Etusivu

Hemulin kirjahylly Facebookissa

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Miljenko Jergović: Sarajevolainen Marlboro

Miljenko Jergović: Sarajevolainen Marlboro
Alkuperäisteos Sarajevski Marlboro (1994)
Suomentanut Kari Klemelä
Savukeidas 2017
141 s.














1990-luvulla olin teini-ikäinen enkä erityisen kiinnostunut maailman tapahtumista. Sen verran kuitenkin seurasin uutisia ja luin lehtiä, että muistan Balkanin alueen kuohunnan. Siitä kirjoittaa Miljenko Jergović novellikokoelmassaan Sarajevolainen Marlboro

Kokoelman 29 novellia sijoittuvat epävakaaseen Sarajevoon, jossa ihmiset yrittävät elää tavallista elämää. Arjen katkaisevat pommitukset, joilta on koitettava suojautua parhaansa mukaan. Aina se ei onnistu, vaan pommi tai kranaatti vie raajan, talon, ystävän, naapurin... Toisilla on onnea, toisilla epäonnea, toisilla surua, toiset eivät välitä. Arki on sodan runtelemaa, mutta arkea kuitenkin. Räjähdyksiin, vaaraan, pelkoon ja kuolemaan on jouduttu sopeutumaan.

Hän pärjäsi hyvin kaikessa, paitsi että hän hermostui hirveästi, jos häntä kutsuttiin Bobaniksi, Boboksi tai Sloboksi. Silloin hän asettui keskelle katua, puristi rystyset nyrkkiin vihaisena kuin pikkulapsi ja alkoi huutaa: Slobodan, Slobodan, Slobodan. Paikalliset hulttiot oivalsivat heti hänen heikon kohtansa ja alkoivat kiusata kylähullua kaikin mahdollisin tavoin. Lapset juoksivat hänen perässään ja joutilaat nuorukaiset nauroivat kaupan edessä kaljapullo kädessä, kunnes paikalle osui joku vanhempi ja vakavampi ihminen, ajoi välinpitämättömät nuoret pois ja saattoi Slobodanin kotiin.

Viimein hän alkoi muistuttaa kaikkia muita tämän maailman hulluja. Hän oli likainen, resuinen ja aina nälkäinen. Kukaan ei oikeastaan tiedä, millä hän eli äitinsä kuoleman jälkeen, ja ruokkivatko naapurit häntä vai oliko hän sittenkin niin järkevä, että osasi kaivaa itselleen leivänkannikoita roskapöntöistä.

Yhdessä CNN:n ensimmäisistä Sarajevosta lähettämistä sotauutisista näytettiin Slobodania, joka käveli kaikessa rauhassa kaupungilla samalla kun kaikkialle ympärille putosi kranaatteja. Kamera seurasi häntä seitsemänkymmentä metriä ja toimittaja varmaan kuvitteli onnistuvansa ikuistamaan hetken, jolloin räjähdys repii yhden sarajevolaisen kappaleiksi. Slobodan asteli kuvan taka-alalta ja ehti kuvaajan luo, hymyili tälle ja nyökkäsi, mutta ei ruvennut kyselemään tämän sukupuusta vaan jatkoi matkaansa. Hänen valtavan selkänsä takana putoili yhä kranaatteja, ja uutistoimittaja kertoi samana iltana hiukan pettyneenä katsojille, että jotkut sarajevolaiset ovat tällaisia hullunrohkeita tyyppejä.

En tunne balkanilaista kirjallisuutta oikeastaan ollenkaan, enkä tiedä onko sitä käännetty kuinka paljon. Savukeidas on kyllä tehnyt kulttuuriteon kustantaessaan Sarajevolaisen Marlboron, antaessaan lukijoille mahdollisuuden kurkistaa alueen kulttuuriin ja historiaan.

Novellit ovat lyhyitä, vain muutaman sivun mittaisia, mutta ne kertovat suuria tarinoita yksittäisten ihmisten elämästä. Maailma on hiukan vinksallaan; se ei ole epäuskottava mutta joku siinä hiertää, hyvällä tavalla. Mukana on huumoria, mutta paljon myös absurdeja juttuja. Tulee olo että huvittaa mutta voikohan tälle nauraa. Huumori tekee sen, että traagiset ihmiskohtalot tuntuvat vähemmän traagisilta. Samalla voi tuntua siltä, että lukijana pitäisi pystyä olemaan empaattisempi, kun henkilöhahmoille kuitenki tapahtuu ikäviä asioita. 

Sarajevolainen Marlboro on luettu myös Kirjavinkeissä. Se sopii lukuhaasteisiin, Helmet-lukuhaasteessa kohtaan "kirjan kannessa on eläin" ja Kirja joka maasta - haasteeni kohtaan Kroatia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti