Aarno Karimo: Kumpujen yöstä

Aarno Karimo: Kumpujen yöstä: suomalaisia vaiheita, tekoja ja oloja kivikaudesta nykyaikaan. 1, Kivikaudesta keskiajan loppuun
WSOY 1953 / Alunperin ilmestynyt v. 1929
332 s.

Kirjojen Suomi - projektissa sain vuoden 1929 ja Aarno Karimon tietokirjan Kumpujen yöstä. Aluksi olin vähän kauhuissani; voi ei, tietokirja, ja vieläpä moniosainen! En itseasiassa ole varma, olisiko tässä hyväksytty pelkkä ykkösosan lukeminen, mutta koska se oli niin mahtavaa tekstiä niin luin loputkin. Sen verran annoin periksi, että luin työpaikaltani löytyneen sarjan, joka on "tekijän suostumuksella kolmiosaiseksi lyhennetty laitos vuosina 1929-1932 ilmestyneestä neliosaisesta teoksesta. 

Ykkösosa Kumpujen yöstä: suomalaisia vaiheita, tekoja ja oloja kivikaudesta nykyaikaan. 1, Kivikaudesta keskiajan loppuun herätti innostukseni jo heti alussa. Ensinnäkin, Karimo on tehnyt kuvituksen paljolti itse; kuvat ovat hänen maalauksiaan. Lisänä on muutamia valokuvia museoesineistä. Mikä hauskinta, maalauskuvat on liimattu kirjaan!

Kuvien lisäksi teksti täräyttää jo alkusivuilla. Karimo myöntää, että on vaikeaa saada tietoa maamme varhaisvaiheista. Myöhempääkin aikaa kuvatessa luvut ovat lyhyitä ja rakenne sellainen, että alussa on lyhyt faktajohdanto ja sen jälkeen muutama sivu tarinaa. Onko se sitten faktiota, todelliseen historiaan perustuvaa fiktiota? Karimo luo henkilöitä, joiden elämää seuraa. Toisia tavataan vain yhden kerran, jotkut esiintyvät parissakin luvussa.

Teos ei mitenkään pyri olemaan kansamme historia eikä tieteellinen esitys, vaikka se, mikäli mahdollista, rakentuukin monessa suhteessa tiedemiestemme tutkimusten tuloksille. Mahdollisuuksien mukaan aikajärjestyksessä toisiaan seuraavina tuokiokuvina ja asioihin syventyessä ilmaantuneina näkyinä koetetaan tässä teoksessa havainnollistaa entisten aikojen elämänilmiöitä, tekoja ja kohtaloiden käänteitä.

(...)

Mikäli jostakin asiasta tai tapahtumasta on ollut käytettävissä ylen vaillinaisia tietoja tai ne puuttuvat melkein kokonaan, on mielikuvitus saanut korvata puutteen pyrkimällä kuitenkin mahdollisimman lähelle oletettavaa todennäköisyyttä. 

(...)

Eröiden arvovaltaiseten tiedemiesten kehoituksesta laadin kuvien ohella ja niitä varten aineistton perehtyessäni myöskin tekstin, joka sai novellin tapaisen muodon.

Että ota siitä sitten selvää, kuinka paljon on totta ja kuinka paljon keksittyä! Minulle kyllä jäi olo, että Karimolla on vankka asiantuntemus ja että kuvitteellisissa tapahtumissa on vahva todellisuuspohja. 

Tämä reilu 300-sivuinen ykkösosa on varsin nopealukuinen. Teksti on kiinnostavaa ja etenee sujuvasti, lisäksi koko sivun kuvia on todella paljon. Monin paikoin Karimo kirjoittaa mahtipontisesti kalevalaishenisellä poljennolla, mikä on hauska mutta myös toimiva ratkaisu.

Uhria tuotiin Ukolle. Äijönvaaran pyhässä puistikossa, kaikkivallan vainiolla, seisoivat valkoisissa juhlatamineissaan vakaiset miehet. 
Juhlava oli jumalan tupa. Lakena kaartui laaja taivas. lattiana levisi kallion kamara, seininä oli honkien humina, räppänänä pilven lovi.
Julhänä seisoi uhrikuusi, luojan puuksi lyylitelty. Kirkkaana pursui lähteensilmä, savusivat uhritulet, ja paikallaan oli suuri paasi, veren loviinsa kokooja.

Pidän myös siitä, että joitakin käskyjä ja kirjeitä on otettu mukaan kokonaisuudessaan. Tässä alku yhdestä, jossa taataan Karjalan naisille rauha häirinnästä. Tämän voisi saattaa voimaan uudelleen, koskien kaikkia naisia!

Sama tyyli jatkuu sarjan muissa osissa, erotuksena se että novellimaiset tarinat pitenevät muissa osissa. Toisessa tutustutaan aikaan Agricolasta ison vihan loppuun ja kolmannessa Uudenkaupungin rauhasta itsenäisyyteen. En yhtään ihmettele, että Karimon teossarja on saanut klassikkoaseman. Enkä hämmästele sitäkään, että tätä on käytetty opetuksessa pitkään. Hauska sattuma, kun puhuin töissä kirjoittavani tästä, työkaverini sanoi että hänelläpä on koko sarja omassa hyllyssään :)

Helmet-lukuhaasteeseen tämä osuu kohtaan "suomalainen klassikkokirja".