Etusivu

Hemulin kirjahylly Facebookissa

torstai 23. maaliskuuta 2017

Patrick Modiano: Bröllopsresa

Patrick Modiano: Bröllopsresa
Ranskankielinen alkuperäisteos Voyage de noces (1990)
Ruotsiksi kääntänyt Katja Waldén
Albert Bonniers Förlag 2014
128 s.







Maaliskuussa ajattelin selvitä helpolla Finlanssvenska läsutmaningenista vaan kuinkas kävikään... Aiheena on "en levande nobelpristagare", eli siihen kategoriaan ei löydy kotimaista ehdokasta. Piti turvautua ulkomaiseen tekijään ja keksin, että Modianolla on ohuita kirjoja jotka lukaisee nopeasti. Jostain syystä Bröllopsresa ei tahtonut edetä, vaan sivuja kääntyi kerrallaan vain muutamia kunnes kirja jäi taas sivuun muiden tieltä. 

Tarinan päähenkilö on Jean B., matkailija ja elokuvantekijä. Kirjan alussa hän on Milanossa, hotellissa jossa on tapahtunut tragedia. Nainen on riistänyt hengen itseltään vain pari päivää aiemmin. Lehden uutisesta Jean B.:n tajuaa tuntevansa naisen, Ingridin. Tai tunteneensa tämän, 60-luvulla, lyhyen aikaa. Uteliaisuus saa vallan, ja Jean B. lähtee selvittelemään asiaa salaa. Salaa siksi, että oikeasti hänen pitäisi olla matkalla Rio de Janeiroon. Rion sijaan hän lentää Milanoon ja palaa sieltä Pariisiin, naisen tarinan alkulähteille. 

Jag rev sönder fotografierna, det från Avenue des Champs-Elysées och det på producenten, i mycket små bitar som jag skakade om innan jag strödde ut dem i papperskorgen i sovrummet. Jag gjorde på samma sätt med urklippet som handlade om den här Alexandre d'Arc, vars falska namn och kopplarutgift för tio år sedan hade synts mig så romaneska, att jag tyckte att denne bifigur var värd att tas med i en biografi över Ingrid. Jag kände obestämda samvetskval: har en biograf rätt att undanröja vissa detaljer under förevändning att de var överflödiga? Eller har varje detalj sin betydelse och mäste föras in i filen utan att man framhäver någon på de andras bekostnad, så att inte en enda saknas, som i ett etmätningsprotokoll?

Mietin pitkään, miksi en päässyt kirjaan kiinni. Yksi keskeinen syy on ehkä takakansitekstissä, joka mielestäni "lupaa" liikaa. Sen mukaan Jean B. "gör efterforskningar om en kvinna som efterlystes i franska press under den tyska ockupationen". Kuitenkaan saksalaismiehityksestä ei kerrota juuri mitään, ja luvattu etsintäkuulutuskin esiintyy vasta kirjan loppupuolella. Iso osa kirjaa on kuvausta siitä, kuinka Jean B. tutustuu Ingridiin ja tämän puolisoon Rigaudiin 60-luvulla Ranskan Rivieralla, ja miten he viettävät muutamia päiviä yhdessä. En ymmärtänyt, mistä juontui Jean B.:n kiinnostus Ingridiin, ehkä siitä että hän on elokuvaaja ja Ingrid on jossain vaiheessa näytellyt. He eivät kuitenkaan olleet yhteydessä 60-luvun jälkeen, joten se ei ole erityisen hyvä selitys. En myöskään täysin tajunnut sitä, miksi Ingridin elämäntarinan seuraaminen pitää tehdä vaimolta salassa. 

En tiedä johtuiko kirjan vaikeus siitä, että luin sen ruotsiksi, olisinko ymmärtänyt enemmän suomennoksesta? Olisinko tajunnut helpommin, missä ajassa ja paikassa milloinkin ollaan ja miksi. Nyt jäi sellainen olo, että en saanut tarinasta irti läheskään niin paljoa kuin oletin. 

Matka jatkuu kohti huhtikuuta ja seuraavaa haastekirjaa, jonka pitäisi olla "en inhemsk klassiker med bokstaven A i titeln eller författarens namn". Suunta taas kohti kotikirjaston ruotsinkielisten kirjojen hyllyä, ja jos sieltä ei löydy sopivaa klassikkoa niin sitten tilaamaan muualta.

4 kommenttia:

  1. Ehdotan Göran Shildtin Med Daphne i sexton länder. Ihan vaan koska etsin häntä kirjastosta tänään enkä löytänyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ehdotuksesta! Täytyy katsoa onko saatavilla Piki-alueella :)

      Poista
  2. Heh, mä luin täsmälleen saman kirjan! Samanlaisia fiiliksiä kuin sulla, mutten usko, että olisin saanut enempi irti kirjasta suomeksikaan. Just sain bloggauksen ulos, ehdin tämän kuun puolella. Seuraavaksi kirjaksi olen valinnut Tove Janssonilta Sommarbokenin, sopii hyvin kun on kesä tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leenan ehdottamaa Göran Schildtiä ei ole Pirkanmaan kirjastoissa ruotsiksi ollenkaan, harmi. Ajattelin lukea Bo Carpelania mutta ei Janssonkaan olisi yhtään hassumpi vaihtoehto.

      Poista