Etusivu

Hemulin kirjahylly Facebookissa

tiistai 9. toukokuuta 2017

Kirjojen Suomi: Kaari Utrio: Ruusulaakso

Kaari Utrio: Ruusulaakso
Tammi 1982
338 s.









Kirjablogit ja 101 kirjaa on edennyt vuoteen 1982. Sitä edustaa Kaari Utrion Ruusulaakso, joka on jonkinsorttinen poikkeama tututusta Utriosta. Historiallinen romaani on vaihtunut kuvaukseen senhetkisestä maailmasta, 1980-luvun yritys- ja taidepiireistä. 

Kirjassa seurataan sisarusten elämää vuoroin kummankin näkökulmasta. Laura on naimisissa taiteilija Kari Pirkkoinsuon kanssa. Avioliitto on melko tuskaisa. Pirkkoinsuo on määräilevä ja väkivaltaisuuteen taipuva, joka lisäksi kulkee vieraissa. Yksi sivusuhteista on Lauran siskon Tuiren kanssa. Tuire on piinkova yritysjohtaja, joka nauttii niin arvostetusta asemastaan, rahan mahdista kuin upeasta ulkonäöstään. Hän tietää tekevänsä väärin hiirulaismaista Lauraa kohtaan, mutta ei jaksa välittää. Jokainen olkoon vastuussa elämästään. Tuirella on Pirkkoinsuon lisäksi muitakin suhteita, yhtä pinnallisia kaikki. 

Oikeastaan kaikissa kirjan ihmissuhteissa on kysymys vallasta ja tietynlaisesta järjestelystä. Liitot eivät perustu rakkauteen vaan rahaan sekä siihen, millaisiin piireihin suhteilla pääsee. Ihmiset eivät ole ihmisiä vaan ponnahduslautoja, joiden kautta joka singahdetaan tähtiin tai pudotaan pohjalle. 

Se oli Kari Pirkkoinsuo, Raimo tunsi pikku Lauran joka ikään kuin pesi miehen siimeksessä. Raimo oli nähnyt lukemattomia valokuvia Karista, mutta valokuvat eivät kyenneet näyttämään Karin mykistävää suuruutta, lähes kahden metrin pituutta, harteitten leveyttä, sepän käsivarsia, eivät sitä kuinka jykevä on kaula joka kiinnitti ruumiiseen suhteettoman suuren pallomaisen pään, jonka kokoa vielä parta ja vaalea tukka lisäsivät. Raimo ajatteli että mies oli kuin joku esihistoriallinen hirviö, torahampaat vain puuttuivat, mies halasi kaikkia paikalla olevia naisia ja Raimo odotti kuin lumottuna että hän iskisi äkkiä hampaansa jonkun kurkkuun.

Levoton liike sattui Raimon silmäkulmaan. Sanni Koponen siinä heilui, lennähteli holtittomasti huonekalun luota toisen luo, kaatoi pienen koristepöydän ja tuhkakupin, sanoi uh eikä kukaan huomannut mitään, Sanni pomppi ja kiemurteli ja mateli ihmisten välissä päästäkseen lähemmäksi Pirkkoinsuota. Raimoa hymyilytti: Sanni-kulta, mikä ihanampaa - eliittikutsut kuvanveistäjällä, se oli kuin sämpylä nakilla. 

Sanni oli typeryyksissään hyljännyt Minnan heti kun Kari Pirkkoinsuo oli tullut huoneeseen, vaikka Minnan kautta hänellä olisi ollut suora tie puolijumalan luo, Minnahan oli Lauran opiskelutoveri. Mutta mistä Sanni-rassukka sen saattoi tietää, hän oli ulkopuolinen, Kaavilta - voi kuinka kauan Raimolta oli mennyt ennen kuin hän tiesi tarkkaan kuka oli kenenkin veli ja sisar ja serkku ja koulutoveri.

Mitäpä sitä kaunistelemaan: en pitänyt kirjasta. Sen maailma on liian kova, liian alkoholinhuuruinen, liian ihmisvihamielinen. Ihmissuhteet ovat täyttä kulissia. Kulissien ylläpito on varmasti raastavaa, mutta siitä huolimatta en liikuttunut  enkä tuntenut oikeastaan mitään muutakaan.

Suurin ongelma minulle oli se, että kaikki henkilöhahmot ovat tavattoman ärsyttäviä. Tahdoton Laura jota ohjailtiin kuin marionettia, kylmänkuiva Tuire joka ei piittaa mistään, jättiegoinen Kari jolle muiden ihmisten arvo on vain heidän hyödyllisyydessään... Ärsyttävyyden vuoksi en tuntenut sen paremmin iloa, kiukkua tai sääliä henkilöille tapahtuvien asioiden vuoksi. Jos en olisi saanut Ruusulaaksoa blogattavaksi Kirjablogit ja 101 kirjaa - proggiksessa, tuskin olisin tarttunut siihen ollenkaan.  

Olen syntynyt 1980-luvulla, joten en pystynyt samaistumaan nousukauden huumaan. Toisaalta vähän samankaltaista vallan ja vauhdin huumaa taisi olla vuosituhannen alussa. Päällimmäinen tuntu kirjasta on se, että tarina on pelottavankin ajankohtainen. Lööppejä kun seuraa niin raha ja kuuluisuus tuntuvat olevan edelleen tärkeitä tavoitteita, tosin sillä erotuksella että 1980-luvulla niiden eteen tehtiin töitä ja nykyään ne halutaan kultalautaselta ojennettuna. 

4 kommenttia:

  1. Oli mielenkiintoista kuunnella Kaari Utrion haastattelua tästä kirjasta, hän avasi kirjan juuri noin, niin kuin sinäkin. Hän oli kirjoittanut tarkoituksella vuosikymmenen kipukohdat kirjaksi. Nousukauden huuma, rahaa paloi, alkoholi näytti isoa osaa elämästä, toiset jyrättiin oman edun nimissä, ihmiset kiipivät yhä ylemmäksi jne.
    Mikä tässä on muuttunut tähän päivään verrattuna, mitä on opittu 80-luvusta, sillä nythän eletään kuin olisi nousuaika, vaikka ei ole.
    Työttömien syyllistäminen näyttää olevan tämän päivän trendi kun muutakaan ei keksitä, vaikka ikärasismi, vammaisrasismi, maahanmuuttajarasismi, homorasismi ja ylipäätään rasismi ovat suurimpia esteitä työllistymiselle tutkimusten mukaan. 80-luvun kansainvälisyyden hyväksyvä ilmapiiri on muuttunut rasismiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä katsonut haastattelua mutta aion sen tehdä. Olen miettinyt samaa, että mikä on muuttunut 35 vuodessa, eikö menneestä ole opittu kun yhä vaan raha on se mikä ratkaisee? Kuten tuolla sanoin, pelottavan ajankohtainen kirja.

      Poista
  2. Minä luin tämän teini-ikäisenä, ja muistan hämmästelleeni, miten omasta tuotannostaan poikkeavan kirjan Utrio oli kirjoittanut. Minusta oli kiinnostava lukea kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat omalle syntymävuosikymmenelleni, ja jotenkin näin Ruusulaakson tarinana 80-luvusta, lähihistoriastamme. Juuri muuta en sitten tuosta lukukokemuksesta muistakaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun näin arvonnan tuloksen, mietin että en muista tätä kirjaa. Asiasanojen perusteella tajusin että totta tosiaan on jotain ihan muuta kuin mihin on tottunut Utrion nimen kohdalla. Mutta on epäilemättä tärkeä lähihistorian kuvaaja, kaikessa raadollisuudessaan.

      Poista