Etusivu

Hemulin kirjahylly Facebookissa

maanantai 5. elokuuta 2019

Kirk Wallace Johnson: Sulkavaras: Vuosisadan kummallisin luonnonhistoriallinen varkaus

Kirk Wallace Johnson: Sulkavaras: Vuosisadan kummallisin luonnonhistoriallinen varkaus
Englanninkielinen alkuteos The Feather Thief: Beauty, Obsession, and the Natural History Heist of the Century (2018)
Suomentanut Tero Valkonen
Karisto 2019
355 s.






Kirk Wallace Johnson on tehnyt pitkän päivätyön pakolaisia auttavassa järjestössä. Raskaan työn vastapainoksi hän perhokalastaa. Eräällä kalastusreissulla hän kuulee oppaaltaan kummallisen  tarinan, joka jää vaivaamaan häntä. Miksi huippulahjakas viulisti Edwin Rist murtautui Tring-museoon ja varasti sieltä runsaasti lintuja? Mitä linnuille sen jälkeen tapahtui? Johnson lähtee seuraamaan Ristin jälkiä tämän lapsuudesta lähtien, pyrkien selvittämään mikä ajoi nuorukaisen tekemään rikoksen.

Selvitystyö vie vuosia, eikä kaikkea saada siltikään selville. Osittain syynä on ihmisten haluttomuus puhua aiheesta. Ryöstö tapahtui vuonna 2009, joten moni haluaa unohtaa sen ja kaiken siihen liittyvän. Koska Rist aikanaan tunnusti tekonsa, ei poliisilla eikä museolla oltu halukkaita penkomaan asiaa perinpohjin, eikä aiheeseen haluta palata. Wallace on kuitenkin sinnikäs ja onnistuu saamaan kokonaiskuvaan selkeyttä.

Hän veti toisen alustan esiin sydän pamppaillen. Tyhjä. Ja kolmannen. Tyhjä. Takakulmasta löytyi yksi näkymättömiin jäänyt aikuinen koiras, mutta sitä lukuun ottamatta jäljellä oli vain nuoria koiraita, joille ei ollut vielä kasvanut kirsikanoransseja rintahöyheniä. 

Talossa tehtiin täyshälytys, ja koko henkilökunta alkoi selvitellä, oliko muutakin varastettu. Intendentit tarkistivat läheisten kaapistojen kotingatilanteen ja totesivat, että kirkasväristen lintujen sijaan vetolaatikot olivat täynnä tyhjää. Kymmeniä sinikotingoja oli kadonnut. Trogonien kaapistosta ei löytynyt ryhmän yhtä edustajaa, mayaketsaalia. He alkoivat selvitellä myös paratiisilintujen tilannetta ja joutuivat toteamaan, että niitä oli kadonnut kymmenittäin, viisi Wallacen keräämää mukaan lukien. Vain vaatimattoman näköiset naaraat oli jätetty. 

He soittivat Hertforshiren poliisille ilmoittaakseen, että särkyneen ikkunan tapaus piti ottaa uudelleen käsittelyyn.

Pidin kirjasta valtavan paljon puoliväliin asti. Alussa kerrotaan paratiisilintujen ja muiden historiasta, palataan ajassa takaisin 1800-luvulle jolloin Alfred Russell Wallace keräsi valtavan määrän näytteitä niin linnuista kuin hyönteisistä. Hän oli kiinnostunut evoluutiosta, ja on melkeinpä sattumaa että hänen sijastaan Darwin on saanut mainetta ja kunniaa. Wallacen nimi kertonee paljon luonnontieteilijöille mutta vähemmän tavallisille kansalaisille. 

Ristin elämä on sekin kiinnostavaa luettavaa. Sattumalta kiinnostuksen kohteeksi tullut perhojen sidonta, josta sitten tulikin pakkomielle. Ryöstön suunnittelu, toteutus ja sitä seurannut aika on kuvattu kuin hyvässä dekkarissa. 

Jonkinmoinen lässähdys tulee siinä vaiheessa, kun tapaus selviää. Mukana on paljon kummallisia käänteitä, jotka jättävät minulle hämmentyneen olon. Että näinkö se sitten meni? Hiukan outo olo jää myös Johnsonin vimmaisesta tarpeesta selvittää kadonneiden lintujen kohtalo. Että hän jaksaa uhrata vuosia aikaansa, tuhansia jonsei kymmeniätuhansia dollareita rahaa lentomatkoihin, jaksaa seuloa nettisivuja kaivellen esiin niiltä poistettuja keskusteluja, jaksaa lukea tuhansia sivuja printattua tekstiä yhä uudelleen löytääkseen jonkin pienen aiemmin huomaamattoman vihjeen. Vähän pelottavaa, ehkä.

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 39, "ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja". Tästä välittyy ikävä kyllä ihmisten piittaamattomuus eläimistä ja luonnosta, valtava itsekkyys jonka vuoksi uhanalaiset eläimet kuolevat. Kyllähän tämä laittaa miettimään, mitä näiden ihmisten päässä liikkuu. On juu hienoja perhoja, mutta eikö riitä että niitä voi tehdä yleisesti esiintyvien lintujen värjätyistä höyhenistä? Miksi tarvii ajaa harvinaisia lajeja sukupuuttoon, vain jotta voi sitoa kauniita värikkäitä perhoja? Toisaalta kysymystä voi miettiä myös muiden harrastusten kautta. Entäpä kirjaihmiset? Jos saisit haltuusi harvinaisen käsikirjoituksen tai ensipainoksen, mitä tekisit? Veisitkö sen museoon, soittaisitko poliisille ja kysyisit onko tällainen varastettu jostain, vai pitäisitkö esineen piilossa itselläsi?  

Samalla se herättää miettimään museoasiaa yleensä. Muistatko, onko 10 vuotta sitten lehdissä uutisoitu lintuvarkaudesta tai Ristin oikeudenkäynnistä? Minulla ei ole mitään muistikuvia. Jos kyseessä olisi ollut maalaus, tilanne voisi olla toinen. Maailma arvottaa museoesineistöä eri tavoin, niin se vain on. Luonnon (ja ihmisen) historiaa ei pidetä yhtä kiinnostavana kuin maalaustaidetta. Se on toisaalta harmi. Onneksi silloin tällöin ilmestyy kirja tai kirjoja, jotka herättävät huomiota ainakin hetkeksi. Tämän kirjan kuvaliite houkuttelee etsimään lisää tietoa siinä mainituista lajeista ja henkilöistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti