Ida Pyk: Paris, chérie: så där sager folk, alltså

Ida Pyk: Paris, chérie: så där säger folk, alltså
Rabén & Sjögren 2012
219 s.

Ai ai, olen taas jäljessä aikataulusta... Elokuun kirja Finlandssvenska läsutmaningeniin on otsikolla "en bok som du inte vill att andra ska se dig läsa". Siihen kategoriaan löytyi täydellinen ehdokas heti! Tunnustan, että olen lukenut Ida Pykin teoksen jo aiemmin, siksi valinta oli helppo.

Kirjan kansi on hämäävä, sillä se lupailee hempeyttä, vaaleanpunaisia unelmia. Paris, chérie: så där säger folk, alltså ei kuitenkaan ole pinkkiä höttöä, vaan siinä on kimallekuorrutuksen alla hyvinkin synkkiä sävyjä.

17-vuotias Alva asuu Tukholmassa. Vanhemmat ovat eronneet, isä juo, koulussa on tylsää. Eräänä päivänä Alva tapaa metrossa Lindan, jonka mielestä Alva sopisi mallintöihin. Koekuvat otetaan eikä aikaakaan, kun puhelinsoitto tulee. Toimisto Pariisissa haluaa Alvan, mutta miten saada vanhemmat suostumaan siihen, että hän muuttaisi yksin Pariisiin? Perheolosuhteet kuitenkin pahenevat, ja Alva saa lähtöluvan. Pian hän on Pariisissa, kulkee castingista toiseen, saa uusia ystäviä ja elää todellista VIP-elämää. Mutta kaikesta kimalluksesta huolimatta elämä ei lopulta ole helppoa, ei Pariisissakaan. 

Det stora varuhuset dallrar i hettan. Tusentals människor trängs runtomkring mig, tittar i skyltfönster på dyra kläder, parfymer, tvålar, väskor. På bottenplanet, där accessoaravdelning ligger, är det kaos. Folk går på varandra, tränger sig fram för att hitta det senaste, det mest åtråvärda. Jag känner mig inte intresserad av skorna längre. Tvärtom, jag vill inte ha dem. Jag baxar mig ut baklänges förbi ryggar och fötter som trampar på mina tår.

Jag går ner mot kajen i stället. Där är det folktomt. Inga båtar med turister. Inga älskande par på de gröna bänkarna. Bara en uteliggare ligger utsträckt på ett par tidningar. Tiden står stilla. Jag sätter mig och tittar ut över vattnet. Jag är viljelös. Ensamheten känns förlamande. Så upptagen är jag med att vara olycklig att jag inte ens märket att Olga sitter på bänken mittemot.

Mielestäni kirja on rakennettu hienosti. Tarina alkaa Pariisista, palaa ajassa taaksepäin Tukholmaan, siirtyy taas Pariisiin, edelleen Tukholmaan ja niin edelleen. Tiedämme jo Alvan olevan Pariisissa, ennen kuin tiedämme seikoista, joiden takia hän on siellä. Pariisin loisto vuorottelee ankean Tukholman kanssa. Toisessa paikassa Alvalla on ystäviä, toisessa ei. Silti, Pariisikin on oikeastaan vain ohikulkupaikka, pysähdyspaikka jossa yksinäiset hahmot kohtaavat ja yhdistyvät hetkeksi, jatkaakseen sitten matkaa kuka minnekin.

Vaikka Alva on 17-vuotias lukiolainen, ei ikä korostu kirjassa. Oikeastaan päinvastoin, Alva vaikuttaa hyvinkin kypsältä ja harkitsevalta. Mallintyö tuo tullessaan juhlaa, mutta hänellä ei mene pää pyörryksiin vaan maalaisjärki säilyy. Juuri siksi kirjaa oli niin kiva lukea. Siinä ei vedetä mitään överiksi, vaan se on hyvinkin todentuntuinen. Ei ole glitterihöttöä koristeltuna supernololla mokailulla ihanan mallipojan nähden, vaan nuorten arkea hiukan epätavallisissa olosuhteissa. Toivoisin, että kirja suomennettaisiin jossain vaiheessa. Näitä niin sanottuja tavallisia tarinoita ilman suurta angstia tarvittaisiin nuortenosastolle lisää.

Syyskuu on jo pitkällä, mutta onpa valmiina seuraava haastekirjakin. Aiheena on "en bok från ett antikvariat". Olen tehnyt vuosia sitten löydön, ja ostanut muistaakseni 1920-luvulla julkaistun opuksen nimeltä På vandring i Venedig. Siitä lisää kuun vaihteessa!

Helmet-lukuhaasteeseen ruksataan kohta "kirjan kansi on kaunis".