Voi apua, ajattelin kun astuin Kansallisteatterin katsomoon. Olen aiemmin todennut olevani jossain määrin videovastainen, sillä olen nähnyt esityksiä joissa en ole päässyt jyvälle siitä, mitä videoilla on haluttu sanoa / tuoda lisää. Sinivalaan esityksen alettua sain kuitenkin nopeasti havaita, että tässä videotaide on olennainen ja hyvä osa tarinaa.
Ensimmäisellä puoliskolla sisarusparvi saapuu mökkisaareen juhlimaan Annan (Elena Leeve) syntymäpäivää. On hiukan hämmentävää, että lavalla tapahtuu varsin vähän, oikeastaan vain juhlavieraiden saapuminen. Suuri osa lavastuksesta on katsojalta piilossa, näyttämön ulkopuolella, niin että katsoja seuraa tapahtumia videonäytöltä, kuin elokuvissa. Persoonallinen ja yllättävä ratkaisu, varsinkin lavastuksen osalta, sillä siten on luotu niin mökki, huussi, sauna kuin venevaja. Hiukan yllätyin siitä, kuinka paljon tarina etenee videon välityksellä. Loppupuolella ollaan ulkona (eli lavalla) grillaamassa, silloin alkavat nousta esiin sisarusten väliset ristiriidat.
Toisella puoliskolla koetaankin sitten suoranainen perhekriisien ilotulitus. Ilmastonmuutos-tutkijaisä on omistautunut uralleen, ja saa kuulla lasten katkeroituneen siitä. Sisarukset riitelevät mökin myynnistä ja ihmettelevät, miksi tuntuvat olevan toisilleen näkymättömiä. Miksi kukaan ei kysy keneltäkään, mitä kuuluu, ja jos kysyy, niin miksi vastaus on "ihan hyvää" vaikka, kuten Juhalla (Timo Tuominen), suurin osa päivästä menee siihen että pysyy kasassa.
Kirjailija Laura (Emmi Parviainen) saapuu mökille Peterin (Elmer Bäck) mukana, ensimmäisellä jaksolla hän on vieras muiden joukossa mutta toisella jaksolla hänestä tulee (pääosin) ulkopuolinen kertoja. Hän selittää tapahtumia, ajatuksia ja tunteita, hän pukee sanoiksi sen mitä sisarusten on niin kovin vaikea päästää ulos. Pitkään näemme hänen kasvonsa videotauluilla; se voisi olla vaivaannuttavaa katsojalle muttei ole. Toivottavasti ei näyttelijällekään.
Sinivalas käsittelee isoja asioita mutta ymmärrettävällä ja helposti lähestyttävällä tavalla. Ne eivät vyöry katsojan päälle, eivätkä aiheuta ahdistusta. Ilmastonmuutos on läsnä, mökki on ulkosaaristossa ja meri ympärillä voi koko ajan huonommin. Moni haluaa myydä mökin, nyt kun siitä vielä saisi jotain. Oikeastaan kaikilla sisaruksilla on paikasta vain huonoja muistoja. Saari ja mökki itsessään ovat olleet kivoja, mutta se mikä oli lapsuudessa on nyt poissa. Aikuisena kun tullaan, monella on tuntu että pidetään yllä kulisseja, ehkä vähän kuin esitettäisi itseä olematta kuitenkaan se mikä ja kuka on. Luopuminen ja irti päästäminen on vaikeaa. Myyntisuunnitelma on se viimeinen niitti, joka saa kaiken kaunan valloilleen, mutta joka myös puhdistaa ilmaa. Mukana ovat myös traumat äidin kuolemasta ja tämän alkoholiongelmasta sekä Annan puolison Matiaksen (Heikki Paavilainen) mielenterveysongelmat.
Ensimmäisessä näytöksessä ihailin videon välityksellä näkyvää lavastusta, mutta toisessa kaikki pääsee jotenkin irti. On monia superhienoja kohtauksia, kuten esimerkiksi Peterin laulurevittely ja hidastettuna esitetty selostettu riehuminen ja tappelu. Toisella jaksolla katsoja näkee kuvaajia, on kiintoisaa hahmottaa että kun videotaululla näkyy tämä niin missäs ja miten päin henkilöhahmot ovat. Visuaalisuus pääsee huippuunsa.
Tämä oli esitys, josta seuralaiseni kanssa juttelimme matkan ratikkapysäkille, nostimme esiin sen ja sen ja sen ja sen ja puhuimme kilpaa toistemme päälle. Olimme molemmat vaikuttuneita. Ja nyt kun muutama päivä on mennyt, esitys pyörii päässä yhä.
Kiitokset Bloggariklubille medialipusta.
Kuvat: Tommi Mattila
Sinivalas Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä
Käsikirjoitus ja ohjaus Paavo Westerberg
Rooleissa Elena Leeve, Heikki Pitkänen, Markku Maalismaa, Esa-Matti Lång, Antti Pääkkönen, Kristiina Halttu, Timo Tuominen, Elmer Bäck, Emmi Parviainen ja Eero Aho
Lavastus Kati Lukka
Pukusuunnittelu Tuomas Lampinen
Valo- ja videosuunnittelu Ville Seppänen
Ennen teatteriesitystä bloggareille oli järjestetty taiteilijatapaaminen. Ensin kirjailijat Laura Lähteenmäki ja Tiina Laitila Kälvemark kertoivat uutuuskirjoistaan Sitten tuli sade ja H2O. Molemmat käsittelevät niin perhettä kuin vettä, joten kirjat limittyivät hyvin teatteriesityksen kanssa.
Molemmat kirjat vaikuttavat kiinnostavilta. Vaikka taas mietin, että missä välissä ehdin lukea kaiken kiinnostavan... No pian on hetki aikaa, jonotan vaivaisenluuleikkauseen ja siitä tulee sitten kahden kuukauden sairasloma. Luulenpa viettäväni ison osan siitä ajasta lukien :)
Kuulimme myös Kansallisteatterin pääjohtajan Mika Myllyahon mietteitä niin talon tulevasta remontista kuin teatteriyleisöstä. Usein sanotaan, että teatteriyleisö koostuu keski-ikäisistä naisista, mutta sehän ei ole koko totuus. Kansallisteatterissakin on ollut useita esityksiä, joissa on ollut paljon nuoria katsojia. Myllyaho arveli Sinivalaan kuuluvan tähän joukkoon, johtuen paitsi aiheesta myös päähenkilön nuorehkosta iästä. Hän huomioi myös, että keski-ikäisiä tulee aina lisää, eli kyse ei ole katoavasta kansanjoukosta.
Olipa taas kerrassaan mukava ilta, hienoa että pääsin mukaan! Oli lomaviikko niin oli helppo lähteä, ei kiirettä niin meno- kuin paluumatkalla :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti