John Le Carré: Mies kylmästä

John Le Carré: Mies kylmästä
Englanninkielinen alkuteos The Spy Who Came in from the Cold (1963)
Suomentanut Antti Salomaa
Weilin & Göös 1964
277 s.

Kirjaston uutuuspöydällä katselin John Le Carrén uutta kirjaa. En tietenkään voinut vielä lainata sitä, koska sen kerrottiin olevan jatkoa kahdelle muulle. Huomasin, että muita osia ei ole kirjastomme kokoelmassa. Ajattelin tilata ne seutuvarauksena, kunnes kävi onnenpotku. Joku oli tuonut kierrätyshyllyyn juurikin kyseiset kaksi kirjaa. Mies kylmästä on ensimmäinen osa, ja voi kun sitä oli hauska lukea. Nykyjännäreissä on varsin vähän vakoojatarinoita, äkkiseltään mieleen tulee vain Daniel Silva. Ja tietenkin Tom Clancy, mutta hän alkaa olla jo unohtumaan päin. 

Alec Leamas on amerikkalainen agentti, sijoituspaikkana Länsi-Berliini. Tehtävänä hänellä on selvittää, miksi vakoojaverkosto on menettänyt agentin toisensa jälkeen, itse asiassa niin monia että oikeastaan koko verkosto on poissa. Yhteyshenkilö Karl on Leamasin viimeinen toivo,  mutta Karl ammutaan hänen silmiensä edessä. Leamas hyllytetään, hän joutuu palaamaan kotiin ja menemään tylsiin toimistohommiin huolehtimaan agenttien ja operaatioiden rahaliikenteestä. Pian hän tekee katoamistempun, hän ei halua elämää ex-vakoojana. Alkoholi ja erakoituminen ottavat vallan. Rahattomana hän pakottautuu menemään töihin kirjastoon. Entinen elämä ei kuitenkaan ole ohi, silmät seuraavat häntä edelleen. Niinpä ennen pitkää Leamas vedetään mukaan ovelaan peliin, peliin jossa vain kovimmat selviävät hengissä. 

- Mutta ette voi odottaa koko loppuikäänne. Hän on jo yhdeksän tuntia sovitusta ajasta myöhässä.

- Menkää te vain, jos haluatte, sanoi Leamas ja lisäsi: - Olette ollut suureksi avuksi. Kerron Kramerille, että olette ollut hiton suureksi avuksi.

- Mutta kauanko aiotte odottaa?

- Kunnes hän tulee.

Leamas meni tähystysikkunan luo ja jäi seisomaan kahden liikkumattoman poliisin väliin. He kiikaroivat itäpuolen tarkastusasemaa. 

- Hän odottaa pimeää, mutisi Leamas. - Olen varma siitä.

- Tänä aamuna sanoitte, että hän tulee työväen mukana. 

Leamas kääntyi häneen päin.

- Agentit eivät ole lentokoneita. Heillä ei ole aikataulua. Hänen pelinsä on selvä, hän pakenee henkensä edestä ja hän pelkää. Mundt on tälläkin hetkellä hänen kannoillaan. Hänellä on vain yksi mahdollisuus. Saakoon hän itse valita hetkensä.

Nuorempi mies epäröi. Hän halusi poistua, mutta ei saanut lähdetyksi.

Kello kilahti vartiotuvassa. Kaikki valpastuivat, jännittyivät odottamaan. Poliisi sanoi saksaksi: - Musta Opel Rekord. Liittovaltion rekisteritunnus.

Olin hiukan yllättynyt siitä, kuinka paljon nautin tämän lukemisesta. Erityisen hyvää ja viihdyttävää on tarinan monipuolisuus, se kuinka yllättäviä juonenkäänteitä tulee. Lukijan on liki mahdoton tietää tai edes arvata, kuka on oikeasti millä puolella; juuri kun näyttää siltä että tämä on varmasti näin niin tuleekin jokin yllätys. Mielestäni lukeminen oli siksi myös hauskaa. Lukijalle annetaan kyllä vihjeitä, että tietty tilanne oli odotettu tapahtuvaksi ja sitä oli ehkä harjoiteltukin, mutta silti, sellaisessakin koetaan jotain odottamatonta, kohdehenkilö(it)ä hämmentävää. 

Dekkareita on tullut luettua viime aikoina paljon; ehkä siksikin vanha kunnon jännäri oli niin kiva lukea. Ruumiita tulee melko paljon, mutta pääosin siististi, kuten ampumalla. Jännitystä riittää, kun lukija arvailee kuka on hyvis ja kuka pahis, kuka jää henkiin, kenestä seuraavaksi paljastuu uusia asioita... Tuntuu, että tarina hämää lukijaa melkein joka sivulla. Harva asia tai ihminen on sitä miltä näyttää, usein niistä paljastuu ihan toinen puoli, sen jälkeen vielä yksi, ja ehkä vieläkin yksi. Mikään ei ole varmaa, ja viimeiselle riville asti saa jännittää että miten tässä käy. 

Onneksi kierrätyshyllyssä oli myös seuraava osa Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja. Uskon ja toivon viihtyväni sen parissa yhtä hyvin kuin tämän. 

Mies kylmästä on luettu blogissa Lukukokemuksia ja vähän muutakin.