Sammakko 2018
221 s.
Seppo Muraja oli oikea henkilö, rakennusmestari jonka todellinen kutsumus oli merellä. Pete Suhonen on kirjoittanut fiktiivisen mutta tosipohjaisen kertomuksen Murajan viimeisestä suuresta seikkailusta, yrityksestä matkustaa maailman ympäri veneellä.
Joulukuussa 1972 Muraja ja matkakumppaninsa Pertti Oinaala lähtevät liikkeelle Turusta. Matkanteko on hidasta ja esteitä täynnä jo ensi hetkistä lähtien, eikä mikään muutu helpommaksi kuukausien kuluessa. Paksu sumu haittaa näkyvyyttä, merellä on varottava ettei törmää isompiin aluksiin, alkumatkasta on pestauduttava Ruotsissa töihin että saadaan rahaa polttoaineeseen, matkan jatkuessa osutaan sotilasalueelle, veneen moottori menee rikki, iso osa varusteista kastuu ja menee pilalle... Jossain vaiheessa Oinaalalle riittää ja hän palaa kotiin. Muraja jatkaa yksin, mutta kokee lisää vaikeuksia. Välillä hän joutuu palaamaan Suomeen hankkimaan rahaa, joutuu palaamaan salaa sillä pelkää häpeää. Suurin odotuksin hän lähti matkaan, ja odotettua hitaampi eteneminen syö miestä. On raskasta olla kuukausia jäljessä aikataulusta, tuhansia kilometrejä kauempana kuin mitä on laskenut etukäteen. Ja kun lopulta näyttää siltä että hän pääsee pois Euroopasta, meri näyttää armottomuutensa.
Brest 7.3. 1973
Kävelin sataman viertä, join kahvin, kävelin lisää. Viimein löysin moottoripajan, sain selitetyksi ongelmamme. Ukko raapi niskaansa, lupasi käydä luonamme ja katsoa onko mitään tehtävissä. Milloin? Pian, ukko sanoi. Huomenna? Hyvin pian, ukko vastasi.
Palatessani törmäsin santarmeihin, jotka tajusivat minut heti muukalaiseksi. Kysyivät passiani ja katsoivat kuin kulkutautia, minä katsoin muualle.
Kirjoitin kortin Katjalle. Se tuntui hyvältä, saattoi olla virhe. Kun pudotin kortin laatikon suuhun, Katja syntyi minulle. Siihen asti tyttö oli ollut vain helposi sivuun sysättävä kuvitelma, lämpö Hannelen puheessa. Nyt Katja on totta minullekin.
Radio kertoo, että Nantesin yllä kaksi matkustajakonetta on törmännyt, toinen syöksynyt alas. Kuolleita on kymmeniä. Kuvittelin törmäyksen hetken: keskustelut, jotka se katkaisi, viimeisen aterian liian pienillä ruokailuvälineillä, lapsen käden ojentautuneena kohti pilveä, jossa näkyy ihmisen kasvot.
(...)
Turku 9.12.1973
Näin miehet ovat aina tehneet. Vastanneet odotuksiin, täyttäneet tehtäviä, joita he ovat luulleet heillä olevan. Ei sen kummempaa.
Aion jättää Hannelelle 500 markkaa.
Murajassa on todellista seikkailuhenkeä. Lukijaa saattaa epäilyttää jo alussa; miksi lähteä liikkeelle joulukuussa? Eikö olisi järkevämpää startata keväällä tai kesällä? Miksi lähteä liikkeelle ilman rahaa, mitä järkeä jos jo Ruotsissa on pidettävä työ- ja rahankeruutauko, viikkoja kestävä? Lukijana ihmettelee Murajan ratkaisuja, mutta samalla tuntee suurta sympatiaa. Ei ole varmasti ollut helppoa, kun veri on vetänyt merelle, koko ajan. Lähdön hetkellä lapsi on pian syntymässä, tammikuussa Muraja kuulee itkun puhelimessa. Osa miehestä haluaisi olla kotona vaimon ja lapsen luona, suurempi osa haluaa toteuttaa maailmanympärimatkan, tulla kotiin juhlittuna sankarina, kaikkien epäilysten ja vastoinkäymisten jälkeen.
Suhosella on ollut lähteenä lehtiartikkeleita sekä Murajan kirjeitä, lisäksi hän on haastatellut Murajan tuttavia. Tapahtumakulku noudattaa todellisuutta, kirjeet ja lehtiartikkelit ovat aitoja. Murajan kirjoittama lokikirja on fiktiota, mutta hyvin todentuntuista. Tunteet, mielialat ja ajatukset myötäilevät matkan olosuhteita, mutta pohjalla oleva päättäväisyys ei murru.
Myrskyn ratsastaja sopii Kirjoja ulapalta - haasteeseen, vaikka olosuhteiden pakosta Muraja viettääkin paljon aikaa mantereella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti