Atena 2018
195 s.
Arvostelukappale
Olen aina tykännyt lukea kirjoja, joissa kuvataan suhteellisen leppoisaa elämää jossain muualla kuin Suomessa. Tiedättehän, Outi Nyytäjän Ranska, Kirsi Pihan Italia, Satu Rämön Islanti... On kiinnostavaa lukea suomalaisten seikkailuista maailmalla, on kyseessä sitten uusi koti (pysyvä tai tilapäinen), sapattivuosi, maahanmuutto, mikä tahansa. Nyt mukaan listalle tulee Helena Liikanen-Rengerin Ranska. En ole lukenut Liikanen-Rengerin esikoiskirjaa, jossa käsitellään äitiyttä ja perhe-elämää. Tämä toinen, parisuhdetta puiva uutuus kiinnosti, etenkin kun itse olen alkanut elää parisuhdetta kahdessa maassa.
Usein kirjoja tehdään niin päin, että ensin on parisuhde, sitten lapset. Liikanen-Renger kirjoitti ensin lapsiperhe-elämästä, sitten parisuhteesta. Ja itse asiassa, niinhän sen pitäisi ollakin. Ei parisuhde lopu lasten saantiin, vaikka aika usein siltä vaikuttaakin kun lukee perheellisten somepäivityksiä.
Liikanen-Renger kertoo suhteesta puolisonsa kanssa, miten kahdenkeskistä aikaa järjestyy ja miten toista huomioidaan arjessa. Lisäksi hän haastattelee erilaisia ihmisiä, niin tavallisia kansalaisia kuin asiantuntijoita. Tapaamme muun muassa naisparin, vuosikymmeniä aviossa olleen pariskunnan sekä muutamaan kertaan eronneen ja suhteissaan aina pettäneen naisen. Paitsi rakkauselämää kirjassa käsitellään elämän muitakin puolia, kuten vanhenemista ja yksinäisyyttä.
Lomailu Alpeilla kuulosti monen korvissa hyvin elitistiseltä, vaikka Etelä-Euroopasta toteutettuna se oli meille paljon halvempi järjestää kuin viikko Vierumäellä. Itse näin sen kuitenkin tarpeelliseksi sijoitukseksi yhteiseen elämään. Suomessa olen kuitenkin tavannut myös pariskuntia, jotka eivät ole vuosikausiin tehneet kaksistaan yhtikäs mitään. Treffailu on saattanut jopa tuntua ylenpalttiselta ja itsekkäältä, koska elämää eletään lasten ehdoilla ja isovanhemmat asuvat kaukana. Ajatellaan, että aikaa on sitten, kun lapset ovat isoja.
(...)
Ei ole kauan siitä, kun cannesilaisen lounasravintolan pöydässä tuijottelin naapurissa istuvaa noin kahdeksankymppistä pariskuntaa, joka söi pöydässä mereneläviä viineineen. He eivät puhuneet, mutta maiskuttelivat nautiskellen. Katselin heitä kadehtien: tuollaisen vanhuuden minäkin haluaisin! Ja sellaisen, jossa voin köpötellä puolison kanssa käsi kädessä kauppaan ja aperitiiville, niin kuin nämä täällä tekevät. Laittaa parhaat päälle, hiukset kiharalle ja kynnet kuntoon, niin kuin omankin kotikadun rouvat aina kun lähtevät kylille asioille. Laittautuminen on pienoinen pakko: vastaan tulee monta tuttua ja puolituttua, joiden kanssa on pussailtava ja jutusteltava. Ihmisen tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi täyttyy. Yksi retki leipäkauppaan tai lihakauppaan riittää hyvin niin kotiäidin kuin eläkeläisenkin sosiaalisen elämän päiväannokseksi.
Liikanen-Renger kirjoittaa sujuvaa ja letkeää tekstiä. Tykkään siitä, että kirja ei ole pelkkää oman elämän ja parisuhteen pureskelua, vaan mukana on niin hänen tuttaviaan kuin vieraita ihmisiä. Parisuhdetta pohditaan sekä asiantuntijoiden lausuntojen että tapausesimerkkien kautta. Kerrotaan tutkimustuloksia, yleistyksiä ja oletuksia, joita sitten tarkastellaan käytännössä. Se, mitä "kaikki" tietävät ranskalaisten rakkauselämästä voikin olla pieni pintaraapaisu. Parisuhteen arki on monisävyistä, ei pelkkää vaaleanpunaista hattaraa Eiffel-tornin alla.
Mielestäni tämä, kuten muutkin vastaavat, ovat tärkeitä kirjoja. On mahtavaa saada tietoa vieraista kulttuureista ja arkielämästä Suomen rajojen ulkopuolella. On kiinnostavaa lukea eroista ja yhtäläisyyksistä kulttuurien välillä.
Haluan Mon amourin mukaan Helmet-lukuhaasteeseen, menköön se kohtaan 27, kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta. Tapaamme Florencen ja Cathien ja kuulemme, millaista on elää naisparina Ranskassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti