Saara Henriksson: Syyskuun jumalat

Saara Henriksson: Syyskuun jumalat
Into 2017
304 s.

Blogi on ollut vähän hiljainen viime aikoina, olen kärsinyt jonkinasteisesta lukujumista. Kirjoja on kesken useampi, mutta oikein missään en pääse eteenpäin. Kunnes käteen tarttui Saara Henrikssonin uutuus Syyskuun jumalat ja se olikin sitten menoa. Tässä on aivan fantastisen hyvä kirja, kertakaikkiaan! 

Syyskuun jumalissa tapaamme amerikkalaisen Paulin, joka on tullut Budapestiin töihin, opettajaksi yliopistoon. Kaupunki osoittautuu pian hyvinkin kummalliseksi; katujen nimet muuttuvat yön aikana, Paulin asuintalon kerrosmäärä vaihtelee eri päivinä, ovi ilmestyy ja katoaa, metroasemat vaihtavat nimeä, toisinaan hänellä on tytär ja toisinaan ei... Niin asiat kuin ihmiset muuttuvat toisiksi, eikä koskaan voi aamulla tietää mitä asunnon oven ulkopuolella tänään odottaa. 

Naapurissa asuva vanhus tutustuttaa Paulin Syyskuun jumalat - nimiseen seurueeseen. Herra Gáborin mukaan näiden järjestämissä iltamissa Paul saa tietoa asioista, niin kaupungin oudosta käytöksestä kuin unkarilaislähtöisestä isoäidistään. Mutta mitä useammin Paul tapaa ryhmän jäseniä, sitä hämmentyneemmäksi hän tuntee itsensä. Jokin muuttuu jatkuvasti mutta mikä? Maailma? Muistot ja kokemukset? Toisiinsa sekoittuvat todellisuudet? 

Järkeily ei auta. Asunto oli eilen siinä, nyt se on poissa. Samalla paikalla voi sijaita kaksi eri taloa, kaksi eri historiaa, eikä vain kahta vaan useampi. Eikä Paul näe sitä, ainakaan samalla kertaa, rakentajat eivät näe, eikä sitä varsinkaan näe kaupunki, joka ei voi katsoa itseään ulkopuolelta, kaupunki nyt ei voi ylipäätään tajuta itseään, se on katuja, taloja ja niiden alla hiekkaa ja simpukankuoria, eikö niin?

Hän tuntee yhä lattiavahan tuoksun, savunhajun, näkee silmissään valon hehkuvan kiiltävistä paneeleista. Isoäiti Elizabeth yritti vanhoilla huonekaluilla ja muutamilla perityillä esineillä luoda uudelleen maailman, jonka oli jättänyt taakseen. Isoäidin asunto oli museo, jossa aika oli pysähtynyt ja tavarat aseteltu näytteille ihailtaviksi, ei käytettäviksi. Paul käveli siellä kuin kirkossa. Oma peilikuvakin heijastui vieraana vaatekaapin peilin tummuneessa soikiossa. Ja vielä kaukaisempi muisto: järven rannalla huvila, jossa jokainen nurkkaus, jokainen esine ja jopa ikkunasta lankeava valo oli edellisen hetken kuva. Kuin aika itse olisi halunnut jäädä paikoilleen.

Rakennustelineet rämisevät, aika kulkee.

Pidän kovasti kirjan maailmasta, tuosta näennäisen tavallisesta kaupungista joka kuitenkin on vähän vinksallaan. Ei millään yliluonnollisella tavalla vaan päinvastoin, kaikki kummallisuudet tuntuvat normaaleilta. Melkein odottaa, että omankin talon ja asunnon numero olisi muuttunut yön aikana. Tarinan aika ja paikka tuntuvat iättömiltä, ikuisilta. Jotain mystistä ja maagista tässä on, sellaista joka vangitsee mukaan heti ensimmäiseltä sivulta. 

Pidän siitä, miten Paul reagoi hämmentäviin asioihin. Toisinaan hän epäilee järkeään, mutta ei ala raastaa hiuksiaan tai sinkoilla kiihdyksissä sinne tänne. Yleensä hän toteaa että nyt asiat ovat näin, onpa outoa mutta minkäs teet. Minkäpä hän sille mahtaa, jos kerroksia on talossa tänään neljä ja huomenna kolme. On vain mentävä päivien virran mukana. Toki hänellä joskus keittää yli, mutta melko hillityllä tavalla.

Arkisella tasolla tämä on myös pienoisen matkakuumeen herättäjä. Budapest on kuvattu kiinnostavana ja kiehtovana kohteena, ei jähmeänä ja liikkumattomana vaan elävänä, hengittävänä. Kaupunki ja sen ihmiset ovat yhtä.

Kirja on luettu myös blogissa Sanoja, sanoja, ja sielläkin tähän tykästyttiin. 

Kirja joka maasta - haasteestani kuittaan Unkarin ja Helmet-lukuhaasteesta kohdan "valitsin kirjan takakannen tekstin perusteella".