Into 2019
Kansi: Perttu Lämsä
277 s.
En ole koskaan käynyt Portugalissa, mutta mitä useamman Anu Patrakan kirjan luen, sitä enemmän maa kiinnostaa. Kunhan en vain törmäisi Rui Santosiin, joka miettii "(...) että jälleen törmäsi työssään suomalaisiin. Mikä oikeasti oli todennäköisyys, että niin tapahtuisi?" Ei hänellä mitään suomalaisia vastaan ole, ihmetteleepä vaan mistä niitä riittää rikospaikoille.
Tällä kertaa tutkinnan osana on suomalaispariskunta Pikijoki. Taidemaalari Rafael on yhdessä Pia-vaimonsa kanssa jättänyt Suomen ja muuttanut portugalilaiseen kylään. Rafael haluaa vain maalata, muulla ei ole väliä. Pia yrittää saada Rafaelin töitä näyttelyihin ja sitä kautta myydyksi. Se on kuitenkin vaikeaa.
Eräänä päivänä rannalta löytyy ruumis. Pia on varma, että kyseessä on Rafael. Vaan eipä ole. Kuka siis on kuollut mies, joka makaa Rafaelin vaatteiden lähellä? Ja missä Rafael on? Rui Santos ei ehdi päästä tutkimuksissa edes alkuun, kun Piakin katoaa. Mistä on kysymys? Kuka on oikeasti kadonnut ja kuka ei halua tulla löydetyksi? Portugalin poliisilla on pähkinä jos toinenkin purtavaksi salaisuuksia kaivellessaan.
Miksi mies oli ottanut rannekellon mukaansa? Oliko hän niitä miehiä, jotka eivät koskaan ottaneet sitä pois kädestään? Vaimo oli kuitenki pyynnöstä etsinyt sitä. Pikainen haku internetissä oli kertonut, ettei kyseinen kellomerkki ollut kovin kallis, jollei sitten kyseessä ollut kultakello.
Rui Santos nojautui tuolissaan taaksepäin ja nosti jalat pöydälle. Hän tuijotti rannalla käynnin jälkeen kiillotettujen nahkakenkien kärkiä. Miksi kengät tehtiin niin suipoiksi? Jalkaterähän oli leveä. Miksi ihmiset pakotettiin ahtamaan jalkansa liian kapeisiin ja epämukaviin kenkiin, joissa isovarvas ei mahtunut olemaan suorassa? Hän huokaisi.
Miksi hän ei halunnut uskoa, että suomalaistaiteilija oli kadonnut mereen?
Kirjan miinus on se, että se on liian lyhyt. Tai vaihtoehtoisesti se, että Piaa ja Rafaelia on liikaa suhteessa Rui Santosiin. Olisi ollut kiva lukea enemmän tapahtumista poliisiasemalla, nyt tuntuu siltä että tapahtumat etenevät harvakseltaan muutamalla haastattelulla. Välillä ihan unohtuu, että kyseessä on Rui Santos - sarjan kirja, tai dekkari / trilleri. Vaikka Pikijokien parisuhde-elämä on tärkeä motivaattori tapahtumakululle, olisi sitä voinut olla vähemmän.
Patrakan vahvuus on ihmisten kuvaaminen. Hän osaa piirtää tarkkoja muotokuvia varsin vähäisestäkin materiaalista. Voi olla, että henkilöhahmo esiintyy vain muutaman lyhyen kerran, ehkä vain yhdesti tai kahdeksi, silti hän tuntuu elävältä ja todelliselta. Lukijana on helppo sujahtaa mukaan tapahtumiin, olla osa tapahtumapaikkaa, istua kahvilan sivupöydässä tai poliisilaitoksella jonkun huoneen nurkassa.
En tiedä, millainen Portugalin sää keskimäärin on, tätä sarjaa lukemalla tuntuu että siellä on aina kaunista ja lämmintä. Joskus tuulee niin että meri myrskyää. Patrakka kuvaa paitsi ihmisiä myös paikkoja ja asioita hyvin kouriintuntuvasti. Lukiessa alkoi tehdä mieli sämpylöitä ja appelsiinimehua, ja mennä kävelemään hiekkarannalle.
On mielenkiintoista nähdä, montako osaa sarja saa. En usko sen päättyvän tähän kolmanteen kirjaan, Rui Santosissa kumppaneineen on ehdottomasti ainesta vielä ainakin muutamaan tarinaan.
Syyllisyyden ranta on luettu myös blogissa Kirjojen kuisketta.
Patrakasta tuli yksi suomalaisista suosikkidekkaristeistani tämän kirjan myötä. Toki pidin hänen aiemmistakin kirjoista, mutta tässä kirjassa hän on mielestäni onnistunut hyvin. Ja tuo Portugali!
VastaaPoistaTänään juteltiin töissä asiakkaan kanssa Portugalista, oli juuri ollut siellä käymässä. Vinkkasin että tiesitkös tästä sarjasta :) Monissa kirjasarjoissa käy niin että joku kirjoista on heikkotasoisempi, tässä ei ole vielä tapahtunut sellaista. On olo että voisin lukea koko sarjan uudestaan koska vaan, näissä on niin paljon muutakin kuin rikos ja sen ratkaisu.
Poista