Tatu Kokko: Kävelevien patsaiden kaupunki

Tatu Kokko: Kävelevien patsaiden kaupunki
Kansi T. P. Kekäläinen
Icasos 2019
370 s.
Kirjailijalta saatu arvostelukappale

Kun kirjailija tarjosi kirjaa luettavaksi, ei tarvinnut kuin vilkaista kansikuvaa niin jo kiinnostus heräsi. Nimi ja takakansiteksti vielä vahvistivat ensisilmäyksen vaikutelmaa. 

Vilja työskentelee kirjastossa, ja vapaa-ajallaan kirjoittaa kirjaa Minna Canthista. Ei mitenkään erikoinen lähtökohta, mutta odottakaapa vain. 

Vuosien ajan Vilja on ollut mielialalääkkeiden turruttama, maisema on ollut tasaisen harmaa, elämä tasaisen harmaa. Kun hän omavaltaisesti vähentää lääkitystä, aistit terävöityvät ja maailma muuttuu kiihkeäksi ilotulitukseksi. 

Kirjastossa Vilja tapaa Kareemin ja rakastuu tulisesti. Tunne on molemminpuolinen, mutta Viljan uusi elinvoima asettaa haasteita. Etenkin kun hän samalla pääsee rinnakkaiseen todellisuuteen, kaupunkiin jossa patsaat liikkuvat ja puhuvat. Canth-tutkimuksen vanhat valokuvat kuljettavat hänet Minnan nahkoihin, vanhaan Kuopioon, aikaan jolloin naisen ei ollut sopivaa olla kipinöivä olento. 

Vasemmalle jää Sataman apteekki vanhanaikaisista valokuvista tehtyine ikkunateippauksineen. Sipaisen jalkakäytävän reunassa kasvavan lehmuksen kuorta kulkiessani sen ohitse. Matkalla Tulliportinkadun risteyksestä kirjaston rappusille lehmuksia on kuusi. Nousen ylös yksitoista rappusta ja tunnen Kallavedeltä puhaltavan tuulen luikertelevan alennuksesta ostetun mekkoni sisään. Ihokarvat nousevat pystyyn. Vatsa jännittyy. Tuulen kuljettamat pölyhituset kieppuvat silmieni editse ovea vartioivan Pohjolan emännän luo. Menen hänen eteensä. Kosketan kädellä lepäävää haarikkaa. Kosketan aina samasta kohtaa. Siinä kohdassa pronssi kiiltää hieman muuta patsasta enemmän. Minun jälkeni tässä maailmassa.

Että tästä sitä on kuljettu.

Pidän erityisen paljon siitä, miten tarinan tasot kietoutuvat yhteen. Monesti tehdään niin, että eri aikatasoilla tapahtuvat tarinapätkät kerrotaan eri luvuissa. Tässä ei, vaan välillä hypätään Viljasta Minnaan kesken kappaleen. Todellisuudet sekoittuvat sulavasti, kuitenkin niin että liukuma yhdestä toiseen on helposti havaittavissa. Loppua kohti rajat hämärtyvät, vimmainen mieli kiihtyy äärimmäisyyteen asti, mennyt hyppää nykyiseen. 

Kokko kirjoittaa visuaalisesti ja koukuttavasti. Pakko tunnustaa, että mieleni tekee hypätä junaan ja matkustaa Kuopioon. (Olen käynyt siellä kahdesti, mutta toisella kertaa olin ohikulkumatkalla ja toisella kylpylässä.) Haluaisin mennä katsomaan rakennuksia ja patsaita, tuntemaan tuulen. 

Mielestäni Kokko tavoittaa hienosti Viljan mielentilan, vähitellen kiihtyvän pakkomielteisyyden ja vimmaisuuden. Viljan on pakko jättää lääkkeet, pakko tuntea ja kokea vahvasti voidakseen kirjoittaa Minnasta. Vähitellen kokemukset muuttuvat niin voimakkaiksi, että arki jää kokonaan taustalle ja Vilja on musertua kaiken alle. 

Se kävi tällä kertaa helposti, siirtyminen, ajattelen. Sitten tunnen valtavan, pohjattoman surun lyövän lähes kuolettavan iskun sydänalaani. Sellaista en ole koskaan ennen kokenut. Olen kuin piikkipensaaseen takertunut lintu. Pitkä, terävä oka syvällä rinnassa. Jos seisoisin, putoaisin polvilleni; jos juoksisinm iskeytyisin maahan. Mutta olen maassa jo valmiiksi. Hengitän kiivaasti, pidän kiinni rinnastani pää nuokuksissa, toinen käsi lumessa, selässä koko maailna ahdistus ja paino, ajatuksissa kuoleman kalpeat kasvot, musta viitta ja hopeisena leimuava viikate. 

Kirjan ovat lukeneet myös Leena Lumi ja Minna Vuo-Cho. Helmet-lukuhaasteeseen saan - lopultakin- kohdan 14, "kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi". On muuten ollut yllättävän vaikea kohta! 

Annanpa tässä samalla vinkin pienille kustantamoille ja omakustannekirjailijoille: panostakaa kirjan kanteen! Varsinkin pienillä kirjastoilla voi olla hankintarahat tiukassa, joten niissä keskitytään ostamaan isojen kustantamoiden teoksia. Muiden kohdalla on merkitystä sillä, kuinka todennäköisesti kirjaa lainataan. Esimerkiksi tämän kirjan kansi on sellainen, että siihen tartutaan. Olen varma, että esimerkiksi meidän kirjastossa tämä ei kauaa seisoksi uutuuspöydällä palauduttuaan, vaan lähtee seuraavalle lainaajalle. Tulevina vuosina se lähtee lainaan helposti, jos on hyllyssä esillä. Jos kirjassa on ankea kansi, sitä ei hankita. Vähäisiä rahoja ei ole järkeä käyttää kirjaan, joka seisoo hyllyssä viisi vuotta jonka jälkeen se poistetaan, koska sitä ei ole lainattu kertaakaan.