Morten A. Strøksnes: Merikirja, eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana

Morten A. Strøksnes: Merikirja, eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana
Norjankielinen alkuteos Havboka, eller Kunsten å fange en kjempehai fra en gummibåt på et stort hav gjennom fire årstider
Suomentanut Katriina Huttunen
Kansi Sanna Mander
Gummerus 2018
312 s.

Kirjan alaotsikko kertoo täsmälleen mistä on kyse, paitsi että jättihai tarkentuu jäähaiksi. Morten A. Strøksnes ja ystävänsä Hugo Aasjord lähtevät pyydystämään jäähaita pohjoisilta vesiltä, Länsivuonoilta. Hugo on kokenut merenkävijä, Morten ei niinkään. Yhdessä he muodostavat päättäväisen retkikunnan, vaikka välillä usko on koetuksella. Merelle voi lähteä vain oikeanlaisissa sääolosuhteissa, joita joutuu joskus odottamaan kauan. Ja vaikka kaikki muu olisi kohdallaan, jäähai ei aio jäädä kiinni tuosta vaan.

Jos Hugon ote olisi irronnut silloin kun veli kapusi häntä pitkin, tuskin kumpikaan olisi jäänyt henkiin kertomaan tarinaa. Hugon mielestä tarinan opetus oli kuitenkin se, ettei Länsivuonossa loppujen lopuksi tule kylmä, vaikka joutuukin veden varaan vajaaksi puoleksi tunniksi maaliskuussa. 

- Olimme ulkona loppupäivän vaatteita vaihtamatta. Tai kyllähän meille tuli kylmä. Korvien takaa ja niskan yläosaa alkoi paleltaa.

Joskus mietin, miten monta prosenttia ystävästäni oikeastaan on merinisäkästä.

Ennalta vähän epäilytti, että noinkohan tämä on kiinnostava kirja, Ei huolta, kyllä se on ja heti alusta asti. Tämä on vähän kuin matkakirja, yhtä tärkeä kuin lopputulos / kohde on matka sinne. Merelle tehdään useita retkiä, joillakin ei tapahdu mitään, toisilla melkeinpä liikaakin. Välillä tunnelma kiristyy, mutta välit eivät ehdi tulehtua pahasti koska retkien välillä on aina kuukausien tauko.  

Strøksnes kertoo merestä, merenelävistä ja vähän avaruudestakin. Hän puhuu meriaiheisesta kirjallisuudesta ja miettii, mitä merelle tapahtuu. Vaikka ihminen on sikäli viisas että kunnioittaa ja vähän pelkää merta, silti ihminen on merelle suuri uhka. On hurjaa ajatella, että jopa neljän kilometrin syvyydestä löytyy muovikasseja.

Lukiessa jouduin googlettelemaan useamman kerran, koska Strøksnesin elävä kuvaus vaati etsimään kuvia. Oli ihan pakko saada tietää, miltä näyttää syvännekrotti, jolla "on päälaella tai alaleuassa pyyntiantenni, jonka huipulla oleva lyhty keikkuu silmien edessä". 

Entäs sitten tämä:

Siellä on jo ennestään pilkkopimeää, niin ettei musteen ruiskauttaminen paljon auta, ja siksi vampyyritursaalla onkin toinen keino: se puree poikki yhden kahdeksasta lonkerostaan. Lonkero ajelehtii yksin vedessä ja vilkuttaa pieniä sinisiä valoja. Tämä harhauttaa hyökkääjän ja antaa lopulle vampyyritursaalle tilaisuuden paeta."

Kyllä on oveluuden multihuipentuma! :) 

Välillä jäähai jää taka-alalle, kun Strøksnes pohtii luontoa ja sen selviytymistä. Missään vaiheessa ei kuitenkaan karata kauas itse asiasta, vaan piankin tarina kaartuu takaisin Länsivuonoille. Avaruusosuus on ehkä tarpeeton, koska se on toisaalta pieni, ja toisaalta merenalaisissa asioissa on ihan tarpeeksi pureskeltavaa. 

Strøksnes kertoo tapahtumista eläväisesti, ja suomentaja Katriina Huttunen on tehnyt hienon työn kääntäessään sen. Ei ehkä ole helpoin aihe kääntää, vaikka monista eläimistä onkin mukana niiden latinankielinen nimi. Veneistä, kalojen käsittelystä ynn muusta kerrotaan, mutta ei liikaa eikä liian raskaasti. Välillä pysähdytään toviksi esimerkiksi lipeäkalaan, mutta pian jatketaan matkaa toiseen aiheeseen tai toiseen paikkaan. 

Kirjoja ulapalta - haaste saa jatkoa tällä, samoin Helmet-lukuhaaste jossa täyttyy kohta 45, "palkittu tietokirja". Norjassa Merikirja on saanut useampiakin palkintoja. Se on luettu myös blogeissa Kirjarouvan elämää, Nannan kirjakimara, Kirjaluotsi ja Reader, why did I marry him?