Yu Hua: Elämänkaari

Yu Hua: Elämänkaari
Kiinankielinen alkuperäisteos Huó zhe (1993)
Suomentanut Rauno  Sainio
Aula & Co 2016
250 s.

Kymmenen vuotta aiemmin tapahtunutta: nimettömäksi jäävä mies lähtee Kiinan maaseudulle keräämään kansanlauluja. Hän kohtaa monia ihmisiä ja kuuntelee näiden tarinoita. Eräänä päivänä hän tapaa peltotöitä tekevän vanhuksen. Miehet istuvat iltapäivän puun alla, ja Fugui kertoo elämäntarinansa. 

Eikä kyseessä olekaan ihan mikä tahansa tarina, vaan tapahtumarikas tarina täynnä murhetta ja huolta. Aluksi Fugui on ollut ylimielinen nuorukainen, joka on luottanut perheensä vaurauteen. Mutta eipä aikaakaan kun hän on juonut ja pelannut perheen omaisuuden. Niin Fugui joutuu kohtaamaan häpeän ja köyhyyden. Hänpä ei lannistu, vaan alistuu tilanteeseen ja alkaa tehdä maatöitä. Kun vaimo ja lapset auttavat, hän luottaa heidän selviävän. Mutta elämä asettaa Fuguin polulle runsaasti esteitä ja umpikujia. Sota vie hänet armeijaan, eroon perheestä vailla mahdollisuutta kertoa mihin kaupungissa käyminen on hänet vienyt. Sodan lisäksi Fugui perheineen kohtaa sairautta, kuolemaa, nälkää... Kaikesta huolimatta, elämänkaarensa päässä, Fugui on onnellinen.

Kotimatkalla aloin tuntea niskassani kylmiä väreitä. Mitä enemmän sitä ajattelin, sitä enemmän ajatus minua puistatti. Jos sekä minä että isäni emme olisi olleet tavallista pahempia tuhlaajapoikia, olisin tuona päivänä teloitettavana kenties ollut minä itse. Hieraisin ensin kasvojani ja sitten käsivarsiani varmistaakseni, että ne olivat yhä tallella. Minun olisi pitänyt kuolla, mutta olin kuitenkin elossa. Olin selvinnyt hengissä taistelukentältä, ja kotiin päästyäni Long Eristä oli kaiken lisäksi tullut sijaiskärsijäni. Sukuhautamme oli todellakin sijoitettu hyvälle paikalle. Totesin itselleni:

"Tästä lähtien sinun täytyy elää kunnolla."

Kotiin palatessani Jianzhen korjasi parhaillaan kenkieni pohjia. Kasvojeni näkeminen sai hänet säikähtämään - hän luuli että olin tullut sairaaksi. Kerroin hänelle mietteistäni, ja ne saivat hänenkin kasvonsa kalpeiksi pelosta. Hän kuiskasi korvaani:
"Kylläpä liippasi läheltä."

Tämä on hurja, ja hurjan surullinen kertomus. Fugui, hänen vanhempansa, vaimonsa, lapsensa, naapurinsa, kaikki kärsivät. Elämä on niukkaa; vaatii kovaa työtä että saa sen verran ruokaa että pysyy hengissä. Lääkäriin on pitkä matka, eikä rahattomana ole muuta mahdollisuutta kuin kävellä hakemaan apua. Ihmisillä ei ole muuta kuin toisensa. Mutta toiseen on vaikea turvautua silloin, kun taistellaan samasta riisinokareesta. 

On käsittämätöntä, kuinka tyyni Fugui on lopuksi. Ehkä hän on alistunut kohtaloonsa, tyytynyt siihen mitä on saanut. Hänellä on vain yksi härkä, vain pala maata, mutta hän elää. Kyllä hän on vuosien varrella raivonnut, ollut turhautunut, kyseenalaistanut miksi juuri hänelle tapahtuu niin paljon kauheuksia. Paljon on kuitenkin asioita, joille ei voi mitään, ei hän eikä kukaan muu. Fugui kokee olevansa onnekas, koska hänellä on ollut perhe, joka on kaikesta huolimatta pitänyt yhtä myös kaikkein vaikeimpina aikoina.

Hieno kirja, mutta kirja josta en olisi halunnut pitää. Tämä vaan on niin kauhean surullinen, niin täynnä kurjuutta. Jotain sellaista siinä kuitenkin on, että se iskee suoraan sydämeen. 

Elämänkaari on luettu myös blogeissa Mari A:n kirjablogi, Lukutoukan kulttuuriblogi ja Ullan luetut kirjat.

Helmet-lukuhaasteessa ruksitaan kohta 24, "surullinen tarina".