitteessään kuin aave pimeässä.
Kyllä vain, Varismiekka on yksi parhaista tänä vuonna lukemistani kirjoista, ja selkeästi paras fantasiakirja pitkään pitkään aikaan. Pidin siinä ihan kaikesta. Juoni on jännittävä, ja vaikka kirja on sarjan avausosa niin se ei ole johdanto vaan siinä on paljon tapahtumia.
Erityisen paljon vaikutuin kirjan kontrastisuudesta. Sitaatti antaa maistiaisen; likainen kattoikkuna ja lämmin valohehku sen toisella puolella, saavuttamattomissa. Hienot pilvenpiirtäjät ja savuinen tehdasalue, pullea säikky kyyhkynen ja pelottavat varikset. Sitten on julma Seittimies ja herttainen Lydia. Yksinäisyys ja selviytymisen pakko, jotka saavat rinnalleen varovaisen luottavaisen ihmiskontaktin. Kuolema ja elämä, hyvä ja paha eläinmagia, heikot hyvikset vastaan vahvat pahikset.
Lukiessa iloitsin kirjasta, siitä miten monenlaisia tunteita se herättää. Mietin, että tämä sopii tosi monille nuorille. Yksinäiset voivat samaistua Kraahan, jännityksestä pitäville kirja on täynnä toimintaa, ihmissuhdetarinoita kaipaavillekin tässä on monta puolta; sekä Kraan suhde kuolleisiin vanhempiin että syvenevä ystävyys Lydian kanssa.
Kraa on 12-vuotias, enkä suosittelisi Varismiekkaa kovin paljon nuoremmille. Tarina on hyvä ja toimisi ehkä 10-vuotiaillekin, mutta pienemmille se voi olla liian synkkä. Pohjaväritys on hyvin tumma, ja kirjasssa on joitakin ahdistavia kohtauksia, jotka saattavat pelottaa lapsia. Toisaalta jos unohdetaan Kraan ikä, niin kirja voi toimia peruskouluikäistä vanhemmilla nuorilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti