WSOY 2018
424 s.
Päällys Mika Tuominen
Päivi Lipposen esikoisromaani on luokiteltu takakannessa faktafiktioksi. Tapahtumat, henkilöhahmojen kohtalot ja valtaosa repliikeistä pohjautuvat laajaan lähdeaineistoon, toki taiteellisella vapaudella muokattuina. Kirjassa eletään vuosien 1917-1945 välillä Suomessa, Saksassa ja Venäjällä; alussa ja lopussa tehdään lyhyet piipahdukset 2010-luvulle. Nähdään ihmisen elämän ihanuus ja kurjuus muodossa, jossa ihanuus katoaa nopeasti ja kurjuus valtaa kaiken tilan.
1910-luvulla Timo on punaiselle aatteelle uskollinen. Kun valkoinen puoli voittaa, hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä Venäjälle. Vaimo Alma jää Suomeen pienen Ailan kanssa. Timo haluaisi heidät mukaan mutta Alma päättää jäädä. Venäjällä Timo saa uuden perheen, ja toinen puoli tarinaa onkin Timon pojan Vladin elämästä ja kohtalosta.
1930-luvulla Aila päätyy Saksaan juutalaiseen Sternin perheeseen. Hän tapaa saksalaisen miehen, Frantzin, ja rakastuu. Sota kuitenkin kutsuu Frantzia. Vuosien vieriessä Aila päättää tehdä osansa, palata Suomeen, ilmoittautua lotaksi ja mennä töihin kenttäsairaalaan. Sternit kokevat yhä ahtaammaksi muotoutuvat rajat sille, mitä juutalaiset saavat tehdä ja olla. Perheen tyttärelle Judithille tarjoutuu mahdollisuus paeta, mutta hän ei halua jättää perhettään. He kuitenkin joutuvat eroon toisistaan. Judith on samaan aikaan sekä vihainen että kiitollinen entiselle naapurilleen ja ystävälleen Hansille. Hans yritti auttaa häntä, mutta Hans on natsisotilas.
Linnut sirkuttivat, mutta muuten metsä oli hiljainen. Aila tunsi koti-ikävän kasvavan kuullessaan havupuun latvuksesta rapinaa ja havaitessaan oravan hyppelevän oksalta toiselle. Metsän tuoksun aisti voimakkaana, mutta se oli erilainen kuin koti-Suomessa.
Aila seisahtui aukealle paikalle. Hänen kenkänsä korko upposi hiekkaan ja tarttui johonkin. Hän tempaisi jalkansa ylös maasta, mutta kenkä lähti irti jääden hiekan alle kiinni. Tasapainoillen, varoen ettei sukka koskettaisi maata, hän kyykistyi vetämään jalkinettaan maasta. Vasta silloin hän tajusi kävelevänsä tuoreen joukkohaudan päällä.
Ensi alkuun oli vähän kummallista lukea kirjaa, jossa on useimpien lukujen lopussa lähdeviite. Äkkiä siihen tottui, tai ainakin minä totuin. Osa lähteistä on sellaisia, jotka olen itsekin lukenut, muutama muu vaikutti kiinnostavalta. Harmi kuitenkin, että ainakin kolme lähdeviitettä on sellaisia, joita ei löydy lähdeluettelosta (Harding, Lucas ja Sulasmaa). Lisäksi tekstissä on jonkin verran pieniä nimilapsuksia. Esimerkiksi Below on tekstissä ja lähdeluettelossa Below, lähdeviitteessä Belov. Frantzista tulee ainakin kertaalleen Frans, ja Judith onkin keskellä lukua kertaalleen Aila. Sinänsä nämä eivät haittaa lukukokemusta, mutta sen verran paljon niitä on että minä kiinnitin asiaan huomiota.
Mutta kun unohdetaan pilkun- eli kirjainten viilaus, kyseessä on valtavan hieno ja tärkeä kirja. Suurin ansio menee mielestäni sille, että sotaa käsitellään tasapuolisesti molemmista näkökulmista, niin saksalaisten kuin venäläisten kokemana. Valtioiden päämiesten uho ja ohjeistus on kummallakin puolella valtavan kaukana siitä todellisuudesta, jota sotilaat kokevat päivä ja vuosi toisensa jälkeen. Sekä Hitler että Stalin ovat vakuuttuneita siitä, että vihollinen nujerretaan muutamassa kuukaudessa, ja kun niin ei käy, sadattuhannet ihmiset saavat kärsiä, niin sotilaat kuin siviilit. Päivästä toiseen sota syö sekä fyysistä että henkistä voimaa, ja jokainen joutuu löytämään keinonsa pysyä hengissä ja järjissään. Pudotus mahtavasta järjestäytyneestä yhteiskunnasta totaaliseen kaaokseen ja tuhoon on järisyttävä.
Ihmisyyden vuoksi on raskas kirja lukea. Alussa kaikki on kelvollisesti, mutta vähitellen onnenhetket jäävät vähemmälle. Sodan uhka tulee lähemmäs, kunnes sota iskee täysillä päälle. Sitten lukijaa odottaa kurimus. Minä en pystynyt lukemaan puolta kirjaa kerralla, vaan lukemista oli pätkittävä. Ei riittänyt kuukauden laina-aika tämän kanssa. Lukiessa mietin, että hyvä tavaton kuinka kauheaa Päivi Lipposella on mahtanut olla hänen kootessaan aineistoa kirjaa varten. Lähdeluettelo on suoraviivainen polku täyteen pimeyteen.
Laitan tämän Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan 1, "kirjan kannessa on ihmiskasvot". Mietin pitkään, että olisiko parempi kohta 8, "kirjan lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen". On ehdottoman tärkeää muistaa asiat, jotka johtivat toiseen maailmansotaan, jotka juontuivat vuosikymmenten takaa, on ehdottoman tärkeää muistaa ja estää vastaavan toistuminen. Tämä olisi voinut olla myös kohta 21, "julkisuuden henkilön kirjoittama kirja". Päädyin kuitenkin kasvoihin, koska pidän kirjan kannesta. Ainoa omistamani mustavalkovalokuva on isäni vanhempien hääkuva 1940-luvulta
Ihmisyyden vuoksi on luettu myös blogeissa Kirjabrunssi, Joukon Taideblogi, Kirjat kertovat ja LM-mummin kirjastossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti