Lapsuuteni kirjasuosikit: Gunnel Linde: Tulta syöksevä äiti sekä muita satuja isistä ja äideistä

Gunnel Linde: Tulta syöksevä äiti sekä muita satuja isistä ja äideistä
Ruotsinkielinen alkuperäisteos Mamm- och pappsagor (1976)
Kuvittanut Svend Otto S.
Suomentanut Kerttu Manninen
Weilin +Göös 1981
112 s.

Luetaanko tämä? -blogin lanseeraama #lapsuutenikirjasuosikit -haaste jatkuu osaltani kirjalla, jonka luin lapsena monta monituista kertaa. Aikuisena oli hauska huomata, että yhä se löytyi kirjaston kokoelmasta :) Kuten Kiemurakadulla, myös Gunnel Linden kirjassa tavataan kummallisia perheitä.

Kirjan alku on koskettava. Tarinassa Herneäiti ja Keksi-isä, Rusinaäiti ja Naruisä tavataan tyttö ilman vanhempia. Tyttö nimeltä Kuperkeikka asuu ja elää yksin, mutta siitä huolimatta hänellä  on viihtyisää. Kuitenkin hän alkaa kaivata äitiä ja isää, lähinnä siksi kun kaikilla muillakin on. Niinpä hän soittaa noidalle ja kysyy neuvoa. Noidan ohjeiden mukaan hän kerää ainekset äidin ja isän valmistusta varten. Ensimmäiset versiot eivät onnistu, eivätkä toisetkaan, mutta lopulta aineksista tulee juuri sellaiset vanhemmat kuin mitä hän haluaa. 

Myöhemmissä tarinoissa seurataan, mitä tapahtuu noille muille äiti- ja isäversioille. Kyllä hekin onneksi löytävät itselleen juuri oikean asuinpaikan. Yhteistä sekä näille että muille äiti- ja isähahmoille on se, että he ovat jollakin tapaa kummallisia. Myös asunnot ja tavarat ovat joskus hiukan omituisia, sen sijaan lapset ovat suhteellisen normaaleja. 

Linde käsittelee saduissaan asioita, jotka lapsista saattavat tuntua hassuilta mutta jotka aikuislukijassa herättävät monenlaisia mietteitä. Tarina Tulta syöksevä äiti kuvaa, millaiseksi lohikäärmeeksi äiti muuttuu kuukautisten aikaan. Poika joka halusi äidiksi kertoo pojasta, joka haluaa synnyttää lapsen. Epäilemättä nämä ovat lapsilukijan mielestä hassuja juttuja, mutta aikuisen näkökulmasta ne kuvaavat maailmaa syvällisesti, vaikeita asioita välttelemättä. On sisaruskateutta, avioeroja, yksinäisyyttä, piittaamattomia vanhempia... Asiat on kuitenkin esitetty varsin lempeällä tavalla, niin että lukijalle jää lopputuloksesta hyvä mieli. Lapsilukija saa luottoa siihen, että kiemuraiset ja hankalat asiat voivat päättyä hyvin. 

Vappuli ei ollut uneksinutkaan, että heitä voisi olla enemmän kuin kolme perheessä. Heillähän oli kaikkea kolmittain: kolme sänkyä, kolmet parit saappaita, kolme peittoa, kolme tyynyä, kolme hammasharjaa. Miten nyt sitten kävisi? Pitäisikö äidin sängynkin nyt saada lapsi, mietti Vappuli - ei kun vauvasänky tietenkin ja tyynyn pitää saada nukentyyny ja hammasharjan oikein pienen pikkarainen hammasharja, tuommoista ihan lilliputtikokoa. 

Vappulia hymyilytti, mutta äiti ja isä seisoivat siinä ihmeissään.

- Minä tuumin asiaa, sanoi Vappuli. 

Kun äiti ja isä olivat kertoneet, kuinka uuden vauvan saaminen oikein tapahtui, he lähtivät laittamaan päivällistä. Silloin Vappuli muisti appelsiinin ja jatkoi mietteissään sen kuorimista. Se oli kauniin oranssinvärinen appelsiini, jossa oli paksu kuori. Mehukaskin se oli kuin mikä. Kun Vappuli tunki siihen peukalonsa avatakseen sen, appelsiinimehua valui pitkin hänen käsivarsiaan ja tippui kylpyveteen. Vappuli jakoi sen varovasti kahtia. Se ei halunnut avautua, ja kun se vihoviimein aukeni, Vappuli ymmärsi syyn siihen: Appelsiinin sisällä oli appelsiinivauva, kokonainen pikkuappelsiini ison keskellä.

- Olipas hassua, mietti Vappuli. - Se on hieno, mutta mitä minä sillä tekisin?

Ja juuri silloin hän keksi, mitä hän sillä tekisi.

- Minähän syön appelsiinivauvan ja sitten minullakin on vauva vatsassani ihan niin kuin äidillä, hän ajatteli. 

Tätä oli kiinnostavaa lukea aikuisena. Neljännesvuosisata aikaa on kulunut, ja tarinat ovat nyt hyvin erilaisia. Lukiessa palautui mieleen moni hahmo, mutta tapahtumakulkuja en muistanut. Sen tajusin, että lapsena luin ja koin ihan eri tavalla. Nyt monessa kertomuksessa tuntuu haikeita ja jopa surullisia sävyjä, jotka lapsilukijalle ehkä jäävät puhuvien sandaalien, koiriksi muuttuvien isän ja äidin, lentävien mattojen alle.