Robert Seethaler: Kokonainen elämä

Robert Seethaler: Kokonainen elämä
Saksankielinen alkuteos Ein ganzes Leben (2014)
Suomentanut Raimo Salminen
Aula & Co 2020
130 s.

Tiedättekö kuulkaa, olen tavattoman onnellinen! Niin kertakaikkisen onnellinen siitä, että Kokonainen elämä on ilmestynyt ja että sain lukea sen. Olen harvoin tuntenut näin suurta iloa kirjasta, näin kokonaisvaltaista tunnemyrskyä. On vaikea pukea sanoiksi kokemusta, mutta yritän.

1900-luvun alussa noin nelivuotias Andreas Egger saapuu syrjäiseen laaksoon. Lapsuus ei ole helppo ankaran ja väkivaltaisen ottoisän luona. Andreaksesta kasvaa kuitenkin sekä fyysisesti että henkisesti vahva mies, joka 18-vuotiaana lähtee tienaamaan omaa rahaa. Fyysisen vahvuuden ansiosta hän pääsee rakentamaan köysirataa, henkinen vahvuus vie rakennustyössä kaikkein vaarallisimmille vuorenrinteille. Andreas ei pelkää, vaan antaa tulla mitä tuleman pitää. Vuorenrinteelle hän rakentaa myös kodin ja perheen. Pitkän elämänsä aikana hän kokee isoja asioita, on sota ja sotavankeus, sotavuosien jälkeinen paluu laaksoon, muuttunut ympäristö ja identiteetin uusi määrittäminen. Ajat muuttuvat, laakso muuttuu, ja vaikka Andreas ei paljoa vaadikaan, ei ole helppo löytää paikkaansa. Hän on kuitenkin aina ollut loistava sopeutuja, tarttuen siihen mitä elämä on hänen eteensä tuonut.

Toisinaan Egger kulki vanhan tonttinsa ohi. Siihen kohtaan, jossa hänen talonsa oli ennen seissyt, oli vuosien saatossa kasaantunut ylhäältä vierineitä kiviä eräänlaiseksi valliksi. Kesäisi lohkareitten välissä loisti valkokukkainen unikko, ja talvisin lapset hyppivät raunioitten yli suksillaan. Egger katseli, kuinka he viilettivät alas rinnettä, ponkaisivat hyppyriltä hihkaisun saattelemana ja lensivät ilman halki, kunnes tekivät hallitun alastulon tai lähtivät kierimään lumessa värikkäinä palloina. Egger ajatteli kynnystä, jolla hän ja Marie olivat niin monena iltana istuskelleet, ja säleveräjää, jonka koruttoman haan hän oli muotoillut pitkästä teräsnaulasta. Lumivyöryssä veräjä oli yksinkertaisesti kadonnut kuten niin monet muutkin esineet, joita ei lumien sulettuakaan enää ollut löytynyt mistään. Ne vain olivat poissa, aivan kuten niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Egger tunsi, miten suru paisui hänen sydämessään. Hänen mielestään heillä olisi ollut vielä niin paljon tekemistä elämässään, todennäköisesti paljon enemmän kuin hän pystyi kuvittelemaan.

Enimmäkseen Egger oli retkillään vaiti. "Kun suu aukeaa, menevät korvat kiinni", oli Thomas Mattl aina sanonut, ja Egger oli samalla kannalla. Puhumisen sijasta hän mieluummin kuunteli opastettaviaan, jotka hengästyneellä lörpötyksellään tutustuttivat hänet outoihin kohtaloihin ja mielipiteisiin. Ilmeisesti ihmiset etsivät vuorilta jotain, jonka he uskoivat joskus kauan sitten kadottaneensa. Egger ei ikinä saanut selville, mistä siinä tarkkaan ottaen oli kysymys, mutta vuosien kuluessa hän tuli yhä varmemmaksi siitä, etteivät turistit loppujen lopuksi niinkään kompastelleet hänen perässään kuin jonkin tuntemattoman, sammumattoman kaipauksen perässä.

Onnellinen olen siksi, että tarinassa on tavattoman paljon suunnattoman kauniita kohtauksia. Kauneus tulee tunnelmasta ja Eggerin hienoista pohdinnoista, usein ihan pienestä yksityiskohdasta. Esimerkiksi talon rakentaminen, hiekkapaperin putoaminen, etuvartioasema kalliokielekkeellä 4000 metrin korkeudessa ja niin edelleen. Isot aplodit suomentajalle, hienoa työtä myös häneltä!

Tiiviiseen sivumäärään mahtuu yksittäisen ihmisen elämä, ja samalla liki vuosisadan mittainen yhteiskunnallinen muutos. Köysirata on laajentunut laskettelukeskukseksi, suuri Bittermann & Söhne pienenee ja kuihtuu pois, ihmiset muuttuvat yhä suulaammiksi ja levottomimmiksi. Kaiken keskellä Egger on kuin vakaa kallio, turvapaikka johon nojata. Häntä eivät kaada mitkään tuulet. 

Hän keräsi niitä, ja koska se oli pitkästyttävää työtä, hän antoi niille nimet. Ja kun häneltä loppuivat nimet, hän antoi niille sanat. Ja kun hänelle jossain vaiheessa valkeni, että tontilla oli enemmän kiviä kuin hän tunsi sanoja, hän vain aloitti taas alusta. 

Helmet-lukuhaasteessa tämä menee kohtaan 50, "kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja". Vahva suositus, enkä usko olevani ainoa kirjastolainen, joka näin sanoo. Myös Kirjavinkit-blogissa on pidetty Kokonaisesta elämästä.