Etusivu

Hemulin kirjahylly Facebookissa

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Jørn Lier Horst: Ajokoirat

Jørn Lier Horst: Ajokoirat
Norjankielinen alkuperäisteos Jakthundene (2012)
Suomentaneet Tiina Sjelvgren ja Aino Ahonen
Sitruuna Kustannus 2016
371 s.







Jørn Lier Horstin tuotannon suomentaminen alkoi Lasiavain-palkinnon voittaneesta Suljettu talveksi -teoksesta. Nyt käännösvuorossa on Ajokoirat, joka Wikipedian mukaan on seuraava osa. Loogista, mutta ehkä suomentamista olisi voinut jatkaa sarjan alusta. Tätäkin lukiessa on olo, että William Wistingin perhe-elämästä on kerrottu aiemmin asioita, joiden tietämisestä olisi hyötyä.

Kirjan aihe on moneen kertaan käytetty, klassinen todisteiden väärentämistapaus. Murhasta on aikanaan tuomittu mies, jonka asianajaja väittää nyt että poliisi on väärentänyt ratkaisevat todisteet. Syytetyksi joutuu William Wisting, joka tuolloin toimi tutkinnanjohtajana. Wisting tietää ettei itse ole väärentänyt mitään, mutta tuntee huonoa omaatuntoa. Onko joku tiimistä syyllinen? Hän päättää paneutua arkistoon ja katsoa juttua uusin silmin. Avukseen hän saa toimittajatyttärensä Linen. Pelissä on Wistingin koko ura ja elämäntyö. Menneiden rikosten ohella kaksikko sekaantuu tuoreeseen tappoon ja katoamistapaukseen.

Hän ei ollut koskaan pelännyt pimeää ja tiesi että pelko oli järjenvastainen, mutta nyt se tuntui samalta kuin kylmänkostea käsi, joka kulki selkää pitkin. Talo hänen takanaan oli ollut ainakin 17 vuotta asumaton, mutta joku oli ollut täällä aivan hiljattain.

Hän otti muutaman askeleen tielle päin ja oli juuri vilkaisemassa olkansa yli, kun hän erotti puiden välistä valoa. Auton ajovalot. Auto ajoi hitaasti tietä pitkin talolle päin. Moottorin matala hurina kantautui Linen korviin.

Line harppasi nopeasti pois tieltä ja vetäytyi puiden väliin suojaan. Auto ajoi hänen ohitseen. Ratin takana istui mies. Ajovalot olivat sokaisseet Linen niin, ettei hän nähnyt miehestä muuta kuin ääriviivat.

Aluksi olin epäileväinen; aihetta on käsitelty sen tuhanteen kertaan niin mahtaakohan tämä olla kiinnostava. Lopussa totesin, että syyllinen ei ollut mikään suuri yllätys. Välissä on joitakin kliseisyyksiä, kuten eläköitynyt kollega joka tietenkin on valmiina auttamaan Wistingiä. 

Ilahduin siitä, että kokonaisuus on kuitenkin kaikkea muuta kuin kliseinen. Line saa yhtä paljon tilaa kuin isänsä, ja on tätä aktiivisempi toimija. Kaksikko tasapainottaa toisiaan. Muut henkilöt jäävät taustalle mutta eivät liiaksi. Pidän siitä, että Wisting ei vello itsesäälissä eikä toisaalta käy raivokkaaseen vastaiskuun, vaan toimii kylmänviileästi. Yöllinen murtautuminen poliisiasemalle on aikamoinen veto!

Kiva että sarja on saanut jatkoa, toivottavasti käännöksiä tulee lisää. Ihanaa tavata taas vaihteeksi poliisi, jolla ei ole päihde- tai uhkapeliongelmia, eivätkä perhesuhteiden hankaluudet vie puolta kirjasta. 






2 kommenttia:

  1. Tämä uutuus on varauksessa. Luettuani edellisen "Suljettu talveksi" olen helpottuneena tismalleen samaa mieltä viimeisestä kappaleestasi kanssasi. Ja että Horstin pitkä poliisitausta paistoi rakentavasti tekstissä myös rikollisuuden syitä ruotiessa. Kirjailija ei tuota tajunnanräjäyttävää eikä henkeäsalpaavaa tekstiä, mutta on rento ja pakotteeton kelpo tuttavuus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eikä aiheet ahdista. Joskus ärsyttää sekin kun niin monesti dekkareissa "kilpaillaan" että kenen pahis on kaikkein sadistisin. Näitä vähäverisiä tarvitaan!

      Poista