Etusivu

Hemulin kirjahylly Facebookissa

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava

Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava
Saksankielinen alkuperäisteos Schneewittchen muss sterben (2010)
Suomentanut Veera Kaski
WSOY 2016
558 s.







Vuosien saatossa olen lukenut  suuren määrän dekkareita. Viime vuosina olen alkanut kyllästyä. En enää jaksa innostua päihdeongelmaisista tai avio-ongelmaisista poliiseista, sadistisista psykopaattitappajista, aina vaan verisemmistä murhista. 

Sitten kun käsiin osuu erilainen, vähäverinen mutta hurjan jännittävä dekkari, siitä on pakko kirjoittaa. Nele Neuhausin Lumikin on kuoltava on pitkästä aikaa kirja, jota luin aamuyöhön saakka. 

Tobias Sartorius palaa pieneen kotikyläänsä Altenhainiin istuttuaan kymmenen vuotta nuorisovankilassa, tuomittuna kahden teini-ikäisen tytön murhasta. Kotiinpaluu aiheuttaa kiukun vyöryn, kyläläiset eivät halua Tobiasta lähistölle. Mutta mikä oikeastaan on syy vihaan?

Altenhainissa on salaisuuksia, joita selvittävät Pia Kirchhoff ja Oliver von Bodenstein. Kun Altenhainissa katoaa taas yksi teinityttö, ja lisäksi Tobiaksen äiti joutuu väkivallanteon kohteeksi, Pia alkaa selvitellä myös aiempia katoamisia, hän haluaa tietää onko niillä yhteyttä näihin uusiin rikoksiin. Pala kerrallaan poliisit pääsevät kylän vihamielisen ilmapiirin juurille.

Hän meni ulos Bodenstein perässään.
"Ne tunsivat sen kaikki."
"Ilmiselvästi." Bodenstein katsoi eteenpäin kylätiellä. "Tuolla on kampaamo. Koetetaan sieltä."
He kävelivät sinne muutaman metrin matkan kapeaa jalkakäytävää, mutta juuri kun he astuivat sisään vanhanaikaiseen pikku salonkiin, kampaaja laski syyllinen ilme kasvoillaan puhelimen kuulokkeen.
"Huomenta", Pia tervehti ja nyökkäsi kohti puhelinta. "Richterin rouva taisikin jo ilmoittaa meidän asiamme. Sittenpä säästän kysymisen vaivan."
Nainen toljotti kuin ei olisi ihmistä ennen nähnyt, katse liukui Piasta Bodensteiniin ja pysähtyi. Jos Pian esimies olisi tänään ollut paremmassa terässä, kampaajatädillä ei olisi ollut pienintäkään mahdollisuutta.
"Mikä sinua oikein vaivaa?" Pia tivasi jo hiukan ärtyneenä, kun he seuraavassa hetkessä seisoivat taas ulkona tiellä. "Kerran kun olisit tuolle tätöselle hymyillyt, siltä olisi sydän sulanut ja se olisi jo ladellut meille epäilyn nimen, osoitteen ja puhelinnumeron."
"Anteeksi", Bodenstein vain vaisusti vastasi. "Tänään ei ole paras päiväni."

Kyseessä ei ole varsinainen suljetun huoneen mysteeri mutta siltä se tuntuu, kun poliisi pyrkii löytämään syyllisen, motiivin ja todisteet pienestä sisäänpäinlämpiävästä kylästä. Kukaan ei halua tai uskalla kertoa mitään, niin selkeät valtasuhteet vallitsevat. Toisilla on rahaa, toisilla tietoja, joillakin vain pelko. 

Onhan tässäkin avio-ongelmainen poliisi, Bodenstein, mutta hän ongelmineen on kuitenkin aika lailla sivussa. Päättäväinen Kirchhoff saa enemmän tilaa pyrkiessään kartoittamaan, onko menneillä tapahtumilla yhteyttä nykyisiin vai onko Tobias Sartorius itse pahuus.

En muuten vieläkään siedä tuota tyyliä, että miespoliisi esiintyy sukunimellä ja naispoliisi etunimellä. Haluan tasa-arvoa! Joko molemmat sukunimellä tai sitten molemmat etunimellä. 

Muuten Lumikin on kuoltava hurjan hyvä, jännittävä ja yllätyksellinen. Neuhaus johdattaa lukijaa taitavasti harhaan. Joitakin asioita kerrotaan niin että lukija voi todeta tyytyväisenä tietävänsä enemmän kuin poliisi. Sitten kuitenkin tulee jokin yllätys, ja lukija huomaa olevansa ihan hakoteillä arvaillessaan syyllistä. 

Tässä on oivallinen esimerkki dekkarista, joka ei tarvitse kidutusta, paloittelua tai irroitettuja elimiä saadakseen lukijan kääntelemään sivuja viimeiseen asti. Jännitys syntyy ihmisten välisistä suhteista ja salaisuuksista joiden ei haluta paljastuvan, ja se tihenee loppuun saakka.

8 kommenttia:

  1. Olen lukenut Neuhausin ensimmäisen dekkarin, jossa jo esiintyivät Pia Kirchhoff ja Oliver von Bodenstein. Suomentamista ei ole aloitettu sarjan alusta. Minäkin kiinnitin huomiota tuohon, että poliisit eivä ryve omissa ongelmissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ymmärsin kansiliepeen tekstistä, että tämä ei ollut avausosa. Kiintoisaa nähdä miten jatkuu, suomennetaanko alku vai jatkuuko tästä suoraan eteenpäin.

      Poista
  2. On muuten valitettavan totta, miten monessa kirjassa poliisi/ etsivä on joko päihde- tai avio-ongelmaninen (tai molempia). Tai sitten hän on muuten vaan ahdistunut ja siviilielämässään onneton. Huoh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä myös se poikkeavuus että toinen päähenkilöistä oli esimies, niin ei ollut sitä yhtä "klassikkoa" eli kliseistä asetelmaa jossa päähenkilö turhautuu julkisuushakuiseen/puolueelliseen/omaan egoonsa tukehtuvaan pomoon. :D

      Poista
  3. Komppaan sinua ja Kiaa ja ihmettelen, että poliisit ovat todella päihdeongelmaisia tai heille tulee jossakin vaiheessa ongelmia päihteiden kanssa. Harry Hole menetteli, sarja oli lempparisarja ja olen lukenut ne kaikki, mutta moni kirjailija on jatkanut samalla tyylillä. Kallentoftin Malin Fors joi teguilaa yökaudet, ei nukkunut ja ratkoi murhia, no haloo, onko mahdollista.

    Otan ilolla vastaan kaikki dekkarit, jossa ei ole vastaavaa ongelmaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain vaiheessa poliisien päihdeongelmat olivat uusi ja jännä juttu mutta liika on liikaa. Jos niitä alkaa olla vähintään joka toisessa kirjassa riippumatta siitä kuka kirjoittaa ja missä maassa, niin siihen kyllästyy. Yksi mikä myös ärsyttää on poliisien piittaamattomuus kännyköistään, ne ovat aina äänettömällä tai kiinni tai joen pohjassa. Ja sitten päähenkilö syöksyy (toisinaan aseistautumattomana) roisto(jouko)n jäljille teollisuusalueelle tai autiotaloon...

      Poista
  4. Minua riipoo Veera Kasken onneton, huono suomennos. En voi sietää, että ihmisestä käytetään "se" pronominia. Saapa nähdä jaksanko lukea kirjan, vai estääkö tökerö suomennus lukemisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti jaksat lukea, tarina oli kuitenkin hyvä. Minäkään en pidä "se"-muodosta, puhekielessä on ok mutta ei kirjallisuudessa. Silloin eläin on se ja ihminen hän.

      Poista