Etusivu

Hemulin kirjahylly Facebookissa

maanantai 31. joulukuuta 2018

Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin

Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin
Otava 2008
381 s.









Kun puhutaan kirjojen nimistä, 14 solmua Greenwichiin on ainakin minulle varma kiinnostuksen herättäjä. Mitä tapahtuu Greenwichissä? Miksi sinne mennään? Millainen vauhti on 14 solmua? Myös kansi herättää kysymyksiä. Vettä, miksi? Meri? Myrsky?

Kirjassa lähdetään kiertämään maailmaa. Suomalainen Petr saa vanhalta ystävältään oudohkon viestin. Brittiläinen Graham pyytää häntä mukaan kilpailuun, jossa matkustetaan maapallon ympäri Greenwichin pituuspiiriä eli nollameridiaania pitkin. Petr epäröi tovin mutta päättää lopulta lähteä. Mikään ei sido häntä Suomeen niin vaativasti, etteikö hän voisi irtautua arjesta, tai ei irtautua vaan vaihtaa arjen tilapäisesti toisenlaiseksi. Kaksikon lisäksi matkaan lähtee Grahamin vaimo Isla, myöhemmin seurueeseen liittyy Petrin veli Kari. 1700-luvun keinoin tehtävä matka on pitkä, kiehtova, hermoja koetteleva, puuduttava. Tiukka aikataulu ja kilpailuhenkisyys koettelee niin pari-, veljes- kuin ystävyyssuhteita. 

Moottoria ei sääntöjen vuoksi saanut käyttää edes satamasta lähtiessä. Vuokraaja oli jäänyt laiturille katselemaan. Kun pakittamisesta kieppuvan tuulen mukana ei tuntunut tulevan mitään, hän huusi että venettä oli turha mennä rikkomaan muitten kylkiin, ja hyppäsi laidan kautta kyytiin ja otti ohjauksen Grahamilta ja alkoi käskeä tarkasti milloin ja miten purjetta piti avata ja säätää, ja vaikka kangas aluksi lepatti ja paukkui, lähti vene muitten välistä ja lipui juuri siihen ainoaan avoimeen kohtaan missä sen pystyi kääntämään ja mistä sivutuuli alkoi painaa sitä suoraan ja tasaisesti avomerta kohti. 

Vuokraamon pitäjä ohjasi venesataman sokkeloista sellaiseen kohtaan viimeisen pitkän laiturisillan päähän josta itse vielä pääsi maihin. Siitä heidän oli jatkettava kolmistaan. Matkaa Ranskan rannikolle oli sata mailia, iltapäivä rupesi jo loppumaan ja satoi tihkua josta ei oikein tietänyt tuliko se taivaalta vai roiskuiko merestä.

Graham keskittyi ohjaamiseen. Hän yritti pitää suunnan suunnilleen keinahtelevan kompassin mukaan. Isla hoiti purjeita ja veljeni auttoi mitä auttoi ja ainakin piti päätettä auki roiskeilta suojaisessa kohdassa kajuutan porrasaskelmien päässä. Tiuhaan vaihtuvista paikannustiedoista oli katsottava sen verran ettei kulkukäytävän läntinen tai itäinen reuna alkanut lähestyä.

Tykkään tavattoman paljon Jalosen kielestä ja tyylistä kirjoittaa. Tekstissä on tietty rauhallisuus, vaikka tapahtumissa olisi tiukempiakin hetkiä. Lukijana koen luottamusta siihen, että kaikki menee hyvin, tai jos ei mene hyvin niin lopulta kääntyy hyväksi. Pidän yksityiskohtien runsaudesta, siitä kuinka pienen tuntuisissa tapahtumissa viivähdetään. On luettava rauhallisesti, keskityttävä jokaiseen sanaan. Koen että Jalonen kirjoittaa hyvin visuaalisesti. Pidän tekstin intensiivisyydestä, siitä kuinka se vetää mukaan, tässä tapauksessa matkalle maailman ympäri. Sieltä ei pääse pois kesken, enkä ainakaan minä edes haluaisi lähteä pois. Kaikkea termistöä en ymmärtänyt mutta se ei haitannut. 

Tätä on luettu varsin paljon blogeissa, postauksen ovat tehneet esimerkiksi Nanna ja Jokke.

Ja juhuu, sain sittenkin Helmet-lukuhaasteen valmiiksi, vuotta 2018 jäi jäljelle vielä reilu tunti! Myönnän että olin lukenut tämän jo kesällä, mutta postauksen teko jäi. Onneksi, koska sain hyödynnettyä kirjan tähän :)  14 solmua Greenwichiin päättää haasteen kohtaan 43, "suomalainen kirja joka on käännetty jollekin muulle kielelle". Ainakin saksaksi tämä löytyy. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti